Tip:
Highlight text to annotate it
X
Aion puhua tänään tieteen ja inhimillisten
arvojen välisestä suhteesta.
Yleensähän ajatellaan, että
moraalikysymykset --
kysymykset hyvästä ja pahasta ja oikeasta ja väärästä --
ovat kysymyksiä, joihin tiede ei virallisesti ota mitään kantaa.
Tieteen ajatellaan voivan auttaa meitä
saamaan sen, mitä arvostamme,
mutta se ei voi koskaan kertoa, mitä meidän tulisi arvostaa.
Ja niinpä useimmat ihmiset -- otaksun useimpien ihmisten
täällä todennäköisesti ajattelevan, ettei tiede koskaan tule vastaamaan
ihmiselämän tärkeimpiin kysymyksiin.
Kysymyksiin kuten "Minkä puolesta kannattaa elää?"
"Minkä puolesta kannattaa kuolla?"
"Mikä on hyvän elämän perusta?"
Aion osoittaa,
että kyseessä on illuusio -- että tieteen
ja inhimillisten arvojen erottaminen toisistaan on illuusio.
Itse asiassa aika vaarallinen sellainen
historian nykyvaiheessa.
Usein sanotaan, ettei tiede pysty
antamaan perustaa moraalille ja inhimillisille arvoille,
koska tiede käsittelee tosiasioita.
Faktat ja arvot tuntuvat kuuluvan eri maailmoihin.
Usein ajatellaan, ettei maailman tilasta
ole olemassa kuvausta,
joka voi kertoa millainen maailman pitäisi olla.
Minusta tällainen ajatus on selkeästi väärä.
Arvot ovat tietynlaisia faktoja.
Ne ovat tosiasioita tietoisten olentojen hyvinvoinnista.
Miksei meillä ole eettisiä velvoitteita kivien suhteen?
Miksi emme tunne myötätuntoa kiviä kohtaan?
Koska emme usko kivien voivan kärsiä. Jos olemme enemmän
huolissamme kädellisistä tovereistamme
kuin hyönteisistä -- kuten todellakin olemme --
se johtuu siitä, että ajattelemme niiden olevan alttiita laajemmalle
mahdollisen onnellisuuden ja kärsimyksen kirjolle.
Tässä on ratkaisevan tärkeää huomata, että
kyseessä on tosiasiaväite.
Voimme olla oikeassa tai väärässä.
Jos arvioisimme väärin biologisen kompleksisuuden
ja kokemusmahdollisuuksien välisen suhteen,
voisimme erehtyä hyönteisten henkisestä elämästä.
Ei ole mitään käsitystä,
minkäänlaista versiota ihmisen moraalisuudesta
ja inhimillisistä arvoista, joihin olisin törmännyt,
joka ei ole jollain kohdin redusoitavissa
koskemaan tietoista kokemista
ja sen mahdollisia muutoksia.
Jopa silloin kun ihminen saa arvonsa uskonnosta,
jopa silloin kun ajattelee hyvän ja pahan perimmimmiltään
liittyvän kuolemanjälkeisiin olosuhteisiin,
joko ikuiseen onnellisuuteen jumalan huomassa
tai ikuiseen kärsimykseen helvetissä,
ihminen on silti tekemisissä tietoisuuden ja sen vaihteluiden kanssa.
Jo väite, että sellaiset muutokset voivat jatkua kuoleman jälkeen,
on itsessään tosiasiaväite,
joka tietenkin voi olla tosi tai epätosi.
Ihmisolentojen hyvinvoinnin
ehdoista tässä elämässä,
tiedämme kohtaavamme sellaisten tosiasioiden jatkumon.
Tiedämme, että on mahdollista elää epäonnen tilassa,
missä kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee pieleen,
missä äidit eivät voi ruokkia lapsiaan,
missä muukalaiset eivät pysty sopimaan rauhanomaisesta yhteistyöstä,
missä ihmisiä murhataan summittaisesti.
Tiedämme, että on mahdollista liikkua tässä jatkumossa,
kohden jotakin melko lailla idyllisempää,
paikkaan, jossa tällainen konferenssi on edes ajateltavissa.
Ja me tiedämme, me tiedämme,
että on oikeita ja vääriä vastauksia
kysymykseen, miten liikkua tässä tilassa.
Olisiko hyvä idea lisätä veteen kolerabakteereita?
Luultavasti ei.
Olisiko hyvä idea, että kaikki uskoisivat pahaan silmään,
niin että pahojen asioita kohdatessaan,
he välittömästi syyttäisivät naapureitaan? Luultavasti ei.
