Tip:
Highlight text to annotate it
X
Jos sinulta kysyttäisiin, kuka on
Englannin kirjallisuuden uljain hahmo,
kuka se olisi?
Robin Hood?
Kuningas Arthur?
Becky Sharp?
Sherlock Holmes?
Ehkäpä Oliver Twist?
Kaikki olisivat oivallisia valintoja.
Mutta kaikista uljaimmaksi
minä nimittäisin rupikonnan.
Herra Rupikonna.
Oletko tavannut hänet?
Hänen tarinansa on tässä ihastuttavassa
kirjassa Kaislikossa suhisee.
Rupikonna oli aikamoinen häirikkö.
Parantumaton seikkailija.
Hullu, hillitön, valmis kaikkeen.
Hän seurasi uusimpia hullutuksia
kustannuksista piittaamatta.
Hänellä oli joukko siipeileviä ystäviä,
mutta vain kolmea aidosti kiinnosti
Rupikonnan hyvinvointi.
Yksi oli Mäyrä.
Herra Mäyrä.
Sitten oli Vesirotta.
Ehkä vähän kalkkis, mutta hieno tyyppi.
Ja Myyrä. Herkkä olento,
kiltti ja sympaattinen.
Ne kaikki asuivat
pienessä yhteisössä joen töyräällä.
Sinä tiettynä päivänä
Myyrällä oli kiire, sillä...
Aivan. Sillä se oli myöhässä teeltä.
Valitettava tapa.
Rotta oli tottunut elämään sen kanssa.
Kuten aina, "Anteeksi", sanoo Myyrä.
"Mitäpä tuosta", sanoo Rotta.
"Kaksi palaa?" "Kyllä, kiitos."
Juuri kun he olivat
istahtaneet mukavasti...
- Pikalähetys, herra Rotta.
- Kiitos, posteljooni.
Mitäpä joelle tänään kuuluu?
Hiljaista, kuten aina. Kiitokset.
Kuuntele tätä, Myyrä.
"Rotta-hyvä..."
"Sinun ja Myyrän on heti tultava
Konnankartanoon. Kiire."
"Mäyrä."
Rotta oli varma,
että Konnasta oli taas harmia.
Vastaus löytyi ihan läheltä,
Konnankartanosta,
joka oli Rupikonnan sukukartano.
Tämä vaikuttava rakennus muuten oli
kaikin puolin -
hienoin joenrannan taloista.
Eläimet olivat hyvin ylpeitä siitä.
Niiden mielestä se antoi koko yhteisölle
arvokkaan leiman.
Konnankartanon menettäminen
olisi mahdottomuus.
Ei ollut salaisuus,
että Rupikonnan hullutukset -
olivat ajaneet hänet
konkurssin partaalle.
Viimeisenä keinona Mäyrä tarjoutui -
laittamaan Rupikonnan talouden reilaan.
Rikottu aita.
12 guineaa.
KATULAMPUN VAURIOT
Vaurioitunut katulamppu?
4 puntaa, 6 shillinkiä.
KANALAN TUHOAMINEN
Kanalan tuhoaminen.
Miten tässä metelissä voi ajatella?
- Minua ei vaienneta!
- Maksa laskuni!
Hiljaa! Saatte rahanne aikanaan.
Menkää nyt matkoihinne.
Tänään ei enää makseta mitään.
Miksi ihmeessä otin hoitaakseni...?
Enkä minä jo sanonut...?
Sinähän siinä, Rotta. Ja Myyrä myös.
Luojan kiitos.
Viimeinkin tulitte.
Mäyrä-parka.
Hän oli tullut tiensä päähän.
- Kuten hän itse sen sanoi...
- Olen hermoraunio.
Kuulehan, Mäyrä.
Mikä on hätänä?
Rupikonnalle on tehtävä jotain!
Nyt hän on mennyt liian pitkälle.
- Mutta hän lupasi meille.
- Lupauksia?
Mitä iloa niistä on,
kun joku hulluus saa vallan?
Olette hänen lähimmät ystävänsä.
- Ettekö olekin?
- Olemme.
- Hyvin rakkaat ystävät.
- Siispä -
teidän on löydettävä hänet
ja lopetettava tämä.
- Mitä hän tekee?
- Hänellä on uusi hullutus.
Hän ajelee ympäri maata
kanariankeltaisilla vankkureilla.
Cyril-nimisen hevosen kanssa.
Hii-hoo!
Onko suuntana meillä Nottingham,
Brittingham vai Buckingham?
