Tip:
Highlight text to annotate it
X
Ottaisitteko voileivän mukaan?
Ostan jotain matkalla.
Uskot, että siivekäs kostaja -
päästää sinut pahasta.
Aiotko tappaa minut?
Ehkä. En osaa päättää.
Harrastatko uhkapeliä?
Heitetään kruunaa ja klaavaa.
Yksi on sankari, toinen pelkuri.
Lapset nääntyvät nälkään,
poliitikot lihovat -
hyvistä tulee marttyyrejä ja
huumeet valtaavat maan.
Miksi?
Onnenkauppaa!
Kaikki on yksinkertaista, typerää -
sokeaa tuuria!
Arpa on oikeudenmukainen.
Katsotaan mitä onni -
sinulle suo.
Se on kuin ylemmän käsi.
Hetkinen...
Onni suo viiniä ja ruusuja.
Sinulle olutta ja pizzaa.
-Sanoit, ettet tapa minua!
-En tapakaan.
Elävä syötti on paras lepakkoansa.
Näyttävä saapuminen.
Kaksinaama?
Kaksi vartijaa kuollut -
yksi panttivankina. Hän yllätti meidät.
Jo toinen pankki...
Kiinnioton jälkeen.
Kiusaus oli liian suuri.
Olen Chase Meridian.
Kutsuimme hänet apuun.
Tohtorin erikoisala on...
Psykologia, persoonallisuushäiriöt.
Olen lukenut julkaisujanne.
Nerokasta.
Naiivia, mutta nerokasta.
Sankarin huomio on imartelevaa.
Voimmeko puhua Kaksinaamalle?
-Mukana on viattomia ihmisiä.
-Se ei auta.
-Hän lahtaa panttivangit surutta.
-Samaa mieltä.
Sivupersoonan herättämiseen
tarvitaan voimakas trauma.
Uhri ei enää erota oikeaa väärästä.
Oikein.
Kuten te.
Te olisitte hyvä aihe.
lso mies lentävän jyrsijän vaatteissa.
Lepakot eivät ole jyrsijöitä.
En tiennytkään.
Olette mielenkiintoinen.
Pelkkä Chase riittää.
Onko teillä etunimeä vai sanonko Bats?
Aloitetaan kemut paukkuen!
Batman tulee ajoissa,
jopa omiin hautajaisiinsa!
Tappakaa!
Ampukaa!
Sesam, aukene!
Tämä on ansa!
Huomio, Gothamin asukkaat!
Kassakaapin sisältö -
aiheuttanee Gothamissa ihanan kaaoksen.
Sinä pääset tietenkin -
hengestäsi!
Kiehuvaa happoa!
Tarjoilemme samaa happoa,
joka teki meistä tällaisia!
Pidä kiinni.
Antaa mennä!
-Ojenna kätesi.
-Ethän päästä otettasi!
Lainaan tätä.
Se on kuulokojeeni!
Kiitos.
Kenkäni sulavat!
Mitä nyt?
Pidä kiinni.
Ottakaa hänet alas.
Helläkätisesti.
Ei hätää.
Tämä pysäyttää Batmanin!
Pidä kiinni, Battie!
Katsotaan...
Mainiota!
Mikä ilon päivä!
Pääsin lopullisesti -
siitä teräväkorvaisesta yörotasta!
Hei, Kaksinaama!
Tarvitset ammattiapua. Luovuta jo.
Ole hyvä ja kuole.
Nähdään!
Batmanin urhoollisista
yrityksistä huolimatta -
vaarallinen Harvey Kaksinaama
on edelleen vapaana.
Päivän muihin uutisiin...
Miljonääri Bruce Wayne laajentaa
henkilöstön bonusjärjestelmän -
koskemaan hyvin menestynyttä
elektroniikkaosastoa.
Herra Wayne.
Käyntinne ovat suuri ilonaihe.
Luoja, itse Bruce Wayne.
Olen voittaja.
Olen voittaja.
Vaihtoehtoisia polttoaineita...
Kyllä aika rientää.
Meidän on parasta joutua
tuotekehitysosastolle.
Herra...?
Bruce Wayne!
Se on minun nimeni. Kuka te olette?
Edward Nygma. Otitte itse minut töihin.
Olen kertonut kaikille.
Emme tosin tavanneet,
mutta työsopimuksessa on nimenne.
Päästäisittekö käteni?
Ilman muuta.
Anteeksi.
Ihailen teitä.
Töihin siitä, Edward.
Eräät tahot ovat yrittäneet pitää meitä
erossa toisistamme.
Töihin siitä.
Mitä teillä oli mielessä?
Aivan oikein!
Mitä meidän mielissämme liikkuu?
Aivoaaltoja.
Aivoaalloissa -
on Wayne-yhtiöiden -
tulevaisuus.
Olen pahoillani, herra Wayne.
-Lopetin hänen projektinsa tänään.
-Ei se mitään.
Tässä se on!
Keksintöni -
välittää kaikki tv-signaalit ihmisaivoihin.
Laite stimuloi neuroneja ja
manipuloi aivoaaltoja -
niin että yleisö kokee olevansa
itse ohjelmassa.
Miksi antaa julman maailman
kohdella kaltoin?
Sanoitteko, että laite manipuloi
aivoaaltoja?
Kyllä.
Te ette laitetta tarvitse.
Noin -
älykäs ja hurmaava mies -
ei tätä tarvitse.
Tarvitsen varoja ihmiskokeisiin.
Haluan täydet tekniset tiedot.
Olemme tasavertaisia kumppaneita, Bruce.
