Tip:
Highlight text to annotate it
X
Kääntäjä: Sami Niskanen Oikolukija: Emmy T
Hei. Tänään puhun teille naurusta,
ja haluan ajatella muistelemalla ensimmäistä kertaa,
kun muistan huomanneeni naurua.
Olin pikkutyttö. Ikää minulla oli noin kuusi vuotta.
Ja huomasin vanhempieni tekevän jotain omituista,
he nauroivat.
He nauroivat katketakseen.
He makasivat lattialla nauramassa.
He huusivat naurusta.
En tiennyt, mille he nauroivat, mutta halusin mukaan.
Halusin olla osallinen,
ja niinpä istuin vieressä ja nauroin "Hehe!" (Naurua)
Sattumoisin he nauroivat
laululle, jota ihmisten oli tapana laulaa,
ja joka kertoi junan vessojen merkeistä,
joissa kerrottiin, mitä saa ja ei saa tehdä
junan vessassa.
Ja englantilaisista pitää tietysti muistaa sellainen asia,
että meillä totisesti on älykäs huumorintaju.
(Naurua)
Mutta silloin en ymmärtänyt mitään siitä.
Välitin vain naurusta,
ja itse asiassa neurotieteilijänä olen alkanut välittää siitä taas.
Ja nauru onkin omituinen asia.
Nyt soitankin teille muutaman näytteen
oikeiden ihmisten naurusta,
ja haluan teidän miettivän ihmisten pitämää ääntä ja sen omituisuutta,
ja sitä, kuinka alkukantaista nauru on äänenä.
Se muistuttaa enemmän eläinten äännähdyksiä kuin puhetta.
Joten tässä teille naurua. Ensimmäinen on lystikäs.
(Audio: Naurua)
Tämän seuraavan tyypin pitäisi hengittää.
Yhdessä kohtaa olen vain, että
hei tyyppi, hengitä välillä,
koska hän kuulostaa hengittävän vain ulospäin.
(Audio: Naurua)
Tätä ei ole muokattu, se on hän.
(Audio: Naurua) (Naurua)
Ja lopuksi - tässä ihmisnaisen naurua.
Ja nauru voi saada meidät pitämään melko outoja ääniä.
(Audio: Naurua)
Itse asiassa hän sanoo ranskaksi: "Luoja, mikä tuo on?"
Olemme samassa veneessä hänen kanssaan. Minulla ei ole aavistustakaan.
Ymmärtääkseen naurua pitää tarkastella kehonosaa,
jota psykologit ja neurotieteilijät eivät yleensä tarkastele paljon,
eli kylkiluita,
ja se ei kuulosta kovin jännittävältä,
mutta itse asiassa
käytätte kylkiluitanne nytkin hengittämiseen.
Käytätte kylkivälilihaksia, kylkiluiden välisiä lihaksia,
kuljettamaan ilmaa sisään ja ulos
pelkästään kylkiluita liikuttamalla,
ja jos laittaisin rintanne ympärille hihnan
nimeltä henkivyö, ja katsoisin sen liikettä,
näkisi hienohkoa aaltomaista liikettä, eli hengityksen.
Teette kaikki sitä. Älkää lopettako.
Heti kun alatte puhua,
alatte hengittää eri tavalla.
Se mitä nyt teen muistuttaa enemmän tätä.
Puhuessa käytämme hyvin pieniä kylkiluiden liikkeitä
puristamaan ilmaa ulos --
ja olemme ainoat siihen pystyvät eläimet.
Siksi ylipäätään voimme puhua.
Sekä puhumisella että hengityksellä on arkkivihollinen,
ja se vihollinen on nauru,
koska nauraessamme käy niin,
että nuo lihakset alkavat supistella hyvin säännönmukaisesti,
hyvin siksakkimaisesti,
ja se vain puristaa ilmaa ulos.
Se on niinkin yksinkertainen tapa äännehtiä.
Yhtä hyvin voisi talloa jotakuta, vaikutus on sama.