Vaiko joku rannan kylä tää?
Onko suuntana meillä Devonshire,
Lancashire vai Worcestershire?
En varma lie,
se nähtäväksi jää.
Nyt suuntana Dover on
ja meno mahdoton
Se hauska tie,
jonka päässä Plymouth Ho?
Me innolla, innolla, innolla,
innolla, innolla mennään
Ei ihan niin minnekään
Me innolla, innolla, innolla,
innolla, innolla mennään
Vaikka tiet käy pystysuoriksi
- On meillä kova hoppu
- Ja aika loppu taas
On meillä kiire, kiire sinne
Minne, muista emme
Me innolla, innolla, innolla,
innolla, innolla mennään
Ehkä suunta Devonshire,
Lancashire tai Worcestershire
Ei tiedetä, mutt' siitä viis
Sinne päästävä näin on
Me innolla mennään
ei minnekään vaan
Tervehdys, ystävät. Juuri teitä
olinkin tulossa katsomaan.
Hypätkää kyytiin.
Lähdetään huviajelulle.
Avoin tie.
Pölyinen maantie.
Tulkaa! Näytän teille maailman.
Matka! Vaihtelu! Jännitys!
Olinpa tyhmä.
Haluan esitellä teille
jalon orhini, Cyrilin.
Eli minut.
Vähän vikuri, vähän tunari.
Hyvät päivät. Hyvät päivät.
Hyvät päivät.
Hyvää päivää.
Herraseni, ystäväsi näyttävät
vähän seipään nielleiltä. Vai mitä?
Meillä on sinulle asiaa.
Tulitte visiitille?
- Loistavaa.
- Asia on vakava.
Sinun on luovuttava
hevosesta ja kärryistä.
Luovuttava...?
Mutta rakas Rottaseni...
Tämä on minun urani.
- Et kai tarkoita...?
- Tarkoitan kyllä.
Tämä hullutus on lopetettava.
- Ei.
- Sinun täytyy.
- En tee sitä.
- Holtiton käytöksesi...
En tee.
Sinusta on pian tulossa kaikille risti.
Jos et ajattele itseäsi,
ajattelisit Mäyrä-parkaa.
Mitä hevoseen tulee, ei ole hyväksi
kuljeskella ympäriinsä -
moisen vastuuttoman pedon kanssa.
- Ota kiinni.
- Tule alas, Konna.
Lopettakaa. Päästäkää minut.
Laukkaan, Cyril!
Turha toivo. Ette saa minua
luopumaan tästä.
Hii-hoo!
- Mikä tuo on?
- Herra!
- Se on automobiili.
- Automobiili.
Automobiili...
Mitä olen jäänytkään paitsi?
Eihän se... Eihän hän...
Kyllä se on, ja kyllä hän on.
Uusi hullutus. Moottorihullutus!
Hullutus. Sitä se oli.
Juuri sitä se oli.
Positiivinen hulluus.
Mihin se vielä johtaisikaan.
Saattaisi kestää kuukausia.
Konnankartano oli vaakalaudalla,
eikä Rotalla ja Myyrällä ollut
vaihtoehtoja.
Oli vain yksi keino.
Lukita hänet huoneeseensa
ja pitää siellä.
Kunnes myrkky katoasi elimistöstä.
Pitele häntä.
Nyt on parempi.
Etkä pääse pakoon.
Ei kannata edes yrittää.
Päästäkää minut täältä.
Avatkaa.
Avatkaa, minä käsken.
Rotta! Myyrä! Avatkaa ovi.
Vanginvartijana olo parhaalle ystävälle
ei ole mukava asia.
Itse asiassa Myyrä heltyi jo alussa
ja halusi lopettaa.
Mutta Rotta kieltäytyi ehdottomasti.
Nyt oli pysyttävä lujana.
Nyt ei ollut kyse
vain Rupikonnan varjelemisesta.
Piti ajatella Mäyrää ja Konnankartanoa
sekä sitä, mitä se edusti.
Rotan yrityksessä parantaa
Rupikonnan hullutus oli vain yksi vika.
Se ei toiminut.
Rupikonna näet oli liian fiksu
ja sillä hetkellä hulluuden vallassa.
Hän oli päättänyt saada automobiilin.
Vaikka hänen piti pyytää, lainata tai...
RUPIKONNA PIDÄTETTY
AJONEUVON
LUVATON HUOSTAANOTTO
Hänen Majesteettinsa oikeus...