On olemassa totuuksia siitä,
miten ihmisyhteisöt kukoistavat,
ymmärsimmepä näitä totuuksia tai emme.
Ja moraalisuus liittyy näihin totuuksiin.
Joten puhuessamme arvoista, me puhumme tosiasioista.
Asemamme maailmassa voidaan ymmärtää monilla tasoilla.
Aina genomin tasolta
talousjärjestelmien
ja poliittisten sopimusten tasoille.
Mutta jos aiomme puhua ihmisen hyvinvoinnista,
emme voi välttää puhumista ihmisaivoista.
Koska tiedämme, että kokemuksemme maailmasta ja itsestämme sen osana,
toteutuu aivoissa.
Mitä hyvänsä tapahtuukaan kuoleman jälkeen --
vaikka itsemurhapommittaja saisi 72 neitsyttä tuonpuoleisessa,
tässä elämässä hänen persoonallisuutensa,
hänen melko onneton persoonallisuutensa,
on hänen aivojensa tuotetta.
Niinpä kulttuurin myötävaikutukset --
jos kulttuuri muuttaa meitä, mitä se tosiaan tekee,
se muuttaa meitä muuttamalla aivojamme.
Joten kaikki kulttuurilliset vaihtelut
ihmisolentojen kukoistuksessa
voidaan, ainakin periaatteessa, ymmärtää
yhteydessä kehittyvään mieltä tutkivaan tieteeseen,
neurotieteessä, psykologiassa jne.
Niinpä väitän, että
arvot pelkistyvät tosiasioiksi --
tosiasioiksi tietoisista kokemuksista,
joita tietoisilla olennoilla on.
Siksi voimme visualisoida tilan
mahdollisista muutoksista näiden olentojen kokemuksissa.
Näen tämän eräänlaisena moraalisena maisemana
huippuineen ja laaksoineen, jotka vastaavat
tietoisten olentojen hyvinvoinnin eroavaisuuksia,
sekä henkilökohtaisia että kollektiivisia.
Yksi huomion arvoinen asia on se, että
on ehkä olemassa hyvinvoinnin tiloja,
joihin harvoin pääsemme -- joihin vain harvat ihmiset pääsevät.
Ne odottavat löytämistään.
Ehkä joitakin näistä tiloista voidaan kutsua
mystisiksi tai spirituaalisiksi.
On ehkä toisia tiloja, joihin meillä ei ole pääsyä
mielemme rakenteista johtuen,
mutta toisenlaiset mielet voisivat mahdollisesti päästä niihin.
Sallinette minun selventävän, mitä en ole sanomassa. En sano,
että tiede taatusti kartoittaa tämän tilan,
tai että saamme tieteelliset vastaukset kaikkiin
moraalisiin kysymyksiin.
En esimerkiksi usko, että jonakin päivänä voi kysellä
supertietokoneelta neuvoa, pitäisikö hankkia toinen lapsi,
tai pitäisikö meidän pommittaa Iranin ydinlaitoksia,
tai voitteko vähentää TED-kustannukset kokonaisuudessaan yrityskuluina.
(Naurua)
Mutta jos kysymyksillä on vaikutusta ihmisten hyvinvointiin,
niihin on todella vastauksia, pystyimmepä löytämään niitä tai emme.
Ja pelkästään myöntämällä tämän --
pelkästään myöntämällä, että on oikeita ja vääriä vastauksia
kysymykseen, miten ihmiselämä kukoistaa,
tulemme muuttamaan tapaamme puhua moraalista,
ja muuttamaan odotuksiamme
ihmisten yhteistoiminnasta tulevaisuudessa.
Esimerkiksi -- maassamme on 21 osavaltiota,
joissa ruumiillinen kuritus koululuokassa on laillista.
Opettajan on laillista lyödä lasta puukepillä, lujaa,
aiheuttaen suuria mustelmia, rakkoja, ja jopa avohaavoja ihoon.
Sattumoisin sadat tuhannet lapset
alistetaan tällaiselle kohtelulle joka vuosi.
Näiden valistuneiden alueiden sijainti ei, luullakseni, hämmästytä teitä.
Emme puhu Connecticutista.
Tällaisen käyttäytymisen perusteet ovat yksiselitteisesti uskonnollisia.
Itse universumin luoja
on kieltänyt meitä säästämästä vitsaa,
ettemme pilaisi lasta.
Tämä kerrotaan Sananlaskuissa 13 ja 20 ja uskoakseni luvussa 23.
