Tip:
Highlight text to annotate it
X
Tämänkin HD-elokuvan ajasti:
Anssi
Kerronpa hieman päivästäni.
Kahvilla Pariisissa, surffaamassa
Malediiveillä, pienet nokoset Kilimanjarolla.
Niin, ja sain yhden puolalaisen
tytön puhelinnumeron Riossa.
Sen jälkeen hyppäsin takaisin
NBA-finaalin viimeiseen neljännekseen.
Kentän laidalle tietenkin.
Kaikki tämä oli ennen lounasta.
Lista jatkuisi vaikka kuinka, mutta
sanonpa vain, että olen onneni kukkuloilla.
Aina ei ollut näin.
Aikoinaan olin normaali
pölkkypää kuten muutkin.
- Hei, Millie.
- Hei, David.
- Paljon kuvia kaupungeista.
- Kunnon unelmia on oltava.
Nähdään.
Millie!
Odottakaa hetki.
Löysin tällaisen kirpputorilta,
haluan antaa sen sinulle.
Ajattelin, että pitäisit siitä.
Se on vähän kolhiintunut
ja pari porrasta puuttuu.
Tämä on ihana.
- Onko?
- On.
Jumankauta, Riisikulho!
Mikä se tämä on?
Hieman aikainen joululahja?
- Mark, anna se takaisin hänelle.
- Katsokaa, mitä David antoi Millielle.
- Lopeta jo.
- Kuka pitää Eiffel-tornista?
Jos tätä ravistaa riittävästi,
kuulee Eiffel-tornin liikkuvan.
- Kuka haluaa ravistaa?
- Riittää jo, lopeta!
- Anna se takaisin.
- Hyvä on.
Anteeksi. Tässä.
Anteeksi vain. En taida
tuntea omia voimiani.
- Miksi olet tuollainen kusipää?
- Kunhan pelleilin.
Ei ollut hauskaa.
David?
Älä mene sinne, se ei ole turvallista.
- Unohda se.
- Älä ole tyhmä.
David, tule takaisin. Anna sen olla.
Se ei ole sen arvoista.
Ole kiltti ja tule takaisin.
Älä viitsi, David.
- Ole varovainen.
- Kaikki hyvin.
Hienoa, tule nyt takaisin.
- David!
- Millie, älä mene sinne!
Hakekaa apua!
- Mark, päästä irti! Hakekaa apua!
- Millie, tule takaisin!
- Soittakaa hätänumeroon!
- Et voi auttaa häntä!
Millie, pysähdy.
KIRJASTON OMAISUUTTA
Niin se tapahtui ensimmäisen kerran.
Ensin olin mennyttä kalua ja
sitten olinkin yhtäkkiä kirjastossa.
Oma koti kullan kallis.
Äiti lähti ollessani viisivuotias,
ja isä nyt on mikä on.
Olet myöhässä.
Illallinen on jo jäähtynyt.
Missä olet edes ollut?
Kun kysyn jotain, odotan myös vastausta!
Mitä sinulle on tapahtunut?
Muut koululaiset vain.
Tule takaisin ja siivoa tämä sotku.
Tee oikea valinta!
Avaa ovi.
Siirryinkö juuri ajatuksen voimalla?
PAKENE KIRJASTOOSI
- Mahtavaa.
Siirryin ajatuksen voimalla kirjastoon.
SULJETTU VESIVAHINKOJEN TAKIA
Silloin mieleeni juolahti, että
tämä juuri tapahtunut juttu -
voisi vapauttaa minut.
Jos äiti pystyi karkaamaan,
niin sitten pystyn minäkin.
- Halusin kertoa hänelle kaiken...
- David!
Mutta en olisi itsekään
uskonut moista tarinaa.
Mielestäni oli aika siirtyä eteenpäin.
Haluaisin huoneen.
Eihän sinusta tule harmia,
mitään outoja juttuja?
Ei. Ei outoja juttuja.
JUMPER
Siinä sitä sitten oltiin, ja
minulla oli miljoona kysymystä.
Miten tämä toimii? Miten hallitsen sitä?
- Olen ollut tuolla.
- Äiti, täältä näkyy meri ja kaikki.
- Hyvällä tuurilla näemme ehkä King Kongin.
- Todellako?
- Pidätkö kiinni?
- Kyllä, en päästä irti.
Olin 15-vuotias.
Mitä itse olisitte tehneet?
Ajattelin maksaa
jonain päivänä takaisin.
Onko täällä asiakasvessaa?
Tännepäin.