Konnankartanon Rupikonna...
elokuun 24. päivä... seuraava...
Syyttää herra Rupikonnaa
ajoneuvovarkaudesta...
holtittomasta ajosta...
vaarantaen alamaisten
hengen ja raajat...
Syyttäjä, olkaa hyvä.
Teidän armonne,
ensimmäisinä todistajina -
herra Rotta ja herra Myyrä.
Onko totta, että syytetty oli lukittuna
omaan taloonsa,
koska hän uhkasi hankkia automobiilin?
Pistittekö vai ette
hänet lukkojen taakse?
- Pistimme.
- Kiitos. Ei muuta.
- Seuraava todistaja.
- Herra Mäyrä!
Rupikonnan tilan edunvalvojana -
tiesitte vangitun hullutuksesta
automobiileihin.
Tuota...
Ylellisen elämän vuoksi
pistitte määrärahat jäihin.
Eli luulitte hänen olevan varaton.
- Tuota...
- Siinä kaikki. Kiitos.
Hyvät lautamiehet, syyttäjä lopettaa.
Puolustuksella on puheenvuoro.
Mikäli oikeus sallii,
puolustan itse itseäni.
- Lopeta.
- Hyvät lautamiehet.
Ensimmäinen todistaja on
Cyril Proudbottom.
Cyril Proudbottom.
Onko syytetty, herra Rupikonna,
teille tuttu?
No, tottahan toki.
Mukavimpia heppuja,
mitä olen koskaan tavannut.
Ja läjäpäin rahaa!
Mukava heppu?
Syytää rahaa?
Mutta ei syytänyt sinä päivänä.
Kuulitte Mäyrän todistavan,
että varat oli jäädytetty.
Miten hän sitten sai automobiilin?
Millä tavalla nyt yleensä saadaan.
- Rehdillä tavalla.
- Ja mikä on rehti tapa?
Arvasin, ettei se olisi
teille tuttu.
Teidän armonne, minä...
Todistaja todistakoon omin sanoin.
Niinpä, herraseni.
Täältä pesee tosiasiaa.
Kun Konna karkasi kammiostaan,
hän tuli suoraan luokseni.
Pian tie meitä vei,
muttei pitkälle päästy, kun näin -
ihan pikapikaa ja äänin niin hirvein -
jokin meitä kuin juna tuli päin.
Se oli iso. Se oli punainen.
Se oli kaunis.
Automobiili!
Ei pahempi lain.
Konna oli aivan onnessaan.
Näki siitä heti,
se oli rakkautta vain.
Auto pihaan tavernan kääntyi,
oli siellä baarikin kai.
Ja näimme kun ulos sieltä
pari häijyä näätää vääntyi,
auto punainen pihalle jäi.
Näädät, eikä sitä tarvitse sietää,
perin petollisia lie.
Mutta kuinka saatoin tietää,
auto varastettu on?
Kristallipallokin kotihin jäi.
Ja herra, hän vitkastele ei.
Sitä miettinyt ei hän lisää.
Hän sanoi...
"Koeta, Cyril, mahdutko sisään,
käyn hinnasta näin sopimaan."
Joten baariin astuu hän sisään,
missä sekoittaja on drinkin.
Ja sanoo hän...
Tervehdys, baarimikko,
kenen on tuo auto, sä annatko vinkin?
Baarimikko, veijari-Winkey,
yli kumartuu tiskin ja virkkaa...
Miksi?
- Herra vastasi...
- Auton tahdon, siis siksi.
Maksan hinnan minkä vain.
Mutta Konna havaitsi, ei rahaa lain.
Niin ehdotti kauppaa hän kai.
Näädät suostua taisi.
Ja tuota pikaa sopimus nimen sai.
Ei siinä kauan mennyt,
kun paperi laadittiin vaan.
Ja todistajaksi baarista Winkey
hän nimensä laittaa näin saa.
Herra hän ei ole saita.
Kaiken kunnolla korvaa hän niin.
Automobiili Konnan oma näin on.
Ja näädät sai Konnankartanon.
Antoi vaihdossa kartanon?
100 000 punnan arvoisen tilan?
Automobiiliin.
Ette kai luule minun uskovan sitä?
En luule teidän uskovan mitään.
Onneksi minulla on todistaja.
Herra Winkey todistamaan.
Armonne. Hyvät herrat.
Todistajanaitiossa on
arvostettu kansalainen.
Maineeltaan tahraton mies.