Voimme kysyä itsestään selvän kysymyksen:
Onko hyvä idea, yleisesti ottaen,
altistaa lapset kivulle,
väkivallalle ja julkiselle nöyryytykselle
rohkaisukeinona terveen tunne-elämän kehittymiselle
ja hyvälle käytökselle?
(Naurua)
Onko mitään epäilystä siitä,
että tähän kysymykseen on olemassa vastaus,
joka ei ole yhdentekevä?
Monia teistä saattaa huolestuttaa se,
että hyvinvoinnin käsite on todella määrittelemätön
ja näennäisesti kaiken aikaa alttiina uusille määritelmille.
Miten näin ollen voi olla olemassa
objektiivinen käsitys hyvinvoinnista?
Harkitaanpa analogisesti fyysisen terveyden käsitettä.
Fyysisen terveyden käsite on määrittelemätön,
kuten juuri kuulimme Michael Specteriltä. Se on muuttunut vuosien saatossa.
Kun tämä patsas veistettiin
keskimääräinen elinajan odote oli luultavasti 30.
Nyt se on suunnilleen 80 kehittyneessä maailmassa.
Saattaa tulla aika, jolloin sormeilemme genomejamme
siihen malliin, että kyvyttömyyttä juosta maratoni
200-vuotiaana tullaan pitämään vakavana vammana.
Ihmiset lähettävät avustuksia niin rapakuntoisille.
(Naurua)
Huomatkaa se tosiseikka, että vaikka terveyden käsite
on avoin, aidosti uudelleenarvioitavissa,
se ei tee siitä merkityksetöntä.
Ero terveen henkilön
ja kuolleen välillä
on yhtä selvä ja merkityksellinen kuin mikä tahansa ero tieteessä.
Toisekseen, moraalisessa maisemassa saattaa olla monia huippuja.
Kukoistukseen saattaa olla monia samanarvoisia teitä.
Saattaa olla samanarvoisia tapoja ihmisyhteisöjen organisoimiseksi
pyrittäessä maksimoimaan inhimillistä kukoistusta.
Miksi tämä ei
kaivaisi maata objektiivisen moraalin alta?
Ajatelkaa, kuinka puhumme ruuasta.
Mieleeni ei edes juolahtaisi väittää teille,
että on oltava yksi oikea ruoka.
On selvästi roppakaupalla aineita,
joista terveellinen ruoka koostuu.
Siitä huolimatta on selvä ero
ruoan ja myrkyn välillä.
Se tosiseikka, että on monia oikeita vastauksia
kysymykseen "Mikä on ruokaa?"
ei houkuta meitä
sanomaan, ettei ole tiedettävissä mitään totuuksia ihmisravinnosta.
Monia ihmisiä vaivaa se,
että universaali moraali vaatisi
moraalisia sääntöjä, jotka eivät sallisi ainuttakaan poikkeusta.
Esimerkiksi, jos on todella väärin valehdella,
täytyy aina olla väärin valehdella,
ja jos voi löytää poikkeuksen,
silloin ei ole olemassa mitään moraalista totuutta.
Miksi ajattelisimme näin?
Miettikää analogiana shakkipeliä.
Jos aikoo pelata shakkia hyvin,
periaatetta "älä menetä kuningatartasi"
on hyvä noudattaa.
Mutta selvästi se vaatii poikkeuksia.
On tilanteita, jolloin kuningattaren uhraaminen on loistava veto.
On hetkiä, jolloin se on ainoa oikea teko.
Shakki on täydellisen objektiivisuuden aluetta.
Poikkeusten olemassaolo ei
muuta asiaa lainkaan.
Tämä saattaa meidät niihin siirtoihin,
joita ihmiset mielellään tekevät moraalin alueella.
Ajatelkaa naisvartaloiden suurta ongelmaa.
Mitä niille tekisi?
Yksi mahdollinen tapa toimia
on peittää ne.
Yleisesti ottaen, intellektuaalisen yhteisömme asenne on sellainen,
-- vaikkemme ehkä pidä siitä --
että saattaisimme katsoa tavan vääräksi,
Bostonissa tai Palo Altossa.
Keitä me olemme sanomaan,
että muinaisen kulttuurin ylväät vaalijat
ovat väärässä pakottaessaan vaimonsa ja tyttärensä
elämään vaatepusseissa?
Keitä me olemme edes sanomaan, että he ovat väärässä
ruoskiessaan rakkaimpiaan teräsvaijereilla,
tai heittäessään akkuhappoa heidän kasvoilleen,
jos he kieltäytyvät etuoikeudesta tulla tällä tavalla peitetyiksi?