- Olekin nopea.
- Selvä. Kiitos.
Tarvitsen isomman laukun.
Hittolainen.
Sanoinhan, ettei outoja juttuja!
Olet velkaa kahden päivän vuokran!
Huhuu?
- Poliisi ja FBI kävivät jo. Keitä olette?
- NSA.
He eivät keksineet mitään.
Holvissa on aikalukko, -
painekytkimet, teräslevyt.
Tyyppi ei avannut edes ovea...
Emme tienneet koko ryöstöstä
ennen puoltapäivää.
Haluan turvakameranauhat
koko kuukaudelta.
Ja haluan jokaisen nimen,
jolla on tallelokero holvissa.
Ne ovat luottamuksellisia.
Miksi tarvitsette ne nimet?
Kuka holvinne ryöstikään,
on ollut siellä aiemminkin.
Haluan ne nimet ja nauhat vielä tänään.
Tarina sai onnellisen lopun.
Riisikulho oli kuollut,
mutta minä elin täysillä.
Nykyään asun New Yorkissa.
Mutta miksi tyytyä yhteen paikkaan,
kun voin saada koko maailman?
Kuten näette, tulva voimistui
kymmenisen minuuttia sitten.
Saa nähdä, mitä näille ihmisille tapahtuu.
Heidän luoksensa pääseminen vaatisi ihmeen.
Iltapäivää, herra Dillon.
- Miten he pärjäävät?
- Puoliaika, kuusi pistettä häviöllä.
- En usko, että tarvitsette sateenvarjoa.
- Ei sitä ikinä tiedä.
- Saanko liittyä seuraan?
- Toki.
- Mitä saisi olla?
- Mitä juot?
- Gin tonicia.
- Kaksi Gin tonicia, kiitos.
Asutko Lontoossa?
Taksi!
Tämä on todella syvältä.
Luulin, että myrskyn piti osua tänne.
- Kuulin sen osuneen Fijille.
- Fijille?
Niin, heillä on jotain
yhdeksänmetrisiä aaltoja.
Niinkö?
Mennään.
- Miksi?
- Koska olet kuvottava.
Mahti olla kaikkialla milloin
vain kuuluu vain Jumalalle.
Yksi teikäläinen vähemmän.
Irrottakaa hänet! Häivytään täältä.
- Niin?
- Saimme johtolangan pankkiryöstöstä.
Tulen seuraavalla lennolla.
- Angelo, miten peli meni?
- Ei kovin hyvin.
- Sanoinhan, ettette tarvitse sateenvarjoa.
- Oikeassa olit.
Älä karkaa.
Olemme etsineet sinua
kahdeksan vuotta.
- Kuka oikein olet?
- Nimeni on Roland.
- Mitä teet asunnossani?
- Se selviää kohta.
Millainen konna jättää viestin?
- Minun täytyy puhua asianajajilleni.
- Miksi?
- Et ole pidätetty.
- Etkö ole...
Poliisiko?
Jokainen osaa ryöstää pankin, mutta
miten teet sen avaamatta oveakaan?
Keksit varmasti jotain.
Jos et ole poliisista,
enkä ole pidätettynä, -
haluaisin sinun lähtevän.
Tarvitsetko apua?
Et ole tainnut vähään
aikaan käyttää ovea.
Tiedän, kuka olet. Mikä olet.
Tämä keskustelu on päättynyt.
Tämä rupattelu ei pääty,
ennen kuin vastaat kysymyksiini.
Kerrohan.
Miten selvisit näin kauan?
Kuka sinua auttaa?
Hyppijät...
Eikö olekin hankalampi hypätä,
kun kilovoltti jyllää aivojen läpi?
Kuka sinua suojelee?
Vastaa, jotta pääsen kotiin.
Vihaan hyppijöitä.
Kuvittelitko voivasi elää näin
loputtomiin ilman seuraamuksia?
Kaikella on seurauksensa.
Minne matka? Sain sinut kiikkiin.
Luuletko, että voit piileskellä seinän
takana, mennä johonkin tai tehdä mitään?
Ei onnistu enää!
David? Sinäkö se olet?
David! Älä lähde.
Kuuntele minua.
En tiedä, olenko tulossa hulluksi.
En tiedä nykyisin paljon muustakaan.
Mutta jos kuulet, pysy siellä.
Minun täytyy puhua kanssasi.
Jos kuulet minua, poika...
Kaikki on hyvin.
Voit tulla kotiin koska tahansa.
Et ole hullu.
- Tietoliikenne.