Herra Winkey,
muistatteko tapauksen,
joka sattui toimitiloissanne
viime elokuun 12. päivä,
ja jossa olin mukana?
Kyllä vain.
Muistan toki.
Tuota, sitten...
Kertokaa oikeudelle, mitä tapahtui.
Se meni näin.
Yrititte myydä minulle varastetun auton.
Tuo on hävytön valhe,
senkin apinan näköinen kelmi!
Minut on lavastettu. Päästäkää!
Apua!
RUPIKONNA SYYLLINEN
Rupikonnan häpeä ravistutti koko kansaa.
ANKARA RANGAISTUS
Oikeus päätti tehdä hänestä esimerkin.
Rupikonnan ystävät toki yrittivät
auttaa, mutta olivat voimattomia.
He yrittivät avata juttua uudestaan
moneen kertaan.
Vetosivat tähän ja tuohon
ja mihin tahansa.
Mutta päätös piti.
Herra Rupikonnan juttu oli
loppuun käsitelty.
Joulu, oi joulu ehtoisa
Syömmet nyt täytä ilolla
Niin, jälleen oli valkea joulu.
Ja jälleen kerran
helkkyivät joululaulut talvi-ilmassa.
Sydämet riemuitsivat
ja mielet olivat korkealla.
Toden totta,
kaupungissa oli vain yksi paikka,
jota lämmin joulutunnelma
ei koskettanut.
Torni. Epätoivon masentava monumentti.
Kylmä, julma, torjuva.
Ja valitettavasti vielä
monen joulun ajan Rupikonnan koti.
Rupikonna-parka. Seuranaan
pelkät tuhlatun elämänsä muistot.
Mikä houkka hän olikaan ollut.
Tuntien piston hän muisti
Mäyrän kiltit kasvot -
ja tämän neuvot,
jotka oli useasti hylännyt.
Kyynel myös Myyrälle tämän
uskollisuudesta ja ymmärtämyksestä.
Ja Rupikonna itki Rotan vuoksi,
neuvoille, joille oli nauranut.
Niin, surkean sellinsä pimeydessä -
syntyi uusi Rupikonna.
Muuttunut Konna. Katuva Konna.
Katumuksen syövereissä
hän vannoi pyhästi -
hylkäävänsä kaikki
lavean tien hullutukset.
Hän ei enää ikinä antaisi periksi
noille typerille hullutuksille,
jotka olivat tuoneet hänet
tähän jamaan.
Koska on joulu, saat yhden vieraan.
- Mummosi on täällä.
- Mummo?
Hyvää joulua, poika. Eihän mummo
voi unohtaa omaa Konna-poikaansa.
Cyril!
Katso, joululahja.
- Mikä se on?
- Etkö käsitä?
Valeasu.
Nyt sinä vain laitat yllesi
tämän nokkelan asun ja...
Se hyvistä aikomuksista,
Rupikonna oli parantumaton.
Yksi kuiskaus sai
kaikki hänen päätöksensä -
katoamaan Kankkulan kaivoon
tämän uuden hullutuksen tieltä.
Pako!
Rupikonna on paennut!
Seis!
- Iltaa, rouva.
- Iltaa, iltaa, konstaapeli.
Me innolla, innolla, innolla,
innolla...
Anteeksi vain, rouva...
Te siellä, näettekö hänet?
Mikä onnenkantamoinen.
Konna kiinni, vai? No ei!
Siellä hän menee.
- Missä?
- Tuolla!
Pum, pum, pum.
Antaa heidän etsiä maaseudulta.
Jälleen kerran Rupikonna näytti
muille pitkää nenää.
Tuona samana jouluaattona
joen töyräällä -
Rupikonnan nimen mainitseminen
oli kielletty,
vaikka hänen häpeänsä muisto
varjosti juhlaa.
Oli kuitenkin yksi paikka,
jossa kaksi uskollista sydäntä -
edelleen ylläpiti lähimmäisenrakkautta.
Siunaa tämä ruoka, jonka kohta nautimme.
Siunaa meitä jokaista.
Ja siunaa Rupikonna-parkaa.
Ja pääsköön vähemmällä
hyvän käytöksen vuoksi.
Vanha naisraukka.
Viedään hänet takan luokse.
Mitä sinä täällä teet?
- Minä juuri...
- Tämä onkin iloinen joulu.
- Mutta etkö pelkää poliisia?
- Pelkää poliisia?
Minä, Rupikonna, pelkään poliisia?
- Avatkaa! Avatkaa, minä käsken!
- Poliisi!
Piilottakaa minut!