Puristatte ilmaa ulos,
ja jokainen supistus - Ha! - päästää äänen.
Ja kun nämä supistukset yhdistyvät, niistä tulee kouristuksia,
ja sitten tällaisia -- (Pihisee) -- asioita tapahtuu.
Olen haka tässä. (Naurua)
Kun on kyse naurun tutkimuksesta, sitä ei ole paljoakaan,
mutta on käynyt ilmi, että lähes kaikki, mitä tiedämme
naurusta, on väärää tietoa.
Ei esimerkiksi ole epätavallista kuulla ihmisten sanovan,
että ihminen on ainoa naurava eläin.
Nietzche ajatteli, että eläimistä ainoastaan ihminen nauraa.
Itse asiassa monetkin nisäkkäät nauravat.
Sitä on havainnoitu ihmisapinoissa,
mutta myös rotissa,
ja missä sitä näkeekään --
ihmisissä, ihmisapinoissa, rotissa --
se yhdistyy asioihin kuten kutittamiseen.
Sama pätee ihmisiin.
Se yhdistyy leikkiin, ja kaikki nisäkkäät leikkivät.
Ja missä siihen törmääkään, se liittyy vuorovaikutukseen.
Niinpä Robert Provine, joka on alan uranuurtaja,
on osoittanut, että nauramme jopa 30 kertaa todennäköisemmin
jonkun kanssa kuin yksinämme,
ja eniten nauretaan
sosiaalisessa kanssakäymisessä, kuten keskusteluissa.
Joten, jos ihmisiltä kysyy: "Milloin naurat?"
he kertovat komediasta, huumorista ja vitseistä.
Jos katsoo, milloin he nauravat, he nauravat ystäviensä kanssa.
Ja kun nauramme muiden kanssa, emme lähestulkoon ikinä naura vitseille.
Nauramme osoittaaksemme, että ymmärrämme heitä,
että olemme samaa mieltä, että kuulumme samaan ryhmään.
Näytämme pitävämme heistä.
Jopa rakastavamme heitä.
Se tapahtuu samaan aikaan puhumisen kanssa
ja nauru tekee tunteellisen työn puolestamme.
Robert Provine on osoittanut,
että syy naurullemme,
kun kuulimme hassuja nauruja, ja minäkin nauroin vanhempieni naurulle
on se, että nauraminen tarttuu.
Nauru voi tarttua joltakulta toiselta,
ja se tarttuu varmemmin, jos tuntee sen ihmisen.
Joten sitä säätelee sosiaalinen konteksti.
Pitää laittaa huumori sivuun
ja tarkastella naurun sosiaalista puolta,
koska siitä se saa alkunsa.
Olen myös alkanut kiinnostua naurun eri muodoista,
ja ihmisten ääntelyyn liittyy neurobiologisia havaintoja,
jotka vihjaavat, että meillä on kahdenlaista naurua.
Joten vaikuttaisi, että neurobiologia sellaisessa tahattomassa naurussa,
jota vanhempanikin lattialla nauroivat huutaessaan höpölaululle,
saattaa olla perustaltaan erilaista kuin osa kohteliaasta,
sosiaalisesta naurusta, johon törmää, mikä ei ole suurta hekotusta,
vaan pikemminkin kommunikatiivinen akti, jonka joku tekee
osana vuorovaikutustaan kanssanne: he tekevät sen tietoisesti.
Evoluution vaikutuksesta meille on kehittynyt kaksi tapaa äännellä.
Tahattomat ääntelyt ovat osa vanhempaa järjestelmää
kuin tahalliset ääntelyt kuten puhe, jota tuotan nyt.
Saattaa siis olla, että naurulla on kaksi eri perustaa.
Olen tarkastellut tätä tarkemmin.
Meidän on täytynyt nauhoittaa ihmisten naurua
ja tehdä kaikkemme saadaksemme ihmiset nauramaan,
ja olemme laittaneet samat ihmiset nauramaan tekonaurua.
Ystäväsi vaikkapa kertoi vitsin
ja naurat, koska pidät ystävästäsi,
etkä niinkään, koska vitsi oli hulvaton.