- Roland täällä. Hän karkasi.
Tiedämme, missä hän on käynyt.
Haluan jokaisen miehen liikkeelle.
Kuka se tämä mahtaa olla?
- Voinko auttaa?
- Kyllä.
Hei, rouva Harris. David tässä.
David Rice?
- Millie oli oikeassa. Et ole...
- Niin, en ole kuollut.
Toivoin, että voisitte kertoa,
mistä löydän Millien.
Hän asuu Morton 260:ssä.
- Asuuko hän yhä täällä?
- Asuu.
Hän on töissä
Hoolihans-baarissa kampuksella.
Antaapa olla.
Mitä helvettiä? Riisikulho?
- Olen Mark! Mark Cougal.
- Valitan, en tunne sinua.
Näenkö minä aaveen?
Onko tämä joku kuudes aisti -juttu?
En tiedä, mistä puhut.
Hei, kaikki! Riisikulho on täällä!
Etkö ota yksiä vanhan
koulukaverin kanssa?
- En ole tämä David...
- David?
- Millie?
- Hei.
Aioitko lähteä puhumatta minulle?
- Anteeksi, en nähnyt sinua.
- Etkö?
Vaikka tuijotit minua
viimeiset 45 minuuttia?
Niin, mikset sanonut mitään, David?
- Taidat olla kännissä.
- En ole.
Olen kunnossa. Täysin kunnossa.
Siltä vaikuttaa. Voisit etsiä
puistonpenkin ja nukkua pääsi selväksi.
Sinä voisit tehdä
minulle drinkin, kulta.
Pikku tujauksen tuota.
- Tappelu!
- Anna tulla.
Mark!
Lopettakaa, pojat! Lopettakaa!
Riisikulho saa turpiinsa.
Mitä sinä teit minulle, friikki?
En taida tuntea omia voimiani.
- Oletko kunnossa?
- Olen.
Missä Mark on?
- Hän häipyi.
- Mitä?
En usko hänen tulevan
ihan heti takaisin.
Vuodat vähän verta.
Paikataan se, tule.
Näitkö siis minut heti kun tulin?
Ehkä.
En tiennyt, mitä sanoa.
Vaikkapa: "Hei, ei olla nähty
pitkään aikaan. Miten voit?"
- Hei.
- Hei, ei olla nähty pitkään aikaan.
- Miten voit?
- Hyvin, entä itse?
Hyppään aina näiden tylsien kohtien yli.
- En uskonut löytäväni sinua täältä.
- Missä muuallakaan olisin?
Olihan sinulla ne listat?
Aioit matkustaa ympäri maailmaa.
Asiat muuttuvat ja kaikkien
pitää kasvaa aikuisiksi.
Mitä sinä teet?
Olen pankkialalla.
Pankkialalla? Miten sinne päädyit?
Se oli oikeastaan aika helppoa,
löysin vain itseni sieltä.
- Etkö sinä reputtanut algebran?
- En.
- Fiona, pidän taukoni nyt.
- Selvä.
Nyt kun tulit takaisin, mitä
olet suunnitellut tekeväsi?
Matkustelen ehkä vähän.
Ajattelin mennä katsomaan Roomaa.
Katsomaan Roomaa? Tiedät, että se oli minun
unelmani. Älä yhtään yritä huijata minua.
- Tule sitten mukaani.
- Pyydätkö minua mukaasi matkalle Roomaan?
Tietenkin vain jos haluat
hypätä tylsien kohtien yli.
- Otan sen itse. Minä otan sen, kiitos.
- Kuten haluatte.
Voitko kuvitella, että kymmenen
tuntia sitten olimme Ann Arborissa?
- Mitä CIA haluaa hänestä?
- Se on salaista tietoa.
Todellako? Sitten haluan
nähdä pidätysmääräyksen.
- En usko, että kuulutte CIA:han.
- Tietysti.
Loistavaa. Uusi kyttä.
- Kerrohan, mitä pankissa tapahtui.
- Kerroin jo heille.
Et kuitenkaan usko sen
enempää kuin muutkaan.
Tässä sanotaan, että sinä vain
yhtäkkiä ilmestyit pankkiholviin.
Jos haluat nauraa, niin antaa mennä.
Kuuletko minun nauravan?
Tytön nimi on Millie Harris. Hän nousi
Roomaan lentävään koneeseen 16 tuntia sitten.
Mutta hän ei matkustanut yksin.
Mitä pidät?
Minusta tuntuu, ettet
kerro minulle kaikkea.
Mitä tarkoitat?