Anteeksi vain. Sinulla on
yhteiskunnalle velka maksettavana.
Päästä heidät sisään.
- Eikö sinusta ehkä...?
- Avaa ovi.
Hei, kamut.
Tein juuri tärkeän havainnon.
Konnankartano on juhlavalaistu.
Ja siellä isännöi näätälauma.
Ja joukon johdossa häärii,
ei kukaan muu kuin herra...
Winkey!
KAUPPAKIRJA, KONNANKARTANO
Siinä näette. Hän vaihtoi
Konnankartanon automobiiliin.
Rupikonna oli siis syytön.
Voi, olisipa hän täällä nyt...
- Rupikonna!
- Angus.
Anna anteeksi, olin väärässä.
Ehkä jonakin päivänä
huomaat sydämessäsi...
Hys-hys, ei sanaakaan.
Erehtyminen on inhimillistä,
anteeksianto...
Konna, älä mene asioiden edelle.
Olet edelleen syyllinen lain edessä.
Todistamme syyttömyytesi ottamalla
sen paperin Winkeyltä.
Minulla on suunnitelma.
Hiivimme sisään
salaisen tunnelin kautta.
Se oli loistava suunnitelma,
nerokas, mutta hyvin vaarallinen.
Se toimisi,
jos jokainen tekisi osuutensa.
Erehtymiselle ei ollut sijaa.
Onnistuminen näytti mahdottomalta.
Mutta pelissä oli paljon.
Maltti oli nyt valttia.
Yksikin virheliike,
ja neljä elämää olisi vaakalaudalla.
Varovasti. Siellä on vartija.
- Minä tainnutan hänet.
- Seis!
Kuka siellä?
Läheltä piti.
Tietenkin Rupikonna aloitti jutun
epäsuotuisasti.
Enää ei voinut perääntyä.
Piti vain painaa päälle.
Mitä vieläkin pahempaa olisi edessä,
kukaan ei tiennyt.
Kun Rupikonna oli tuossa tilassa,
kaikki oli mahdollista.
Katsokaa. Kaikki nukkuvat.
He ovat juovuksissa.
Ovat käyneet pullolla.
- Mutta missä on Winkey?
- Tuolla hän on.
Hänellä on se paperi.
Meidän on kiivettävä parvekkeelle.
Paperi. Se on poissa.
Ottakaa kiinni!
Suokaa anteeksi.
Tässä.
Perään!
Yksi vielä.
Siellä hän on. Napatkaa!
Missä Myyrä on?
Hei, kaverit. Pelastimme nahkamme.
Mutta emme saaneet kauppakirjaa.
- Hyvin tehty, Rupikonna.
- Hip-hip, hurraa!
RUPIKONNA SYYTÖN
MAINE PUHDISTETTU
Eli se oli kuin olikin onnellinen loppu.
Rupikonnan ystävät olivat
hyvin ylpeitä hänestä.
Ja miksipä ei? Hän oli uusi rupikonna,
parannuksen tehnyt,
ei koskaan enää hevosvankkureita
eikä automobiileja.
Ja niin, uudenvuoden aatoista
onnellisimpana oli maljan paikka.
Uudelle vuodelle!
Ja uudelle Rupikonnalle.
Tervehdys, kaverit.
Tulkaa, näytän teille maailman.
Matka! Vaihtelu! Jännitys!
Ja se oli kuuluisa Rupikonna.
Mutta ei kuitenkaan tuomita,
me myyrät, rotat ja mäyrät.
Emmekö kuitenkin kadehdi
häntä vähäsen?
Minä ainakin kadehdin.
Kun siis puhumme uljaista hahmoista,
kaikista uljain tulee aina olemaan,
minulle ainakin,
Konnankartanon isäntä.
Tuo Rupikonna oli aika poika.
Uljaista hahmoista puheen ollen,
Englanti on tuottanut niitä koko joukon.
Mutta ei unohdeta,
että täällä siirtomaissa -
meillä on pari omaakin.
Miten olisi Paul Bunyan, Pecos
Bill ja Johnny Appleseed,
Black Bart, Davy Crockett,
Daniel Boone?
Ja tietenkin
ainutlaatuinen Ichabod Crane.
Ichy-kuoma, jos muistat,
oli maaseudun koulumestari,
jonka loi Washington Irving.
Herra Irving oli
aikamoinen tarinanpunoja.