Kuin kaksi marjaa.
Soittakaa assistentilleni Margaretille.
Hän hoitaa asian.
Se ei riitä.
Haluan vastauksen nyt heti.
Olen sen ansainnut.
Sitten vastaukseni on ei.
Aivoaaltojen -
manipulointia...
Koko ajatus herättää liikaa kysymyksiä.
Olen pahoillani.
Jatkakaa samaan malliin.
Töihin siitä!
Puhumme tästä vielä!
Sinun piti ymmärtää.
Pakotan sinut ymmärtämään.
Ovi lukkoon.
Tuoli.
Näin signaalin.
Kaikki on valmista.
Poliisipäällikkö Gordon?
Hän on kotona.
Minä lähetin signaalin.
Mikä hätänä?
Pistin eilen merkille Kaksinaaman kolikon.
Hänen Akilleen kantapäänsä.
Voimme hyötyä siitä.
Tiedän.
Siinäkö asiasi?
Batsignaali ei ole hakulaite.
Kiinnostukseni sinuun on muutakin -
kuin ammatillista.
Haluatko viittani alle?
Psykoosit eivät yksin riitä.
Ihastuitko autooni?
Se on daamien mieleen.
Miksi ihastun aina vääriin miehiin?
Koulussa niihin, joilla oli korvakorut.
Sitten prätkäkundit nahkatakeissaan.
Nyt...
mustaa kumia.
Kokeilisit palomiestä.
Vähemmän riisuttavaa.
En pelkää työtä. Harmi,
etten voi nähdä naamion taa.
Meillä kaikilla on naamiomme.
Minä olen kuin avoin kirja.
Minä en olisi edukseni perhepiknikeillä.
Yritetään edes. Minä tuon viinin -
tuo sinä arpinen psyykesi.
Käyt suoraan asiaan.
Pidät vahvoista naisista.
Olen ottanut selvää sinusta.
Tarvitsenko vinyyliä ja ruoskan?
En ole ollut naisten mieleen.
Ehkä et ole vielä tavannut sitä oikeaa.
Näin signaalin.
-Mistä on kyse?
-Ei mistään.
Väärä hälytys.
Oletko varma?
Naiset...
Nyt keksin!
"Liikaa kysymyksiä.
"Aivan liikaa..."
Näytän, että tämä toimii!
Mitä täällä tapahtuu?
Projektisi on lopetettu! Soitan vartijoille.
Kofeiini tappaa!
Huomenta, koekaniini.
Mitä sinä teet?
Päästä irti!
Tämä ei satu.
Ainakin uskon niin.
Mitä sinä teet?
Älä koske katkaisijaan tai...
Tähänkö?
Kuva heikkenee.
Tarvitaan lisää tehoa.
Edward Nygma!
Olette
Aivovuodon -
seuraava kilpailija.
Mitä meillä on ohjelmassa
tämän paksukallon varalle?
Mitä keksimme hänelle?
Stickley, tämä on läpimurtoni.
Ja romahdukseni, kenties.
Olen nero.
Monta neroa.
Varsinainen Freud-lauma.
Fred, ratkaise tämä.
Mikä on kaikki yhdelle -
mutta merkityksetön kaikille muille?
Sinun aivosi, kulta.
Käytän nyt sinun aivojasi.
"Imen älykkyyttäsi
"Imuroin aivokuortasi
"Tyhjennän aivosi"
Ihana tunne!
Mitä äsken tapahtui?
Yllättävä sivuvaikutus.
Seikkailit kolmiulotteisessa televisiossani -
ja minä imin itseeni lisä-älykkyyttä sinulta.
Bruce Wayne oli oikeassa!
Senkin häiriintynyt epäolio!
Tämä on aivojen manipulointia.
Ilmoitan tästä viranomaisille.
Ja ihmiskoelautakunnalle.
Ja poliisille.
Joudut oikeuteen -
ja linnaan -
ja mielisairaalaan koko loppuiäksesi.
Ennen kaikkea, saat potkut!
Kuulitko, Nygma? Potkut.
Tuskin.
Odota!
Fred, saat potkut!
Pitäisi kai sanoa -
että kohtaat loppusi.
Laineet odottavat!
Hyvä tyyli, mutta laskeutuminen -
ei taida tuoda kultamitalia.
"Kysymyksiä", herra Wayne?
Työni herättää liikaa kysymyksiä.
Miksei kukaan -
ole antanut teille opetusta?
Gothamin entinen piirisyyttäjä
Harvey Dent -
sai pahoja vammoja rikollispomo
Boss Moronin käsittelyssä.
Dent, jota Batman yritti pelastaa -
muuttui raa'aksi rikolliseksi.
Dent on vannonut tuhoavansa Batmanin.
Harvey Kaksinaama on erittäin vaarallinen.
Poliisipäällikkö Gordon ilmoitti -
tapaturmasta Wayne-yhtiöissä.
Kamala tapa kuolla.
Videokamerat ovat täällä.
Naaraamme joen,
mutta virta on varmasti jo vienyt ruumiin.
Miksi?
Voi, miksi?
En voi uskoa tätä todeksi.
Kaksi vuotta samassa työpaikassa.
Hän oli minulle kuin isä -
veli -
tai serkku, jota tapaan usein.
Yritä rauhoittua, Edward.
Löysin tämän lapun pöydältäni.
Se on hänen käsialaansa.
En voi jatkaa enää täällä.
Muistot ovat liian tuskallisia.
Eilisillan nauhoitukset.
Tuossa on Stickley.