Tämä huone ja bisnesluokan lentolippu.
Tällaiset asiat ovat yleensä
liian hyviä ollakseen totta.
Minähän sanoin, että
olen pankkialalla töissä.
Tiedän, että reputit algebrassa.
Ei tarvitse kertoa
kaikkea, jos et halua.
Mutta älä valehtele minulle.
- En minä valehtele.
- Tiedän.
Hyvä.
En yletä...
Olisit voinut pyytää
minut ihan vain treffeille.
Tämä on aina ollut
ensimmäisenä listallani.
- Tiedän.
- Taidat olla melko hyvä tässä.
Hyvä missä?
Pirun aloittelija. Sinulla
ei ole aavistustakaan...
- Odottakaa!
- Olen pahoillani.
- Mahdotonta. Se on suljettu.
- Miten niin muka suljettu?
Haluamme vain käväistä tuolla.
Ei pieni kävely voi haitata.
- Miten Colosseum voi olla suljettu?
- Ei se haittaa. Näin sen ulkoapäin.
- Riittää sekin.
- Hän tuli tänne asti päästäkseen sisälle.
Anteeksi, hän on vähän...
Ciao.
Millie! Tule tänne.
- Mitä?
- Kelpaako yksityiskierros?
Se on suljettu. Emme voi
murtautua Colosseumille.
Miten niin suljettu?
Ovi oli auki.
Haluatko nähdä sen vai et?
- Tule nyt.
- Meidän ei todellakaan pitäisi tehdä tätä.
Tämä on aivan upea.
Halusin sinun näkevän tämän.
Eikö ollutkin riskin arvoista?
Oli.
- Aivan mahtava.
- Niin on.
Tuolla alhaalla gladiaattoreita ja
leijonia pidettiin lukkojen takana.
- Mennään sinne.
- Ei sinne voi mennä.
- Se on kiellettyä aukioloaikanakin.
- Mikään ei ole kiellettyä.
Mitä?
Millie!
- Oliko tuokin ovi muka auki?
- Se on auki nyt.
Usko minua, haluat nähdä tämän.
- Tuo on varmaan arvokas.
- Aivan varmasti.
Tuo tarkoittanee, että pääsy kielletty.
- Puhutko italiaa?
- En.
"L'ingresso" tarkoittaa "sisään vain".
Luulin sen tarkoittavan kusetusta.
Eli sinun kannattaa odottaa täällä, kun
käyn avaamassa oven toiselta puolelta.
Ei se mitään, opit vielä.
Kiitos paljon.
Seuraava esitys on kuudelta.
Älkää unohtako antaa juomarahaa.
Voisitko... Hieman yksityisyyttä?
Iso Colosseum ja yksi jätkä kusella. Tämä ei
ole mikään muotinäytös, joten voitko mennä?
Kuse kaikessa rauhassa.
Sinuna en avaisi sitä ovea, jos haluaisin
pitää tyttöni elossa, mutta en olekaan sinä.
Tuotko hänet alas mukavalle,
roomalaiselle piknikille?
- Kaikenlaista voi tapahtua.
- Jos edes vilkaiset häneen...
Mitä aiot tehdä?
Luulitko olevasi ainoa?
Et todellakaan taida tajuta.
Elät haluamallasi tapaa ja lähdet
Roomaan lomalle, eivätkä he muka huomaisi?
Hypit vain paikasta toiseen.
Eikä mitään muka tapahtuisi?
Mutta he huomasivat.
En minä. En puhu itsestäni, vaan heistä.
Tuolla.
Terve, pojat.
Vain minä sitten.
Tuo olikin uutta.
Tervetuloa sotaan.
Kertokaa, jos väsytte.
- Läheltä piti.
- David?
Mitä tapahtuu?
Hienoa. Mennäänpä
tapaamaan tyttöystävää.
Ei!
- Keitä nämä ihmiset ovat?
- Paladiineja.
He tappavat hyppijöitä, minä heitä.
Oppitunti on päättynyt.
Voi hyvä jumala!
Poliisi!
Odota!
- Seurasin hyppyjälkeäsi.
- Mitä luulet tekeväsi täällä?
Sinuna hyppäisin takaisin.
Sinun ei pitäisi olla täällä. Häivy.
Voisitko ystävällisesti
painua helvettiin? Nyt heti.
Ehkä tyttöystäväsi on yhä elossa.
- Mitä sinulle on tapahtunut?
- Ei mitään.
Lähdetään täältä.
- Tuo ei kuulostanut vakuuttavalta.
