Tip:
Highlight text to annotate it
X
TESTI SUORITETTIIN VALVOTUSSA YMPÄRISTÖSSÄ.
ÄLÄ YRITÄ LUMILAUTAILLA (LUMETTA TAI MUUTEN)
LIIKKUVAN AJONEUVON PERÄSSÄ.
VALMIINA LUMETTOMAAN SNOUKKAAMISEEN DIGITAL REVIN KANSSA
Niin meidät lähetettiin Pariisiin.
Chevrolet antoi ystävällisesti käyttöömme # LifeTest
Captiva SUV:n # LifeTest
ja samalla saimme myös lumilaudan. # Life Test
Meille annettiin helppoakin helpompi haaste,
ajaa Alpeille
vertaamaan GoP*-malleja 2 ja 3 toisiinsa
ammattilumilautailijan kanssa.
Päivän päätteeksi
kuvaisimme auringonlaskun sieltä korkealta.
Lopuksi tapaisimme tuottajan
DRTV:n alppimajassa
saadaksemme palkintomme: kuppi teetä,
patonkitarjoilu
ja iso lämmin vuode. *KUVA ON VIITTEELLINEN
Mutta juuri kun olemme lähteneet matkaan,
meille kerrotaan lumimyrskyn lähestyvän.
Kuulostaa mahtavalta snoukkailun kannalta,
mutta moottoritiet luultavasti suljetaan
ja rautatiepalvelut keskeytetään.
Ymmärrämme, ettei sinne meneminen ole mahdollista.
Ja koska näyttää siltä, ettemme ole menossa mihinkään
Alppeja muistuttavaan paikkaan näin kalseana päivänä, me pysähdymme.
Vaikka emme päässeet Alpeille
eikä meillä ole ammattilumilautailijaa, meillä on mutaa,
joka on kuin lunta, joskin ruskeaa.
Ja meillä on juuri oikea henkilö
tähän lumi/mutalautailuun.
"Vaihda vaatteet.
Pukukoppi näyttää olevan tuolla."
"Aivan, tuossa taulun takana"
"Tuo puu on aika paksu,
voit vaihtaa sen takana."
Elambi kertoi meille harrastaneensa
snoukkailua aiemmin, joten hän on täydellinen ehdokas.
"Ei katsota. Katsotaan eri suuntaan.
Herrasmiehet."
Ilma on jäätävän kylmä.
Onneksi meillä on ranskalaista ruokaa
lämmikkeeksi.
"Patonkeja. Patonkeja.
Patonkeja ja jotain täytteenä.
Patonkeja ja jotain täytteenä.
Iso patonki.
Macaron-leivoksia.
Viiniä.
Ok, pidämme ne turvassa autossa.
Haha, menipä siinä aikaa".
"Katso, kuinka paljon nauhaa piti pukea päälle.
On niin vaikea kävellä ja - mutaista!”
"Ei siinä kaikki."
"Eikö?".
"Harmi, kun emme nähneet lunta,
olen pahoillani, mutta nyt me mutalautailemme.
Ei kun menoksi."
Billin ja Elambyn kokemuksesta on hyötyä.
"Voi ei.
Vauhtiin. Pysy lujana!
Vou, vou, vou."
Elamby syö mutaa taas - ja taas. Voi ei.
Vaikuttaa siltä, että olemme onnistumassa.
Mutta meneekö meiltä liikaa aikaa tähän?
GoP*2 tekee mitä vaaditaan, GoP*2
mallin 3 dynamiikka-alue vaikuttaa paremmalta. GoP*2
GoP*3
Väriä on viritetty hieman. GoP*3 Auto WB
Vaikuttaa siltä, että automaattinen GoP*3 Auto WB
valkotasapaino mallissa 3 GoP*3 Auto WB
ei ole yhtä hyvä kuin mallissa 2 GoP*2 Auto WB GoP*3 Auto WB
tällaisena pilvisenä päivänä. GoP*2 Auto WB GoP*3 Auto WB
GoP*2 Auto WB GoP*3 Auto WB
GOP* 3 / 1080/50P
Mutta tietenkään GoP* 2 ei pysty tähän: GOP* 3 / 1080/50P
50 fps at 1080. GOP* 3 / 1080/50P
Katso, miten tasaista! GOP* 3 / 1080/50P
GOP* 3 / 1080/50P
Lisäksi GoP* 3:lla GOP*3 SISÄINEN MIKROFONI
on huomattavasti parempi sisäinen mikrofoni kuin 2:lla. GOP*3 SISÄINEN MIKROFONI
"Tästä tuli onnistunut." GOP*3 SISÄINEN MIKROFONI
"Vaihda kamera ja kuvaa sama kohta." GOP*2 SISÄINEN MIKROFONI
Laatu on niin huono, että yhtä hyvin äänet GOP*2 SISÄINEN MIKROFONI
olisi voitu äänittää morsen aakkosilla. GOP*2 SISÄINEN MIKROFONI
Snoukkauksen GoP*-osa tehty.
Ongelma on, ettemme yhäkään pääse Alpeille
auringonlaskua kuvaamaan.
Mutta minulla on idea.
Emme voi kiivetä korkealle lumiselle vuorelle,
mutta emmekö voisi kiivetä jollekin kukkulalle Pariisissa - sivilisaation keskellä -
auringonlaskua kuvaamaan?
Niinpä me kiidämme takaisin Pariisiin ehtiäksemme ennen auringonlaskua
ja saadaksemme ainakin toisen osan
haastetta tehtyä,
niin että voimme vaatia kauan kaivatun palkintomme.
Onnistummeko siinä?
Seuraavassa jaksossa SEURAAVA JAKSO...
Juoksemme kilpaa auringon kanssa, SEURAAVA JAKSO...
missä se sitten onkin. SEURAAVA JAKSO...
Sataa lunta, patonki on jäässä SEURAAVA JAKSO...
ja jätämme Elambyn SEURAAVA JAKSO...
kukkulan päälle lumeen. SEURAAVA JAKSO...
SEURAAVA JAKSO...
LISÄÄ KAMERA-ARVOSTELUJA, KUVAUSAPUA JA VINKKEJÄ SIVUSTOLLA DIGITALREV.COM.
SEURAA MEITÄ OSOITTEESSA: @DIGITALREV
TILAA YOUTUBE-KANAVAMME
TILAA
KATSO KAIKKI TESTIT LÖYDÄ UUSI CAPTIVA
CAPTIVALIFETEST.COM - #LIFETEST