Asia taitaa olla selvä.
ASIA: ITSEMURHANI
HYVÄSTI, JULMA MAAILMA!
Selvä itsemurha.
Kiitos avusta, Bruce.
Stickleyn itsemurha on järjetön.
Huolehdimme hänen perheestään.
Vakuutus ei kata itsemurhia.
Tiedän. Huolehdi perheestä.
Gossip Gerty kysyy,
kenet viet hyväntekeväisyyssirkukseen?
Ilmoitan myöhemmin. Mikä tämä on?
En tiedä.
En nähnyt ketään.
"Näistä luvuista yksi puuttuu -
"13 joukosta uupuu."
Kuinka vastenmielistä.
Mitä se tarkoittaa?
Se on arvoitus.
"Luvuista yksi puuttuu..."
Yhdestä kahteentoista.
Vastaus on kello.
Kuka tuon lähetti?
Siinä -
se arvoitus onkin.
E. NYGMA
PÄÄSY KIELLETTY
Arvaa, mitä tein tänään?
Waynen kartano.
Nähdään pian.
Tohtori Meridian. Kiitos.
Taidan olla etuajassa.
Olin sopinut tapaamisesta.
Olen Bruce Wayne.
Hyvä -
sinulla on varaa ostaa uusi ovi.
Olen pahoillani.
Kuulosti siltä -
että olet vaikeuksissa.
Vihan purkaminen näin voittaa mielestäni
ovien kaatamisen.
Miten voin auttaa teitä?
Olen saanut rakkauskirjeitä.
Yhden töihin ja toisen kotiin.
Poliisipäällikkö Gordon kehotti
kääntymään puoleenne.
Kello.
"Revi yksi irti, päätä raaputa -
"ja punainen mustaksi muuttuu."
Tulitikku.
Lähettäjä on hullu.
"Hullu"?
Onko tuo ammattikieltä?
Potilas kärsii pakkomielteestä.
Mahdollisesti murhanhimoinen.
Kuulostiko paremmalta?
Hän on siis täysin hullu?
Aivan oikein.
Te olette hänelle pakkomielle -
joka on raivattava tieltä.
Minut on saatava hengiltä?
Taisitte vain esittää tyhmää.
Pidättekö lepakoista?
Tuo on Rorschach.
Mustetahratesti.
Kukin näkee siinä mitä haluaa.
Pidättekö itse lepakoista?
Leikittekö yhä nukeilla?
Se on malesialainen uniemo.
Joissakin kulttuureissa uskotaan,
että se suojelee painajaisilta.
Teistä se kuulostaa varmasti hölmöltä.
Näytätte kovin surulliselta.
Tarvitsetteko uniemoa?
En, miksi tarvitsisin?
Olette salamyhkäinen.
Miksi tulitte tänne?
Kyllä aika rientää.
Tuo on yleensä minun lauseeni.
Olisi mukava jutella lisää.
Niinkö?
En oikein tiedä.
Nuo vaatteet eivät käy.
Anteeksi?
Pikkumusta kävisi paremmin.
Pidättekö sirkuksesta?
Hyvät naiset ja herrat -
kaikki tytöt ja pojat -
tervetuloa upeaan esitykseen!
Kuka on kaunis seuralaisesi?
Tohtori Chase Meridian.
Minkä alan tohtori?
Gothamin lastensairaalan hyväksi -
isoimman summan lahjoitti -
Bruce Wayne!
Hyvät naiset ja herrat -
Lentävät Graysonit -
20 metrin korkeudessa -
hurjine temppuineen!
Kiinnostaisiko vuorikiipeily
nyt viikonloppuna?
Se olisi mukavaa.
Pidän kyllä vuorikiipeilystä...
Mutta?
Olen tavannut erään miehen.
Vastahan sinä muutit tänne.
Hän ikään kuin -
tipahti taivaalta -
ja valloitti minut.
Luulen, että hän tunsi samoin.
Kyllä tunsi.
Anteeksi, kuinka?
Kukapa ei tuntisi.
Seuraavaksi -
Richard -
Graysoneista nuorin -
ja mykistävä -
surmanpudotus!
Ilman -
turvaverkkoa!
Antaa mennä.
Kaikki menee hyvin.
Hyvät naiset -
ja herrat!
Sirkuksen johto pyytää teitä unohtamaan -
tavanomaiset huvit -
ja liittymään kaoottiseen -
juhlintaamme!
Tuokaa sisään.
Uuden ohjelmanumeromme nimi on -
"Verilöyly sirkusteltassa".
Kääntäkää katseenne kehän keskelle.
Viattomassa kehässä on -
200 dynamiittipötköä.
Pieni kätöseni pitelee -
kauko-ohjainta.
Mitä sinä haluat?
yhden asian, herra pormestari.
Batmanin.
Loukkaantuneena, vuotavana -
eli kuolleena!
Olemme täällä -
Gothamin -
silmäätekevien -
seurassa.
Jonkun on tiedettävä, kuka Batman on.
Todennäköisesti joku teistä surkimuksista
on Batman.
Sinulla on kaksi minuuttia aikaa!
Harvey!
Minä olen Batman!
Voimme pysäyttää heidät.
Olkaa varovaisia.
Ole huoleti.
Ryhdytään töihin, pojat!
Mikä onnenpäivä!
Kurota! Pysäytä pommi!
Voi luoja!
Hyvä, että otit hänet huostaasi.
Hän jäi yksin.
Hän ei ole syönyt eikä nukkunut lainkaan.
Tervetuloa, herra Grayson.
Minä olen Alfred.