- Olit oikeassa.
Ei olisi pitänyt mennä tuonne.
Kaikki on hyvin.
Tule. Voimme vielä ehtiä museoon.
David, voisitko kertoa minulle?
- Löydämme varmasti taksin täältä jostain.
- Mikset kerro minulle?
- Kerron, kun pääsemme hotellille.
- En halua odottaa sinne asti.
- Kaikki on hyvin.
- Eikä ole.
En ymmärrä.
- Erehdytte. Etsitte tuota tuolla...
- Hiljaa.
Olen pahoillani. Ei
olisi pitänyt mennä sinne.
Ettekö voisi päästää meitä
pelkällä varoituksella?
Palaa hotellille. Onko selvä?
Emme ole yhdessä.
En tunne häntä.
- Palaa hotellille, Millie.
- En.
- Sanoinhan, että haluan nähdä Millien.
- Missä ruumis on?
En ole tehnyt mitään.
Montako kertaa se on sanottava?
- Kauanko hän joutuu olemaan tuolla?
- Odotamme tuomaria.
Olemme odottaneet
tuomaria jo koko illan.
- En ymmärrä, mitä sanotte.
- Istukaa alas tai panemme teidät istumaan.
- Hyvä on...
- Istukaa!
Hänellä ei ole mitään
tekemistä tämän kanssa.
Tuomari saapui juuri.
Säilytämme passianne.
Älkää huoliko. Ette tarvitse
sitä siellä, mihin olette menossa.
Hei, David.
Sinulla on vain 30 sekuntia aikaa ennen heidän
tuloaan. Ymmärrätkö? Sinun on lähdettävä.
- Jätä tyttö. Hän kuolee, jos et tee niin.
- Äiti?
20 sekuntia, David.
Äiti!
Kaikki on hyvin.
- Olen vapaa lähtemään.
- Päästivätkö he sinut pois?
- Kyllä päästivät.
- Tuosta vain?
Aivan.
Miksi juoksemme, jos he
kerran päästivät sinut?
He painottivat, että meidän on
parasta poistua kaupungista.
- Mitä he sanoivat sinulle?
- Esittivät kysymyksiä.
- Kahdeksan tuntiako?
- Heillä oli paljon kysymyksiä.
- Haluan uskoa sinua, mutta teet siitä...
- Luota sitten. Mennään.
Otatko meidät kyytiin?
Hyppää taksiin, Millie.
Mene autoon.
Ole kiltti ja mene sisään.
- Tämä on sinun.
- Muistatko, kun sanoin, -
ettei sinun tarvitse kertoa kaikkea?
Muutin mieltäni.
Mitä repussa on?
Mistä sait nuo?
En halua valehdella sinulle.
Mutta et myöskään
halua kertoa totuutta?
En voi nousta kanssasi tähän koneeseen.
Yhteinen matkamme päättyy tähän.
Detroitiinko?
- Roland.
- Kadotimme hänet.
- Montako miestä lähetit?
- Kaksi.
- Käskin lähettää kaikki.
- Hän sanoi, että kaksi riittäisi, -
mutta he kadottivat hänet.
Aivan kuin hän olisi tiennyt tulostamme.
Tutkimme aluetta parhaillaan.
Pitäkää minut ajan tasalla.
Kokeilen toista taktiikkaa.
- William Rice?
- Niin?
Verovirastosta.
Voisimmeko mennä sisälle puhumaan?
Minun ei olisi tarvinnut kysyä.
Tein sen kohteliaisuudesta.
- Mistä on kyse?
- Pojastanne, Davidista.
Onko hän joutunut ongelmiin?
Tämä sujuisi paremmin, jos
antaisitte minun hoitaa kysymykset.
Milloin viimeksi näitte hänet?
Kahdeksan vuotta sitten.
- Kahdeksan vuotta?
- Aivan.
Entä ystävät? Onko ketään,
jonka kanssa voisin puhua?
Hänellä ei ollut paljon ystäviä.
Haluaisin puhua hänen äitinsä kanssa.
Niin minäkin. Kertokaa
terveisiä, jos löydätte hänet.
- Onko hän tuossa?
- Penny Rice. Ainakin oli joskus.
Milloin viimeksi näitte hänet?
Hän häipyi, kun David täytti viisi.
Sen jälkeen en ole
kuullut hänestä mitään.
Ilmoitan, jos kuulen jotain.
- Ettekä ilmoita.
- En niin.
Tämä tekee ihan uusia juttuja
tällä paremmalla ohjauksella...