Keitä me olemme jättämään tämän sanomatta?
Keitä me olemme teeskentelemään,
että tiedämme niin vähän ihmisen hyvinvoinnista,
että meidän täytyy jättää tuomitsematta tällainen käytäntö?
En puhu vapaaehtoisesta hunnun käyttämisestä,
naisten tulisi voida pitää päällään mitä ikinä haluavat, minun puolestani.
Mutta mitä vapaaehtoisuus tarkoittaa
yhdyskunnassa, jossa
tytön joutuessa raiskatuksi,
hänen isänsä ensimmäinen mielijohde
varsin usein on murhata tyttärensä häpeän takia?
Antakaa vain tämän tosiasian räjähdellä aivoissanne hetken aikaa.
Tyttärenne raiskataan,
ja haluatte tappaa hänet.
Millä todennäköisyydellä tuo kuvaa
inihimillisen kukoistuksen huippua?
Tämän sanominen ei tarkoita, että meillä on
täydellinen ratkaisu omassa yhteiskunnassamme.
Kuten esimerkiksi,
tältä näyttää, kun käy jollakin uutiskojulla miltei missä tahansa
sivistyneessä maailmassa.
On myönnettävä, että monet miehet
saattavat tarvita arvosanan filosofiassa havaitakseen näissä kuvissa jotain väärää.
(Naurua)
Mutta jos heittäydymme mietiskelijöiksi,
voimme kysyä:
"Onko tämä täydellinen ilmaus
psykologisesta tasapainosta
suhteessa muuttujiin kuten nuoruuteen ja kauneuteen ja naisvartaloihin?"
Onko tämä optimaalinen ympäristö
lastemme kasvattamiseen?
Luultavasti ei. Ehkäpä on jokin kohta
asteikolla
näiden kahden ääripään välissä,
joka edustaa parempaa tasapainotilaa?
(Suosionosoituksia)
Ehkä sellaisia kohtia on useampia.
Jälleen, ottaen huomioon kulttuurin muut muutokset,
moraalisessa maisemassa saattaa olla monia huippuja.
Mutta on huomattava, että meillä on
monia muita tapoja olla saavuttamatta huippua.
On ironista, minun näkökulmastani,
että ainoat ihmiset, jotka yleensä näyttävät olevan kanssani samaa mieltä
ja jotka ajattelevat, että moraalisiin kysymyksiin on oikeita ja vääriä vastauksia,
ovat jonkin lajin uskonnollisia johtajia.
He uskovat tietenkin, että heillä on oikeat vastaukset moraalisiin kysymyksiin,
koska he saivat nämä vastaukset ääneltä tuulenpyörteestä,
ei sen takia, että he tekivät älykkään analyysin
ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin syistä ja tilasta.
Itse asiassa uskonnon säilyminen
linssinä, jonka läpi useimmat ihmiset tarkastelevat moraalisia kysymyksiä,
on erottanut suurimman osan moraalipuheista
ihmisten ja eläinten kärsimyksen todellisista kysymyksistä.
Tästä syystä kulutamme aikaamme
homoliittojen kaltaisista asioista puhumiseen
puuttumatta kansanmurhiin tai ydinaseiden leviämiseen
tai köyhyyteen tai mihin tahansa muuhun valtavan tärkeään asiaan.
Mutta demagogit ovat oikeassa yhdessä asiassa; me tarvitsemme
yleismaailmallisen käsityksen inhimillisistä arvoista.
Mikä tämän sitten estää?
Yksi huomionarvoinen asia on se, että
teemme jotain erilaista puhuessamme moraalista,
erityisesti sekulaarit, akateemiset ja tieteelliset tyypit.
Puhuessamme moraalisuudesta arvostamme erilaisia mielipiteitä
eri tavalla kuin millään muulla elämänalueellamme.
Esimerkiksi, Dalai-lama nousee ylös joka aamu
meditoiden myötätunnon kysymyksiä.
Hän ajattelee, että toisten ihmisten auttaminen on olennainen osa
ihmisen onnellisuutta.
Toisaalta meillä on joku Ted Bundyn kaltainen.
Ted Bundy piti kovasti nuorten naisten sieppaamisesta ja raiskaamisesta
ja kiduttamisesta ja tappamisesta.
Tässä meillä näyttää olla aito mielipide-ero,
ajankäyttömme hyödyllisyydestä.