Miten menee, Al?
Huoneesi on valmis.
Haluat ehkä syödä ensin?
Häivyn saman tien.
Anteeksi?
Säästyin paljolta kun sanoin -
että tulen tänne asumaan.
Ei millään pahalla, mutta jatkan matkaa.
Nähdään.
Pärjäile.
Minne aiot?
Sirkus on jo kaukana Gothamista.
Etsin Harvey Kaksinaaman.
Ja tapan hänet.
Tappaminen ei poista tuskaasi.
Se vain pahentaa sitä.
Älä tuhlaa aikaasi.
En tarvitse neuvojasi.
Mukava prätkä.
Käytkö prätkäbaareissa?
Tankkisi on lähes tyhjä.
Täytä se ennen lähtöäsi.
Bensapumppu on tuolla.
Onko tämä autotalli vai museo?
Harley vuodelta 1917.
Täysin entisöity klassikko.
Ja Vincent Black Knight.
Niitä tehtiin vain sata.
101. Tämä on suosikkini.
Sinulla on kaksi.
Toinen ei toimi -
ja tämän kaasu menee jumiin.
Alfred on hyvä mekaanikko -
mutta nämä vaativat paljon työtä.
Jos joku korjailisi näitä -
antaisin yhden palkaksi.
No -
hyvää matkaa.
Pärjäät varmasti hyvin.
Onko nuori isäntä lähdössä?
Sääli.
Vien tämän sitten koirille.
Al, odota!
Herra Bruce?
Sama juttu kuin vanhempieni kanssa.
Se tapahtuu uudelleen.
Hirviö ilmestyy tyhjästä,
huuto ja kaksi laukausta.
Minä tapoin heidät.
Mitä te sanoitte?
Hän tappoi heidät.
Kaksinaama.
Hän lahtasi pojan vanhemmat.
Ei, ei.
Te sanoitte: "Minä tapoin heidät."
Huolehdi pojasta.
Luonnollisesti.
Voinko auttaa teitä asettumaan taloksi?
Ei -
en viivy pitkään.
Onko tämä punarinta?
Veljeni vaijeri poikkesi kerran
ja minä pelastin hänet.
Isäni kutsui minua sankarikseen.
Lensin kuin punarinta.
Varsinainen sankari...
Isänne oli oikeassa.
Vaistoan, että olette sankari.
Heittäkää tämä pois. En tarvitse sitä enää.
Pistän sen talteen.
Rikkinäiset siivet korjaantuvat.
Jonain päivänä Robin lentää vielä.
Lupaan sen.
Me ajamme nyt.
Miten olisi Arvuuttaja?
Pelimestari?
Kapteeni Tuho?
Herra Kysymysmerkki?
Kiitos. Suurkiitos.
Batmanin uhma ajaa meidät -
raivon partaalle!
Älä sure, kultaseni.
Saat hänet pian hengiltä.
Laitoin lempiruokaasi:
kuplivaa samppanjaa -
herkullista lohta ja viiriäisenmunia.
Jälkiruoaksi -
suussasulavaa -
sitruunakohokasta.
Minä valmistin lempiruokaasi:
hiillostettua villisikaa -
raakaa aasinlihaa -
ja raakaa spriitä.
Mitä hemmottelua!
En osaa päättää, mitä söisin ensin.
Mitä?
Toivottavasti ruokaa on riittävästi.
Kuka sinä olet?
Ystävä.
Voit kutsua minua...
Arvuuttajaksi.
Kuollut Arvuuttaja. Miten löysit meidät?
Jos kerron, tapat minut,
sinä kaksijakoinen.
Kasvosi eivät parane ikinä,
ellet lopeta repimistä.
Katsotaan, onko veresi vihreää.
Et sinä minua halua tappaa.
Se olisi liian helppoa
noin vahvalle miehelle.
Batman, sen sijaan...
Siinä sinulle haastetta.
Tapa lepakko. Mainio ajatus.
Oletko miettinyt asian loppuun asti?
Pari luotia, verta. Entä sitten?
Veriset kädet.
Murhan jälkeinen masennus.
Mikset nöyryytä häntä ensin?
Kun Batman on todella heikoilla -
voit murskata hänet.
Vasen silmäsi säkenöi.
Minä voin auttaa sinua.
Mikäli annat -
minun elää vielä hetken.
Kiitos.
Ihana asunto!
Heavy metal kohtaa brittiperinteet.
Loistavaa.
Synkkää ja -
ällöttävän dekadenttia.
Mutta myös valoisaa ja -
hehkeän konservatiivista.
Sinun näköisesi.
Ja sinun.
Harvat onnistuvat olemaan
sekä kesä- että talvi-ihmisiä.
Mutta sinulta se käy siististi.
Kerro asiasi, poika.
Sinulla on vakava kärsivällisyysongelma!
Tästä on kysymys.
Näytän, kuinka löysin sinut.
Anna kuin näytän.
Nämä ovat aivosi telkkarissa.
Nämä ovat minun aivoni.
Tunteeko kukaan muu paistuvansa?
Jatkan vielä.
Saat tutustua ilmaiseksi.
Tässä tarjoukseni:
autat minua varastamaan pääomia -
jotta voin tuottaa laitteitani -
ja myydä niitä kaikille gothamilaisille.
Vastapalveluksena...
Ovatko kaikki pelkkänä korvana?
Autan sinua ratkaisemaan arvoituksen.
Maailman suurimman arvoituksen:
Kuka on -
Batman?
Murtauduit piilopaikkaamme.
Rikoit kotirauhamme.