Jos siirtyisimme ajassa
siihen kohtaan Amerikan historiaa,
kun Manhattanin kaupunki
oli markkinapaikka,
löytäisimme niiden moninaisten
lahtien joukosta,
jotka työntyvät Hudson-joesta,
pienen Tarrytownin kylän.
Ja sen takaa,
matalan kukkulajonon katveesta,
piilossa olevan laakson.
Se on hiljainen, rauhallinen paikka,
ja jotenkin pahaenteinen.
Sillä se on aaveiden, kummitusjuttujen
ja paikallisen taikauskon tyyssija.
Tunnetuin tarina kertoo
kiertävästä koulumestarista,
joka kerran poikkesi seudulle.
Jotkut sanovat hänen surullisen
haamunsa vieläkin kummittelevan siellä.
Tämän opettajan sanotaan olleen
hyvin epätavallinen mies.
Nähdessään hänen astelevan
häntä voisi luulla linnunpelätiksi,
joka on karannut maissipellolta.
Hän oli pitkä, mutta hyvin laiha.
Pää oli pieni ja litteä,
ja nenä oli pitkä kuin kurpalla,
niin että pää näytti tuuliviiriltä,
joka pyöri varressaan.
Hän oli kuin aave,
jonka harvoin näkee päiväsaikaan.
Oli unelias syksyinen iltapäivä,
kun tämä outo hahmo
ensi kertaa ilmestyi -
Sleepy Hollow'n hiljaiseen pikkukylään.
Kuten aina, Ye Olde Schnooker ja
Schnapps Shoppen eteen -
oli kokoontunut joukko
Sleepy Hollow'n maalaispoikia.
Itseoikeutettu johtaja oli Brom Bones,
ronski, meluisa ja aina valmis
tappeluun. Tai kepposiin.
Vaikka Brom kujeili ja vitsaili
seurauksia miettimättä,
hän ei ollut ilkeä.
Itse asiassa huumori ja voimat -
tekivät Brom Bonesista aika sankarin
niillä seuduin.
Hyvät hyssykät! Kauhistusta.
Katsokaa tuota kammotusta.
Alas katua ken astelee?
Lapioillako kävelee?
- Pitkänlainen
- Hujoppi
Ne vaatteet käy ees
ei pelätille
Silti ylen hurmaava
Sivistystä uhkuva
- Koulumestarimme uus'
- Nimeltänsä hän?
Ichabod
Ichabod Crane
Ichabod
- Mikä lie
- Outo viel
Mutta mukava lie
Hassu otus, hassu olemus
Ichabod, Ichabod Crane
Ichabod on erikoinen
Ehkä outo, kummallinen
Silti ken kävis moittimaan
Ichabod, Ichabod Crane
Vaikka tulo opettajan tään
Sai monet tunteet heräämään
Kyläläiset huomas sen
oli aika persoona
Tää Ichabod, Ichabod Crane
Luokkahuoneesta tuli
Ichabodin valtakunta,
jota hän hallitsi arvokkain ottein.
Totuus oli,
että Ichabod oli tunnollinen.
Hän muisti kyllä säännön:
"Joka vitsaa säästää, vihaa lastaan."
Hän piti huolen siitä,
että sovelsi kuria ajatuksella.
Sillä se piti hänet hyvissä väleissä
oppilaidensa kanssa.
Varsinkin, jos heidän äitinsä olivat
hyviä kokkeja.
Kuka onkaan naistenmies?
Ehtii enemmän kuin kukaan ties
Kuka muukaan se kuin...
Ichabod, Ichabod Crane
TAPAAMISKALENTERI
Kun aika kului, nähtiin,
että opettaja sai aikaan yhtä ja toista.
Lisäksi Ichabod keksi monia tapoja
pienten tulojensa kasvattamiseksi.
LAULUKUORO
Ja samalla -
herätti uneliaan pikkukylän
kulttuurinnälän.
Oli väistämätöntä, että Ichabodin
tapaisesta miehestä -
tuli Brom Bonesin joukon pilkan kohde.
Mutta Ichabod ei tästä piitannut.
Koulumestarilla oli
hyvin tasainen luonteenlaatu,
joka säilyikin sellaisena -
siihen kohtalokkaaseen päivään,
jona hän tapasi erään naisen.
Erään tietyn naisen.
Katrina van Tassel oli
Baltus van Tasselin ainoa lapsi.
Tämä oli seutukunnan rikkain viljelijä.
Tyttö oli ihastuttava,
syötävän suloinen.
Kypsä, sulava ja rusoposkinen.