Soitan teille muutaman niistä.
Haluan teidän kertovan, onko nauru mielestänne oikeaa naurua
vai tekonaurua.
Onko tämä oikeaa naurua vai tekonaurua?
(Audio: Naurua)
Miltä kuulostaa?
Yleisö: Tekonaurulta. Sophie Scott: Selvä..
Entä tämä?
(Audio: Naurua)
(Naurua)
Olen huippu.
(Naurua) (Taputuksia)
Vitsi vitsi.
Ei, se oli tahatonta naurua,
itse asiassa tuon nauhoittaakseen heidän piti vain nauhoittaa minut
katsomassa ystävääni, joka kuunteli jotain, jonka arvelin naurattavan häntä,
ja aloin tehdä tätä.
On saatu selville, että ihmiset ovat hyviä erottamaan
oikean naurun tekonaurusta.
Ne vaikuttavat eri asioilta.
Kiinnostavaa kyllä, jotain samanlaista on simpansseissa.
Simpanssit nauravat eri tavalla kutitettuina
ja leikkiessään toistensa kanssa
ja kyse voi olla samanlaisesta asiasta,
jossa tahaton kutituksesta johtuva nauru eroaa sosiaalisesta naurusta.
Ne ovat akustisesti erilaisia.
Oikeat naurut ovat pidempiä. Sävel on korkeampi.
Kun alkaa nauraa kovasti,
puristaa ilmaa ulos keuhkoista
paljon voimakkaammalla paineella kuin voisi tahdonalaisesti.
Minä en esimerkiksi voisi laulaa noin korkealla sävelellä.
Ja sitten on kaikenlaisia supistuksia ja pihinä-ääniä,
jotka osoittavat, että oikea nauru on helppoa
tai vaikuttaa helpolta huomata.
Vastaavasti tekonauru tuntuu väkinäiseltä.
Itse asiassa se ei ole, se on tärkeä sosiaalinen vihje.
Käytämme sitä paljon, nauramme monesti tieten tahtoen,
ja se vaikuttaa omalta jutultaan.
Tekonaurussa esimerkiksi on nasaalisuutta,
sellaista "ha ha ha ha ha" -ääntelyä,
jota ei koskaan synny, tai jota ei voi tehdä, kun nauraa tahattomasti.
Joten ne oikeasti vaikuttavat olevan kaksi eri asiaa.
Käytimme aivoskannausta katsoaksemme aivojen reaktiota
naurun kuulemiseen.
Tämä on tutkimuksena puuduttavan tylsää.
Me vain soitimme ihmisille molempia.
Emme kertoneet, että tutkimme naurua.
Seassa oli muita ääniä heitä hämäämässä,
ja he vain makoilevat kuuntelemassa ääniä.
Emme anna heille mitään ohjeita.
Siitä huolimatta ihmisten kuullessa oikeaa naurua ja tekonaurua
aivot reagoivat täysin eri tavalla,
huomattavan eri tavalla.
Siniset alueet, jotka ovat kuuloaivokuorella,
ovat voimakkaammin oikeaan nauruun reagoivat aivoalueet,
ja vaikuttaisi siltä,
että kun kuulee tahatonta naurua,
kuulee ääniä, joita ei koskaan kuule muissa konteksteissa.
Se on epämääräistä,
ja siihen näyttää liittyvän suurempaa äänten prosessointia,
koska äänet ovat uusia.
Vastaavasti kun kuulee tekonaurua,
aktivoituvat nämä pinkit alueet,
aivoalueet, jotka liittyvät mentalisaatioon,
ajattelemiseen, mitä joku muu ajattelee.
Ja mielestäni tämä tarkoittaa,
että vaikka olisi aivokuvannettavana, mikä on puuduttavaa
eikä suurta hupia
ja kuulee jonkun nauravan "A ha ha ha ha ha",
yrittää pähkäillä, mistä nauru johtuu.
Naurulla on aina merkitys.