Sinut pitäisi jauhaa muruiksi.
Mutta ehdotuksesi on kiinnostava.
Kruuna, sanomme kyllä.
Klaava, saat kuulan kalloosi.
Täällä on hieno yksilö.
Ei, tämä on hieno.
-Minä hoidan pyykin.
-En ole tottunut palvelijoihin.
Älkää ampuko minua!
Älä tuijota! Rahat tänne.
Kaksinaama, näytä miten lyödään.
Se on helppoa, poikaseni.
Käsi nyrkkiin, ota vauhtia -
ja lyö.
Näyttää hauskalta.
Käsi nyrkkiin...
Satatuhatta, kaksisataa ja kaksikymmentä.
Sata ja...
Sekosin laskuissa.
Vihreäpukuinen vaara syyllistyi
uuteen ryöstöön eilen.
Timantteja vietiin miljoonien arvosta.
Batmania ei näkynyt.
Uusi rikollinen jättää muistoksi
arvoituksen.
Siitä nimi Arvuuttaja.
Teillä ja Batmanilla on yhteinen vihollinen.
Tämä tuli postissa.
"Me kahdeksan eteenpäin kuljemme -
"ja kuningasta suojaamme."
Shakkinappulat.
Kello.
Tulitikku.
Kaikki ihmisen tuottamia.
Pieniä ja kevyitä.
Mikä yhteys niillä on?
Kaikella kunnioituksella,
siitä nimi Arvuuttaja.
Voinko olla avuksi?
Miksi tämä ovi on lukossa?
Mitä sen takana on?
Isännän kuolleet vaimot.
Säilytämme siellä hopeita. Matkaan siitä.
Liity joukkoon!
Nygma Tech tuo kolmiulotteiset ilot
kotiinne!
Hyvät naiset ja herrat -
kerron teille unelmani.
Jokaisessa kodissa kautta maan -
ja maailman, on tällainen laite.
Edward Nygman 3-ulotteinen laite -
on Gothamin uusin villitys.
Asiakkaat raivostuivat,
kun varasto loppui kesken.
Lähes jokaisessa kodissa on jo
Nygma Techin laite.
Vastustajien mielestä laite
turruttaa ihmiset.
Edward Nygma vastaa -
että samaa sanottiin television alkuaikoina.
***-herra!
Olen täällä, Al!
Kunhan tarkistin.
Hälytys. Tunkeilija.
Pöydällä on sinulle lahja.
Toivottavasti pidät siitä.
Ammatillista vaistoa.
Tarvitset uudenlaisia unia.
Vanhempani surmattiin silmieni edessä -
kun olin pieni.
En muista siitä paljoa -
mutta näen unissani välähdyksiä siitä.
Nyt mukaan on tullut uusi elementti -
punainen kirja.
Vielä yksi asia...
Näen unia kun olen hereillä.
Bruce, kuvailet torjumiasi muistikuvia.
Torjumasi tuska pyrkii esiin.
Tulen pian takaisin.
PSYKOLOGINEN HENKILÖKUVA
BATMAN
Liittyikö vanhempiesi kuolemaan jotakin,
mitä et ole käsitellyt?
Olit kovin nuori silloin.
Taidan jättää teidät kahden.
Kiinnostuksesi Batmaniin
ei ole vain ammatillista.
Hän kiehtoo minua.
Ammatillisessa mielessä.
Miksi mies ryhtyy tällaiseen?
Se on kuin katumusharjoitusta.
Mikä rikos pakottaa hänet
toistuvaan öiseen piinaan?
Kiinnostuksesi taitaa ylittää -
puhtaasti ammatillisen, eikö?
Oletko mustasukkainen?
En voi olla mustasukkainen Batmanille.
Et päästä minua lähelle.
Miltä sinä suojelet minua?
Haluatko tuntea minut?
Tietää, kuka olen?
Meillä kaikilla on kaksi puolta -
julkinen ja salainen.
Raivo -
väkivaltaisuus -
intohimo.
Suo anteeksi.
Olen varattu.
Anteeksi häiriö,
mutta minulla on ikäviä uutisia Dickistä.
Onko hän kunnossa?
Hän lähti matkoille.
Onko *** karannut?
Hän otti auton.
Ottiko hän Jaguarin?
Ei Jaguaria.
Sen toisen auton.
Bentleyn?
Ei -
sen toisen auton.
Kävisikö pieni ajelu lemmenkoneellani?
Se on Batman!
Avaa ovi.
Ei tuo ole Batman.
Miten niin?
Se on Batboy!
Se ei ole Batman!
Päästäkää irti!
Kuka sinä olet?
Olen Batman.
Unohdin puvun kotiin.
Juokse!
Eikö Batman suutele tyttöä?
Mene!
Kiitos. Pelastit henkeni.
Supersankarin rooli ei ole
lainkaan hassumpi.
Senkin paskiainen!
Sinun olisi pitänyt kuolla.
Perheeni eläisi edelleen -
jos olisit paljastanut itsesi.
Bruce Wayne olisi kuollut heidän
puolestaan, jos olisi voinut.
En saa Kaksinaamaa mielestäni.
Hän vei minulta kaiken.
Tänä iltana kuvittelin -
että Kaksinaama on vastassani.
Jopa silloin kun taistelin sinua vastaan.
Se helpotti tuskaa.
Ymmärrätkö?
Kyllä.
Auta minua löytämään Kaksinaama.
Sitten -
minä voin tappaa hänet.
Haluat siis tappaa?
Kaksinaaman, en muita.