Näetkö tuon?
Oletko vielä elossa?
Mitä? Typerä peli!
- Onko heitä lisää?
- Sadoittain. Jäljitän nytkin kymmentä.
- Entä loput?
- Minä metsästän heidät, kuten sanoin.
- Keitä he ovat?
- Sanoin jo. He ovat paladiineja.
Kerroit, keitä he ovat,
mutta et mitä he haluavat.
He haluavat tappaa meidät.
Etkö ole huomannut?
- Tajusin sen verran.
- Hyvä. Voisitko...
- Miksi?
- Koska voimme tehdä mitä tahansa.
Voisitko nyt... Hienoa. Kiitos.
Etkö todellakaan tajua? Paladiinit
ovat tappaneet hyppijöitä vuosien ajan.
Aina keskiajalta lähtien.
Kiihkoilijat. Uskovaiset. Inkvisitio.
Noidanmetsästäjät. He ovat niitä.
He ovat älykkäitä ja järjestäytyneitä. He
tappavat jokaisen, joka on heidän tiellään.
Perheesi, ystäväsi -
ja sen tyttöystäväsi, kenen
kanssa reissasit Roomaan.
He ovat kaikki kuolleita. Totu
siihen, se on vain ajan kysymys.
Haen noutoruokaa. Haluatko sinä?
Hakekaa apua!
- Apua!
- Mitä tapahtui?
Tuokaa elvytyskärry!
Oletko kunnossa? Pysy siinä.
Mark, mitä sanoit hänelle?
- Miten he tietävät Ann Arborista?
- Älä koske minuun.
Vaaleahiuksinen tumma
kaveri, nimeltään Roland?
Vastaa kysymykseen tai pudotan
sinut Mount Everestin huipulta.
- Mitä kerroit hänelle?
- Kerroin? Mitä?
Tiedän, että kerroit
hänelle Ann Arborista.
- Kerroitko Milliesta?
- Kerroin kaiken.
- Miksi teit niin?
- Miksi en?
Kuka oikein olet?
- Mihin paladiini meni?
- Uimaan.
- Tyyneen valtamereen?
- Atlanttiin. Mukava haiallas Kuuban lähellä.
Mitä luulet tekeväsi?
Pane ne takaisin.
- Minun täytyy lainata näitä.
- Pysy kaukana seinästä, -
tai revin silmät päästäsi.
- Minun täytyy löytää Roland.
- Eikä täydy.
Minulla on vain kahdeksan tuntia
aikaa ennen kuin kone laskeutuu.
Nuo ovat neljä vuotta
vanhoja, ei niistä ole apua.
Onko meidän palattava kouluun, että tajuat?
Olen jäljittänyt heitä kymmenen vuotta.
Katso tätä, ensimmäinen kohtaamisemme.
Olisitpa nähnyt, mitä he tekivät Prahassa.
Unohda Roland.
Älä tuhlaa aikaasi, jätä hänet minulle.
Saisinko vähän yksityisyyttä?
Nämä ovat minun asioitani.
Käänny ympäri.
Jos tekisimme tämän yhdessä,
voisimme saada hänet.
- Tarkoitatko minua ja sinua?
- Tarkoitan.
- Mekö yhdistäisimme voimamme?
- Niin.
Olen pahoillani, mutten oikein
tule toimeen toisten kanssa.
Tee minulle palvelus.
Älä ole täällä, kun tulen takaisin.
Ryömi ison kiven alle ja pysy siellä.
Yoiwo. Se on kiinaksi "näkemiin".
- Et voi seurata minua.
- Olen muuten ainoa, joka voi.
Olenpa onnenpekka.
Miksi kävelet? Tunnen Tokion melko
hyvin, täällä on hyviä hyppypaikkoja.
Haluan vaihteeksi kävellä. Se saa
minut tuntemaan itseni normaaliksi.
- Oletko lukenut Marvelin Team-Uppia?
- Olen lukenut. Mitä siitä?
Kaksi supersankaria yhdisti voimansa
taistellakseen pahoja vastaan.
Tajuan, mitä yrität, mutta ei mene läpi.
Turvallisuutesi takia menisit kotiin.
- Asut luolassa.
- Sitä kutsutaan piilopaikaksi!
- Ideana oli?
- Kun meillä nyt on tämä yhteinen asia.
Ja tiedän, mistä Rolandin löytää.
Teemmekö tämän vai emme?
Anteeksi, kytkin lipsahti.
- Todella hienovaraista.
- En ilmeisesti pääse eroon sinusta?