Yritämme aina ymmärtää sen kontekstissa,
vaikka esimerkiksi tuolloin
se ei välttämättä liity meihin,
mutta silti haluaa vain tietää, miksi ne oikein nauravat.
Meillä on ollut mahdollisuus tutkia, kuinka ihmiset kuulevat eri naurut
eri ikäryhmissä.
Tämä on nettitesti, jonka teimme the Royal Societyn kanssa,
ja kysyimme kaksi kysymystä.
Kaikki kuulivat naurua
ja arvioivat, kuinka oikeaa tai väkinäistä se oli.
Oikeat naurut ovat punaisella ja tekonaurut sinisellä.
Nähdään jyrkkää kasvua.
Vanhetessa oppii tunnistamaan oikean naurun aina vain paremmin.
Kuusivuotiaat eivät juurikaan kuule eroa.
Mutta vanhetessa kehittyy,
tosin mielenkiintoista on, ettei tämän datan mukaan huippua saavuteta
ennen kuin kolme-nelikymppisenä.
Naurua ei ymmärrä täysin ennen kuin vasta teini-iässä.
Sitä ei ymmärrä ennen kuin aivot ovat täysin kehittyneet
teini-iän loppupuolella.
Naurusta oppii koko varhaisaikuisuuden.
Jos käännämme kysymyksen emmekä kysy, vaikuttaako nauru olevan
oikeaa vai tekonaurua, vaan kysymme,
kuinka paljon kyseinen nauru naurattaa,
kuinka tarttuvaa nauru on, profiili muuttuu.
Ja tässä, mitä nuorempi on,
sitä varmemmin haluaa yhtyä nauruun.
Muistelkaa, kuinka nauroin vanhemmilleni, vaikken tajunnut, mitä tapahtui.
Se on oikea ilmiö.
Kaikki, nuoret ja vanhat,
kokevat oikean naurun tarttuvan helpommin kuin tekonaurun,
mutta vanhetessa kaikki tarttuu heikemmin.
Ehkä meistä tulee todella happamia vanhetessamme,
tai ehkä vain oppii ymmärtämään naurua,
ja kun oppii siinä paremmaksi,
tarvitsee muutakin kuin naurua, jotta haluttaisi nauraa.
Tarvitsee sosiaalisen puolen.
Kyse on jännästä käyttäytymisestä,
johon liittyen monet maallikkokäsityksemme ovat olleet vääriä,
mutta alan ymmärtää, että nauruun liittyy enemmänkin
kuin pelkkä sosiaalinen tunne, jota tarkastella,
koska on saatu selville, että ihmiset ovat tosi erilaisia
siinä, miten käytämme naurua.
Kohta julkaistaan todella mukavia tutkimuksia
Robert Levensonin labrasta Kaliforniasta,
jossa hän tekee parien pitkittäistutkimuksia.
Avioparit, miehet ja naiset, tulevat labraan,
ja heille annetaan stressaavia keskusteluita,
samalla kun hän kytkee heidät stressiä mittaavaan polygrafiin.
Joten paikalla on siis pari, ja hän sanoo miehelle:
"Kerro jotain ärsyttävää, jota vaimosi tekee."
Ja välittömästi nähdään --
voit kuvitella tilanteen mielessäsi, sinä ja kumppanisi --
voi hyvin kuvitella, että kaikki ovat heti vähän stressaantuneempia.
Ihmisten lisääntynyt stressi näkyy fysiologisesti.
Hän on havainnut, että parit, jotka lievittävät stressiä
naurulla, positiivisilla tunteilla kuten naurulla,
heidän stressinsä lievittyy heti,
heidän fyysinen olotilansa tasaantuu,
he käsittelevät tätä epämiellyttävää tilannetta paremmin,
ja nämä parit myöskin arvioivat
suhteensa erittäin tyydyttäväksi,
ja he pysyvät kauemmin yhdessä.
Kun on kyse läheisistä ihmissuhteista,
nauru onkin verrattoman hyvä osoitin
siitä, kuinka ihmiset säätelevät tunteitaan yhdessä.