Sinä tapat hänet -
mutta Kaksinaaman tappaminen
ei poista tuskaa, vaan lisää sitä.
Ryntäät hakemaan lisää uhreja -
kunnes huomaat -
että elät vain kostamista varten -
etkä tiedä, miksi.
Sinä et ymmärrä.
Kukaan hullu ei tappanut perhettäsi.
Kyllä tappoi.
Olemme samanlaisia.
Jos olemme samanlaisia, auta minua.
Opeta minua, haluan olla partnerisi.
Ei.
En voi.
Sinä voit vielä muuttaa mielesi.
Bruce -
olen jo mukana tässä - halusit tai et.
Edward Nygma esittelee tänään -
parannetun ihmelaitteensa.
Kiitos, Al.
Eipä kestä.
Uutta tuotetta juhlitaan tänään -
loisteliaasti Gotham Ritzissä.
Miltä tuntuu olla kaikkien lehtien
kansikuvapoika?
Miltä tuntuu olla kaupungin
tavoitelluin poikamies?
Gotham haluaa vastauksia!
Tuolla on Bruce Wayne!
Brucie!
Voi Eddie! Hän on ihana.
Mikset sinä ole noin söpö?
Sinulla on töitä täällä.
Miltä luomeni näyttää?
Aikooko Nygma Tech ostaa Wayne-yhtiöt?
Nygma Techin osake on arvossaan.
Oletko mennyttä, Bruce?
Bruce, vanha patu.
Lehdistö pohtii,
minkälaista on olla häviöllä -
ja tappiolla kaikin tavoin.
Hei, Edward. Onnittelut.
Hienot juhlat. Kiva puku.
Pidän nokkeluudesta.
Ja sinä olet?
Ulkonäkö tuskin pettää.
Ja te olette...?
Kutsu miksi haluat.
Hyvät naiset ja herrat -
tulevaisuus!
Parannettu laite tuottaa
holografisia fantasioita.
Edward, olet nero.
Miten luot näitä kuvia?
Se on minun salaisuuteni.
Interaktiivisia holografeja.
Niihin tarvitaan korkeataajuusaaltoja -
jotka ohjataan aivoihin.
Toivot, että olisit itse keksinyt saman.
Älä murjota.
Kokeile laitetta.
Jos viet kuvia aivoihin -
voit kaiketi myös hakea niitä sieltä?
Etkö uskalla kokeilla?
Tanssitaanko?
Tuhma poika.
Etsitkö jotakin?
Ihmettelin vain,
miten tämän saa pois päältä.
Nokkelaa.
Kiitos.
Ei kestä.
Iltaa, herra Wayne.
Rentoutukaa.
Kertokaa minulle -
unelmanne.
Kertokaa -
fantasianne.
Kertokaa salaisuutenne.
Kertokaa -
syvimmät -
pelkonne.
Olkaa huoleti!
Tämä on vanhanaikainen ryöstö!
Haluamme perusasioita:
rahaa, koruja, kännyköitä.
Ojentakaa kaikki meille,
eikä kenenkään käy huonosti.
Alfred, hätätapaus.
Selvä.
Pysykää rauhallisina!
Pilaat juhlani! Oletko hullu?
Emme jaksa enää odotella,
että toimitat Batmanin.
Malta mielesi, oi Kaksijakoinen.
En. Haluan Batmanin.
Pieni kaaos tuo hänet varmasti paikalle.
Olisit kertonut minulle.
Olisimme voineet suunnitella
ja myydä leffaoikeudet.
Teit hienon esiinmarssin,
mutta Batman oli parempi.
Missä ero?
Näyttävyydessä.
Hätätapaus, Alfred.
Voin saada tästä potkut.
Ehkä pääsen takaisin
Buckinghamin palatsiin.
No niin, pojat! Vaihe kaksi!
Tule luokseni keskiyöllä.
VAARA
KAASUA
Ei oo kaasun voittanutta!
Mikset sinä kuole?
Hei.
Mitä sinä luulit tekeväsi?
Et osaa arvostaa apuani.
Tarvitsen nimen. Batboy?
Mikä sopisi apurisi nimeksi?
"*** Grayson, opiskelija."
Haista paska!
Pelastin henkesi.
Pääset pian omastasi.
Olen uusi kumppanisi.
Et ole!
Kuljen Batmanin mukana
minne ikinä hän meneekin.
Et voi estää minua.
Kyllä voin.
Laita tämä Batmanin puvun viereen -
omalle paikalleen.
Rohkaiset poikaa suotta.
Nuoria kostonhimoisia miehiä
ei tarvitse rohkaista.
He tarvitsevat opastusta.
Teidän pitäisi tuntea
valintojenne seuraukset.
Jopa Chase pitää Batmanina olemista
kirouksena.
Ehkä ihastuttavan naisen seura
on juuri sopivaa lääkettä.
Hän vaikuttaa ihastuttavalta ja älykkäältä.
En ole koskaan ollut rakastunut.
Menkää hänen luo.
Kertokaa hänelle tunteistanne.
Chase haluaa Batmanin, ei Bruce Waynea.
Antakaa hänen päättää.
Olen pahoillani.
En voi uskoa tätä todeksi.
Olen haaveillut tästä siitä asti
kun tapasimme.
Sinun silmistäsi -
huulistasi -
vartalostasi.
Nyt olet siinä ja toivon -
että olisit joku toinen.
Minun on aika aikuistua.
Olen tavannut toisen miehen.
Hän on erilainen kuin sinä.
Toivon, että ymmärrät.
Minä ymmärrän.