Kun eteesi jää
keimailemaan Katrina
Unohtumaton Katrina
Harva se mies,
ken mielehen jää Katrinan
Hän keimailee vaan, Katrina
Parempi ois Margaret tai Helena
Tai Ann tai Angelina
Kun suukon hän sulle suo,
on vain hupia hälle tuo
Romanssi uusi eessä on
Kun eteesi jää
keimailemaan Katrina
Hän syömmes saa
Epäilemättä ihana Katrina oli
maaseudun paras saalis.
Ja koulumestari,
kunnianhimoinen kun oli,
sai heti päähänsä -
sokerisia ajatuksia
ja toiveikkaita odotuksia.
Katrina, armaani.
Ken voi vastustaa viehätysvoimaasi?
Lumoavuutta?
Ja ken voi vastustaa
isäsi omaisuutta?
Veljet, mikä asetelma.
Siellä on aarikaupalla kultaa,
eikä se ole heinää.
Puhumattakaan siitä
ihanasta, vihreästä tavarasta.
Katrina-armaani, aarteeni.
Aarre.
Tuo lato on kultakaivos.
Saisinpa jättipotin.
Rakas Katrina,
Isin ainokainen.
Isi?
Käärinliinoissa ei ole taskuja. Ja kun
hän potkaisee tyhjää, astun tilalle.
Kulta-Katrina, rikas tyttörukka.
Älä sure, Katy.
Ichabod suojelee sinua.
Katrina, sinä voitit.
Minä antaudun.
Kun eteesi jää
keimailemaan Katrina
Hän syömmes saa
Jokaista porttia
Katrinan sydämeen vartioi -
mustasukkainen lauma
maalaiskosijoita.
Mutta Ichabod oli varma,
että hän pian päihittäisi -
nämä yksinkertaiset maalaisjuntit.
Pahimman vastustajan
koulumestari jätti täysin huomiotta.
Se oli merkittävä Brom Bones itse.
Helppous, millä Brom
selvitti muut kilpailijat,
sekä suututti että yllytti
ihanaa Katrinaa.
Hän toivoi monesti,
että joku mestari haastaisi -
riehakkaan Bromin avoimesti.
Vaikka viisaampi mies olisi poistunut
kilpailusta, rakkaus on sokea.
Ichabod tajusi vain, että onnetar
kolkutti viimeinkin hänen oveensa.
Tottahan Brom piti vitsistä,
jos toisestakin.
Mutta liika oli liikaa.
Oli aika siirtää juttu
avoimeksi sodaksi.
Hän taittaisi koulumestarin kahtia,
ja nostaisi koulunsa hyllylle.
Mutta se taisi olla
helpommin sanottu kuin tehty.
Ei epäilystäkään,
tämä oli Ichabodin onnenpäivä.
Oli ilmeistä, että koulumestarilla oli
piileviä taitoja.
Huomion arvoinen kilpailija.
Mutta sotia ei hävitä eikä voiteta
ensi taistelussa.
Ilmassa liitelevä opettaja
piti palauttaa maan pinnalle.
Sillä Brom Bones ei ollut luovuttaja.
TEIDÄT ON KUTSUTTU
ILTAMIIN
BALTUS VAN TASSELIN KOTIIN
TÄNÄ ILTANA
Isänsä perinteisten
halloween-juhlien aattona -
Katrina päätti jälleen lietsoa
kilpakosijoiden tunteiden paloa.
Yksi kutsuista sisälsi henkilökohtaisen
ja yllyttävän rivin.
OLE KILTTI JA TULE. KATRINA
Opettajan toimia siivitti ilo.
Hänelle tämä saattoi merkitä
vain yhtä asiaa.
Ichy, vanha kelmi.
Mikä valta sinulla on naisiin?
Nyt on se ilta.
Hurmausvaihde päälle vain,
ja Katrina putoaa syliisi.
Tälläytyneenä parhaimpiinsa,
lainahevosen selässä -
Ichabod saapui
kuin entisaikojen ritari -
sovittuun tapaamiseen naisensa kanssa.
Missään koko seudulla
ei osattu pitää yhtä hauskaa -
kuin herra van Tasselin tilalla.
Ichabodille tämä tarjosi
loistavan tilaisuuden.
Nyt hän todella panisi parastaan.
Muiden taitojensa ohella -
koulumestari oli ylpeä
tanssitaidoistaan.
Onneton Brom, aina kakkonen,
istui jälleen vaihtopenkillä.