Sen avulla emme vain viesti pitävämme toisistamme,
vaan saamme myös yhteisen olomme mukavaksi.
En usko tämän pätevän ainoastaan romanttisiin suhteisiin.
Uskon tämän pätevän
läheisiin ihmissuhteisiin, kuten ystävyyssuhteisiin,
mikä selittää seuraavan pätkän,
joka on Youtube-video, jolla nuoret pojat entisessä Itä-Saksassa
tekevät promovideota heavy metal -bändilleen,
ja se on todella macho ja tunnelmaltaan vakava,
ja haluan teidän tarkkailevan, mitä tapahtuu naurun suhteen,
kun asiat menevät mönkään
ja kuinka nopeasti se tapahtuu, kuinka nopeasti tunnelma muuttuu.
Hänellä on kylmä. Kohta hän kastuu. Hänellä on uimapöksyt
ja pyyhe.
Jäätä.
Mitähän tapahtuu?
Video alkaa.
Vakava tunnelma.
Ja hänen ystävänsä nauravat jo. He nauravat katketakseen.
Hän ei naura vielä.
(Naurua)
Mutta hänkin alkaa.
Nyt he kaikki nauravat.
(Naurua)
He kierivät naurusta.
(Naurua)
Pidän tässä siitä, että kaikki on haudanvakavaa
kunnes hän hyppää jäälle, ja heti kun jää ei rikkoudukaan,
mutta ei myöskään ole verta ja luita,
hänen ystävänsä alkavat nauraa.
Ajatelkaa, jos niin olisi käynyt ja hän olisi seissyt siinä sanoen:
"Ei, oikeasti Heinrich, taisin murtaa tämän,"
emme nauttisi siitä. Se olisi epämukavaa.
Jos hän juoksisi ympäriinsä murtuneella jalalla,
ja ystävät sanoisivat: "Heinrich, nyt sairaalaan."
Sekään ei olisi hauskaa.
Se tosiasia, että nauru toimii,
vie hänet kivuliaasta, hävettävästä ja hankalasta tilanteesta
hauskaan tilanteeseen, tähän josta pidämme,
ja se on todella mielenkiintoista käyttöä
ja sitä tapahtuu kaiken aikaa.
Muistan esimerkiksi jotain tällaista tapahtuneen
isäni hautajaisissa.
Emme hyppineet jäälle alushousuisillamme.
Emme ole kanadalaisia.
(Naurua) (Taputuksia)
Ne ovat aina hankalia tilaisuuksia, yksi sukulaiseni oli hankala,
äidilläni oli hankalaa,
ja muistan ennen tilaisuuden alkua yllättäneeni itseni
kertomasta jotain tarinaa, joka tapahtui 70-luvun tilannekomediassa,
ja muistan silloin ihmetelleeni, miksi teen niin,
ja sitten ymmärsin,
että kaivelin jostain jotakin,
jolla saisin hänet nauramaan kanssani.
Se oli tapa etsiä jokin syy sille, että selviämme kyllä.
Voimme nauraa yhdessä. Selviämme kyllä.
Kaikki tulee menemään hyvin.
Ja itse asiassa me kaikki teemme näin koko ajan.
Teemme sitä niin usein, ettemme huomaa sitä.
Jokainen aliarvioi nauramisen määränsä,
ja kun nauraa muiden kanssa, tekee jotain,
joka sallii pääsyn ikivanhaan evoluution kehittämään systeemiin,
joka nisäkkäille on kehittynyt sosiaalisten siteiden tekoon ja ylläpitoon
ja selvästikin tunteiden hallintaan, siihen, että kohotamme mieltämme.
Se ei ole tyypillistä vain ihmisille -- se on vanha käyttäytymismalli,
joka sallii meidän säädellä tunteitamme ja kohottaa mieltämme.
Toisin sanoen, kun on kyse naurusta,
sinä ja minä, beibi, olemme vain nisäkkäitä. (Naurua)
Kiitos.
Kiitos. (Taputuksia)