BATMAN SELVIÄÄ
METROSEIKKAILUSTA
Sitä minäkin.
Kunnes keksin -
miten pääsen vakoilemaan ihmismieltä.
Haluatko nähdä,
mitä Bruce Wayne ajattelee?
Ratkaise tämä.
Minkälainen mies -
ajattelee lepakoita?
-Älä ujostele sanoa sitä.
-Olet nero.
Lopeta.
Tästä eteenpäin -
Batmania ei enää ole.
Et voi lopettaa noin vain.
Batmanin on suojeltava viattomia.
Koko elämäni olen suojellut
tuntemattomia.
Kasvoja, joita en ole enää nähnyt.
Viattomilla on nyt kasvot.
Et voi pakottaa minua mihinkään.
lsäni sanoi aina, että kukin valitsee tiensä.
Minun tieni vie Kaksinaaman luo.
Sinun on autettava minua.
Löydät Harveyn -
ja tapat hänet.
Mitä sitten?
Sitten olet yksin, kuten minä.
Unohda kosto.
Olen ystäväsi.
Tarvitsen kumppanin, en ystävää.
Kaksinaaman on maksettava teoistaan.
Pyydän.
Chase tulee syömään. Aion kertoa hänelle -
kaiken.
Tule yläkertaan. Puhutaan lisää.
-Iltaa.
-Iltaa.
Hauskaa Halloweenia!
Hauskaa Halloweenia!
Pyysin sinut tänne tänään,
koska minulla on asiaa.
Minullakin on asiaa.
Halusin kertoa, että...
Sinä ensin.
Namu tai kepponen!
Olen aina -
langennut vääriin miehiin.
Ammatinvalintani todistaa samaa.
Kun tapasin sinut...
Voi luoja.
Miksi olen näin hermostunut?
Älkää syökö liikaa tai voitte pahoin.
Hauskaa Halloweenia!
Mikä hätänä?
Näen taas -
välähdyksiä -
vanhempieni kuolemasta.
Muistosi pyrkivät pintaan.
Haluan kertoa sinulle jotakin.
Kukaan ei tiedä tästä.
Kaikki hyvin.
Olen tässä.
Olen tässä.
Vanhempieni kuoltua -
en saanut lohtua papin sanoista.
En tietenkään.
Isäni päiväkirja -
löytyi hänen pöydältään.
Hän kirjoitti siihen joka päivä.
Enää hän ei kirjoittaisi mitään.
Silloin tiesin -
ettei elämäni palaisi enää ennalleen.
yritin juosta -
raivoa ja tuskaa pois -
myrskyssä.
Sitten putosin.
Putosin iät ja ajat.
Luola oli valtaisa.
Vuosisatoja vanha.
Siellä -
syvältä varjoista -
se tuli minua kohti.
Minua pelotti, mutta vain hetken.
Se tumma hahmo oli kohtaloni.
Se muuttaisi koko elämäni.
Käytin sitä hyväkseni ja
pelottelin pahantekijöitä.
Halusin varmistaa,
ettei muille tapahtuisi samaa kuin minulle.
Halusin kostaa.
Mitä sinä yrität kertoa?
Chase, minä olen...
Namu tai kepponen!
Päädyimme kepposeen.
Muistakaa suunnitelma.
Nappaamme Waynen.
Emme tapa häntä.
Tuplavaroitus sinulle.
Jos olisin supersankari -
minne piiloutuisin?
Sietäisin saada selkääni!
Vaara! Tunkeilija.
Vaara! Tunkeilija.
Ole hiljaa!
Ei hassumpaa!
Kesyä eläintä ei pitäisi päästää luontoon.
Sillä voi olla sopeutumisvaikeuksia.
Pian on viimeisen esiintyjän vuoro.
"Ilogasmi! "
Hakekaa tyttö!
Älä tapa häntä.
Jos tapat hänet -
VIISI PIENTÄ TAVARAA
ARKIPÄIVÄN TAVARAA.
hän ei opi mitään.
Bruce-herra!
Miten voitte, nuori mies?
Et ole kutsunut minua
nuoreksi herraksi aikoihin.
Vanhat tavat elävät pitkään.
Oletteko kunnossa?
Missä Chase on?
He veivät hänet.
***-herra on karannut.
Luola on tuhottu.
Ja saimme uuden arvoituksen.
Tullaan, kultaseni.
Mitä pidät takistani?
Tämä on -
myöhäisten hölkkäretkien turva.
Batman pelastaa minut.
Sanoitko Batman?
Pelastaa sinut?
Toivon niin.
Mikä tuo on? Mistä se tulee?
Tuolla.
Kuka lähettää signaalia?
Arvuuttaja.
"Viisi pientä tavaraa, arkipäivän tavaraa.
"Tenniskentältä kaikki löydät."
Vokaaleja.
Aika nokkelaa.
Kello, tulitikku, shakkinappula -
ja vokaalit. Mitä ne tarkoittavat?
Jokaisessa on numero ja
ne saapuivat järjestyksessä -
13, 1, 8 -
ja 5.
13, 1, 8 ja 5.
Mitä ne tarkoittavat?
Aakkosten kirjaimet?
Siinä se: 13 on M.
1 voisi olla A, 8 puolestaan H ja 5 E.
Siitä tulee M-A-H-E.
Ehkä numerot pitää laskea yhteen?
18 on R.
Siitä tulisi M-R-E.
Entä...
"herra E"?
-Arvoitus.
-Toinen sana arvoitukselle?
Enigma eli arvoitus.
Herra E. Nygma.