Pidähän kiinni jostain, poika.
- Se oli lähellä.
- Ei hullummin.
- Tämä painaa ainakin pari tonnia, miten...
- Riittää, kun se vain liikkuu.
Tunsin erään hullun hyppääjän, hän
yritti hyppäyttää koko rakennuksen.
- Eipähän yritä enää.
- Miten niin?
Koska hän on kuollut. Se tappoi hänet.
Mutta hän onnistui ravistamaan sitä hieman.
- Kauanko olet tehnyt tätä?
- Ajamistako?
- Ei, vaan hyppäämistä.
- Viisivuotiaasta.
Silloin jo.
Miten pidit sen salassa,
kuten vanhemmiltasi?
Se oli helppoa, kun he
eivät olleet maisemissa.
- Missä he olivat?
- Ei maisemissa.
Äitini häipyi ollessani viiden.
Tiedän, millaista se on... Isäni...
Kysyinkö perheestäsi?
Emme ole nyt missään Oprah show'ssa.
Minulla ei nyt ole aikaa tähän.
Minun on mentävä.
Hänen koneensa laskeutuu pian.
Tarvitsen vastauksen.
Sano nyt, olemmeko tiimi vai emme?
Erittäin lyhyt yhteistyö, eikö?
Pelastamme Millien, tapamme
Rolandin ja se on siinä.
Selvä on, kamu.
- Lento on saapunut jo tunti sitten.
- Voi ei.
Etkö tarkistanut lentoa?
- Hänet täytyy löytää.
- Etsi sinä hänet, minä haen aseistusta.
- Tavataan piilopaikassa.
- Hyvä on.
Mitä oikein tuijotat?
Olen Millien ystävä, David.
Onko hän täällä?
Viimeksi näin hänet seurassasi.
- Hei, ystäväsi kävi täällä.
- Mistä puhut?
Tumma kaveri,
vaaleat hiukset, lähti juuri.
- Hei.
- David, mitä...
Mitä hittoa oikein teet täällä?
- Soitin summeria, muttet vastannut.
- Joten murtauduit sisään?
Piti varmistaa sinun olevan kunnossa.
Ei, David, en ole kunnossa.
Minut jätettiin Rooman kentällä.
Olen pahoillani.
Olet pahoillasi? Kiitos.
Sinun pitäisi varmaan lähteä.
David, sinun pitää lähteä!
- Meillä ei ole paljoa aikaa.
- Mitä oikein teet?
Käskin sinun lähteä.
- Mitä?
- En ole pankkialalla.
- Ihanko totta?
- Rahat kyllä tulivat pankista, -
- useammasta sellaisesta.
- Ryöstätkö pankkeja?
Se on pieni osa tätä.
Ole hyvä ja lähde!
Millie, olen pahoillani!
- Olen todella pahoillani, mutta meidän
on lähdettävä. - Jätä minut rauhaan.
Tämä saattaa hieman sattua.
Kaikki on hyvin. Luota minuun.
- En aio satuttaa sinua.
- Älä tule lähelleni.
Selitän tämän, selitän tämän kaiken.
He ovat täällä.
- Pysy siinä, missä olet.
- David?
Pitäkää kiirettä, se sulkeutuu.
- Griffin, minulla on jotain kerrottavaa.
- Löysitkö Millien?
- Tämä saa sinut vähän raivoihisi.
- Raivoihini?
- David?
- Mitä tämä on? Mitä hän täällä tekee?
- Ei tämä ole mikään kerhotalo.
- Mitä oikein tapahtuu?
Millie, käskin sinun pysyä sisällä.
Minun piti kertoa sinulle.
Griffin, kuuntele minua.
He voivat seurata sinua, koska
toit hänet tänne. Heillä on laite, -
jolla he voivat avata
madonreikiä ja pitää ne auki.
He voivat seurata meitä mihin vain.
Ja sinä toit hänet tänne.
Onko teitä kaksi?
David, mitä täällä tapahtuu?
- Millie, pysy paikoillasi.
- En!
Mitä olet tehnyt?
Mihin tämä menee?
- Meidän on mentävä.
- David, mitä sinä teit?
Voihan helvetti!
Äiti?
Kiitos, että johdatit
minut ystäväsi luo.
Odota! Miksi teet tämän minulle?
En ole koskaan satuttanut sinua.
- Tai ketään toistakaan.
- Et vielä, mutta pian olet.
Ennemmin tai myöhemmin
teistä kaikista tulee pahoja.
Entä jos olen erilainen?
- Et ole.