Kun hän katsoi opettajan taivutuksia,
hänen oli pakko myöntää,
että esitys oli sulava ja ylväs.
Ichabod oli eittämättä illan sankari.
Brom tiesi, että hänen
piti voittaa yksi taistelu.
Ja siihen tarjoutui mahdollisuus.
Sillä illan pimetessä -
van Tassel pyysi aina vieraitaan
kertomaan kummitusjuttuja.
Brom tiesi, ettei kukaan läsnäolijoista
ollut niin altis taikauskolle -
kuin Ichabod Crane.
Siis käykää te tänne,
niin valaista saan,
mitä tapahtuu,
kun peittää pimeä maan.
Aikaan puolen yön
aaveet ja henget -
käy yhdessä tanssiin öiseen.
On sarvet päässä
ja silmät kuin lautaset.
Joillain hampaat tämän suuruiset.
- Jotkut paksuja on.
- Jotkut luuta ja nahkaa.
Eikä kaikilla edes ole nahkaa.
Nyt kerron, kuule veli,
että monia pelottaa.
Se mitä yönä halloweenin nähdä saa.
Kun haamuilla öiset tanssit on
Ne puhkee häijyyn ilonpitohon
Aavet on ilkeet
mutta kirottu on kai
Päätön ratsumies,
kaikista pahin vain
Niin, pahin pahiksista halloweenin
Lähtee öiselle matkalleen
halki maan
Pääkoppaansa kantaen käsissään
Paholaiset näkee ja tietää sen
Paras poistua on ääriin maailmojen
Varokaa, piiloon,
hän yksin käy
Kummituksista pahin
mies hyljätty on
Häntä vihataan,
pahoin palanutkin
Tää öistä pisin
esiin manauksen saa
Hän pään taas
täten tahtoo omistaa
Pää palava kuulemma kuumottaa
Ja innokas onkin vaihtamaan
Siis yönä yhtenä ratsastaa
Ja pään näin löytää yrittää
Käy pää pieni tai isokin
Ottaa jakauksen tai peruukin
Musta, valkee tai punainen
Käy Päättömälle pää jokainen
Siis hummani hoi, ja hopoti laukkaa
Se päätä etsii ja kaulan koukkaa
Silloin turhaksi käynyt on järkeily
Ei käy päättömältä päättely
Jos luulet, valheen kerroin näin
Hänet tapasin vuosi taaksepäin
En jäänyt tarkemmin katsomaan
Sillä sillalle pääsin
ja yli virrasta vaan
Sillä kun sä käyt yli sillan sen
Päättyy matka näin kummituksen
Kun kotimatka illalla odottaa
Muista kohti siltaa sä suunnistaa
Hän alhaalla laaksossa asustaa
Hän pääsi tahtoo, sä varo vaan
Siis hummani hoi, ja hopoti laukkaa
Se päätä etsii ja kaulan koukkaa
Silloin turhaksi käynyt on järkeily
Ei käy päättömältä päättely
Yön pelottavimpana tuntina
Ichabod matkasi kotia kohti.
Taivas kävi yhä tummemmaksi,
ja tähdet syttyivät
yksi toisensa jälkeen,
ja taivaalla lipuvat pilvet
peittivät kuun.
Koskaan ei ollut koulumestari
ollut näin murheellinen.
Ja todella yksin.
Mitä lähemmäs laaksoa hän tuli,
sitä onnettomammaksi hän kävi.
Varjoisassa laaksossa Ichabodin
pelko kasvoi satakertaiseksi.
Metsä näytti sulkeutuvan
hänen perässään.
Kaikki Bromin kauhukertomuksen
yksityiskohdat kummittelivat mielessä.
Sillä kun sä käyt yli sillan sen,
päättyy matka näin kummituksen.
Seuraavana aamuna
löytyi Ichabodin hattu.
Ja läheltä sitä rikkonainen kurpitsa.
Mutta koulumestarista ei jälkeäkään.
Vähän sen jälkeen Brom Bones
vei ihanan Katrinan vihille.
Huhujen mukaan Ichabod eli edelleen,
aviossa rikkaan lesken kanssa
jossain kaukana.
Mutta hollantilaiset siirtolaiset
eivät usko moiseen,
sillä he tietävät,
että koulumestarin oli kaapannut -
Päätön ratsumies.
Siis hummani hoi, ja hopoti laukkaa
Se päätä etsii ja kaulan koukkaa
Silloin turhaksi käynyt on järkeily
Ei käy päättömältä päättely
Nyt meikäläistä vietiin.