Edward Nygma.
Stickleyn itsemurha olikin
tietokonehuijausta.
Olette terävä, kaikesta huolimatta.
Tuhoutuivatko kaikki Batman-puvut?
Kaikki paitsi testaamaton prototyyppi.
Nyt sitä on hyvä testata.
Mitä sanot? Meritse -
vai ilmateitse?
Kävisikö kumpikin?
Kuka on räätälisi?
Ettehän loukkaannu?
Mitä "R" tarkoittaa?
Robinia.
Arvuuttaja ja Kaksinaama
ovat vaarallinen yhdistelmä.
Tarvitset apua.
Kaksin aina kaunihimpi.
Saatan silti tappaa Harveyn.
"Kukin valitsee tiensä."
Eräs ystäväni opetti tuon.
Enemmän kuin ystävä.
Kumppani.
Batman ei tule.
Lopeta signaalin lähettäminen.
Hetkinen! Odota!
Niin sitä pitää!
A-14.
Osui!
Loistavaa.
B-12.
Osui!
Lempivitamiinini.
Ihana upottava tunne.
Ihana peli!
C-9.
Upotit lippulaivani!
En kai sentään?
Täällä kapteeni.
Varautukaa turbulenssiin.
Sain hänet!
Toivottavasti musta laatikko löytyy.
Nyt -
varsinainen peli alkaa.
Ruoste sentään! Batman!
Maa on metallia.
Täynnä reikiä.
Odota!
Tämä saari liikkuu!
Meitäkö etsit?
Siinä äidistäni!
Isästäni!
Veljestäni!
Ja omasta puolestani!
Vihdoin, oikeus voittaa!
Sitten kuolemaan!
Siinä mies meidän mieleemme.
Nähdään helvetissä!
Mieluummin vankilassa!
Hyvin toimittu.
Lepakko on kouluttanut sinut hyvin.
Typerää -
mutta jaloa.
Ratkaise tämä -
ratkaise tuo -
kuka pelkää isoa mustaa lepakkoa?
Temppujen aika on ohi, Edward.
Hyvä on.
Ryhdytään sitten tositoimiin.
Päästä Chase. Tämä ei kuulu muille.
Paitsi minulle...
ja minulle!
Olet valloittanut Gothamin aivoaallot
ja luet ihmismieliä.
Aivan!
Pieni laitteeni valloittaa pian maailman -
syöttää minulle luottokorttien numeroita -
käyttäjätunnuksia -
seksuaalifantasioita -
ja hätävalheita.
Kaikki päätyvät minun päähäni.
Voittoni on väistämätön.
Jos tieto on valtaa -
kaikkivaltias -
olen -
minä!
Liioittelinko? lnnostun aina liikaa.
Olen muuten kurkannut ajatuksiisi.
Mitä juttuja!
Sinä olet arvoituksista suurin.
Voivatko Bruce Wayne ja Batman
elää rinnakkain?
Se selviää tänään.
Mutta ensin tapaamme päivän kilpailijat.
Ensimmäisen verhon -
takana -
ihastuttava tohtori Chase Meridian.
Hän pitää vaeltamisesta, manikyyreistä -
ja haluaisi olla Brucen suuri rakkaus.
Seuraavana -
"Fatmanin" ainoa kumppani.
Tämä orpo akrobaatti -
pitää sarjakuvista ja haaveilee
pääsevänsä -
naisen viereen.
Kilpailijoiden alapuolella -
odottaa -
vetinen hauta.
Napinpainallus -
ja kilpailijamme syöksyvät -
lokinruoaksi.
Kahta et ehdi pelastaa.
Kumman valitset, Batman?
Brucen rakastetun -
vai tumman ritarin apulaisen?
En voi pelastaa heitä enkä itseäni tältä.
Se on mielettömän suuri kuolemanloukku.
Tuomarit?
Vastauksen on oltava kysymys.
Kiitos osallistumisesta.
Odota!
Minulla on arvoitus.
Minulleko?
lhanko totta?
Kerro.
Näen näkemättä.
Pimeys on minulle kuin päivänvaloa.
Mikä olen?
Älä viitsi!
Sokea kuin lepakko.
Oikein.
Harmillista!
Kiitos.
Kaikki tuo urheus turhan takia.
Ei enää arvoituksia, ei kilpailuja.
Vain loppu.
Taisit unohtaa kolikkosi.
Et ikinä osaa päättää.
Olet oikeassa.
Tunteet sotkevat kaiken.
Olet tosiystävä.
Voi miksi?
Miksen saa sinua -
hengiltä?
Liikaa kysymyksiä.
Edward-raukka.
Halusin pelastaa molemmat.
Olen Bruce Wayne ja Batman.
En, koska en muuta voi -
vaan -
koska niin haluan.
ARKHAMIN
MIELISAIRAALA
Kiitos kun tulitte, tohtori Meridian.
Edward Nygma -
on jankuttanut tuntikausia,
että hän tietää -
kuka Batman on.
Kuka -
siellä?
Tri Meridian. Chase.
Muistatko minut?
Kuinka voisin unohtaa?
Tohtori Burton kertoi -
että tiedät kuka Batman on.
En voi kertoa, ellet pyydä kauniisti.
Edward, pyydän kauniisti.
Kuka on Batman?
Minä -
olen Batman.
Salaisuutesi on turvassa.
Edward on taatusti hullu.
"Hullu"?
Onko tuo ammattikieltä?
En tarvitse tätä enää.
Kiitos uudesta unesta,
jonka minulle annoit.
Älä viivy pitkään.