- Minä olen!
Väistä!
On aika lähettää sinut kotiin äidin luo.
- David?
- Millie.
Millie, mene pois täältä. Juokse.
Millie, juokse!
- Leikkaan sinut alas vain siksi, että
voit viedä minut pois täältä. - Hyvä on.
Oletko nyt kiltti ja viet minut pois?
Hyvä on, vien sinut kotiin
ja jätän sinut rauhaan.
Se olit aina sinä.
Siitä lähtien kun olimme viiden vanhoja.
Ole kiltti ja vie minut pois.
Vedä syvään henkeä.
Sain hänet. Hän jäi sinne.
Ilman laitetta he ovat kusessa.
- Sain hänet!
- Ei!
Pahus, en odottanut tuota. En tiennyt.
Nyt heidän on tultava meidän luoksemme.
Sammutetaan nämä tulipalot.
- Mikä se on?
- Mikä?
- Mitä sinä teet?
- En mitään. Ajattelin lähteä keilaamaan.
Rolandilla on kokonainen armeija,
menen takaisin lopettamaan tämän.
- Räjäytän hänet Timbuktuun.
- Millie on siellä.
Niin, onhan siinä vielä sekin.
Minun on mentävä hakemaan hänet.
On minun vikani, että hän on siellä.
- Mitä?
- Meidän on saatava hänet pois sieltä.
- Hänet on saatava pois sieltä!
- Kuulin jo! En ole kuuro.
Ymmärsin, mitä sanoit.
Se on todella ikävää, mutta meidän
kaikkien täytyy välillä tehdä uhrauksia.
Missä sytytin on?
- Missä sinun uhrauksesi on?
- Olen tehnyt omani!
Kun olin viisivuotias, he tulivat
kotiini ja tappoivat vanhempani.
Voi, David.
Puhutaan tästä, ennen
kuin tämä karkaa käsistä.
Käykö tämä puhumisesta?
Tuleeko viestini perille?
- En voi antaa sinun tehdä tätä.
- Tapan sinut, jos kosket vielä tähän!
Anna se sytytin, David!
- Anna se takaisin!
- Olen pahoillani, Griffin!
Anna se takaisin!
Älä tee sitä.
Tuo oli virhe!
Voi paska...
Tulit sitten Tšetšeniaan...
Minne hävisit?
Tiimityöskentely taisi
sitten loppua tähän.
Sähkö oli hyvin ajateltu.
- Kiitos.
- Ota minut alas, niin voimme päättää tämän.
Tässä ei olisi tarvinnut käydä näin.
Heitä on siellä viisi. Jos menet
sinne yksin, kuolet. Kuulitko?
Et voi voittaa! Ota minut alas, David!
Jos teet sen yksin, kuolet.
Et ole sankari, David!
Olet hyppijä, et sinä pelasta tyttöä.
Etkö ymmärrä?
Sain hänet!
Joidenkin asioiden kanssa
et voi hypätä, David.
Tuollaiset voimat
pitäisi olla vain Jumalalla.
Ei sinulla, David.
David. Olen pahoillani
siitä, mitä sanoin aiemmin.
Vedä syvään henkeä.
David?
Anna anteeksi.
Mitä astianpesukoneeni
tekee kirjastossa?
David!
- Vaikuttavaa.
- Pysy täällä.
Olet edistynyt pelkistä
pankkiryöstöistä.
Sanoinhan olevani erilainen.
Olisin voinut pudottaa
sinut haiden sekaan.
Voinko auttaa?
Onko Mary paikalla?
Äiti!
Menisitkö yläkertaan, kulta?
- Sinua ei ollut helppo löytää.
- Sinun ei pitäisi olla täällä.
Se on siis totta.
- Olet yksi heistä.
- Se on totta.
Olit viisivuotias hypätessäsi ensi kertaa.
Minulla oli vain kaksi vaihtoehtoa, -
tappaa tai jättää sinut.
Joten lähdit.
- Suojellakseni sinua.
- Olin viisivuotias.
Tein, mitä piti.
En koskaan lakannut
hetkeksikään ajattelemasta sinua.
Minä olen hyppijä ja sinä paladiini.
Juuri niin.
Mitä nyt?
Annan sinulle etumatkaa,
koska rakastan sinua.
Onnea matkaan.
- Oletko kunnossa?
- Olen.
- Varmastiko?
- Varmasti.
Hyvä, sillä minä jäädyn.
Voisimmeko mennä johonkin lämpimään?
- Minne haluat mennä?
- Yllätä minut.