(Naurua)
Useimmat länsimaiset älyköt
tarkastelevat tätä tilannetta
ja sanovat: "Niin, Dalai Lamalla ei ole mitään,
missä hän olisi todella oikeassa,
tai Ted Bundylla mitään, missä hän olisi todella väärässä,
mikä antaa mahdollisuuden todelliseen argumenttiin,
joka mahdollisesti kuuluu tieteen soveltamisalueelle.
Toinen pitää suklaasta, toinen vaniljasta.
Ei ole mitään sellaista, mitä pitäisi kyetä sanomaan toiselle,
minkä pitäisi saada toinen vakuuttuneeksi."
Huomatkaa, ettemme tee tätä tieteessä.
Vasemmalla meillä on Edward Witten.
Hän on säieteoreetikko.
Jos kysyy terävimmiltä fyysikoilta,
kuka on terävin fyysikko,
kokemukseni mukaan puolet heistä vastaa Ed Witten.
Toinen puolisko kertoo, etteivät he pidä kysymyksestä.
(Naurua)
Mitä tapahtuisi, jos ilmestyisin fyysikkojen konferenssiin
ja sanoisin: "Säieteoria on roskaa.
Se ei kolahda minuun. Se ei ole valitsemani
näkemys universumista pienessä mittakaavassa.
En fanita sitä.
(Naurua)
Mitään ei tapahtuisi, koska en ole fyysikko,
en ymmärrä säieteoriaa.
Olen säieteorian Ted Bundy.
(Naurua).
En haluaisi kuulua mihinkään säieteoriakerhoon, joka ottaisi minut jäsenekseen.
Mutta pointti on juuri tässä.
Kun puhumme tosiasioista,
tietyt mielipiteet täytyy jättää huomiotta.
Tätä tarkoitetaan erikoistumisalueella.
Tätä tarkoitetaan sillä, että tieto on valttia.
Mikä on saanut meidät vakuuttuneiksi siitä,
että moraalin alueella ei ole mitään sellaista kuin moraalinen asiantuntijuus,
tai moraalinen lahjakkuus tai jopa moraalinen nerous?
Mikä on saanut meidät vakuuttuneiksi siitä,
että jokainen mielipide on huomioitava?
Mikä on saanut meidät vakuuttuneiksi siitä,
että jokaisella kulttuurilla on huomionarvoinen näkemys
näistä aiheista?
Onko talibaneilla
näkemys fysiikasta,
joka kannattaa ottaa huomioon? Ei.
(Naurua)
Eikö heidän tietämättömyytensä ole yhtä ilmeistä
inhimillisestä hyvinvoinnista puhuttaessa?
(Suosionosoituksia)
Mielestäni juuri tätä maailma tarvitsee nyt.
Meidänkaltaisiamme ihmisiä, jotka myöntävät,
että on olemassa oikeita ja vääriä vastauksia
inhimillisen hyvinvoinnin kysymyksiin,
ja moraalisuus liittyy
noiden tosiasioiden piiriin.
On mahdollista --
yksilöiden ja jopa kokonaisten kulttuurien --
huolehtia vääränlaisista asioista.
Toisin sanottuna heillä on mahdollisesti
uskomuksia ja pyrkimyksiä, jotka vuorenvarmasti johtavat
ihmisten tarpeettomaan kärsimykseen.
Pelkästään tämän myöntäminen muuttaa perin pohjin moraalikeskusteluamme.
Me asumme maailmassa, jossa
kansakuntien väliset rajat merkitsevät yhä vähemmän,
ja jonain päivänä niillä ei tule olemaan mitään merkitystä.
Me asumme maailmassa, joka on täynnä tuhoavaa teknologiaa,
eikä tätä teknologiaa voida palauttaa keksimättömäksi.
Tulee aina olemaan helpompaa
rikkoa kuin korjata.
Sen takia minusta näyttää ilmiselvältä,
ettemme voi enää
kunnioittaa ja sietää
huikeita eroavaisuuksia inhimillisen hyvinvoinnin määrittelyissä
sen enempää kuin voimme kunnioittaa ja sietää valtavia eroja
käsityksissä tautien leviämisestä
tai rakennusten ja lentokoneiden turvallisuusvaatimuksista.
Meidän täytyy yksinkertaisesti samankaltaistaa
vastauksiamme ihmiselämän tärkeimpiin kysymyksiin.
Meidän täytyy myöntää, että näihin kysymyksiin on vastauksia.
Kiitoksia oikein paljon.
(Suosionosoituksia)
Chris Anderson: Siinäpä oli räjähdysaltista materiaalia.
Joko tämä kuulijakunta tai ihmiset muualla maailmassa,
tätä kuunneltuaan, saattavat hyvinkin
kiehua raivosta, ainakin jotkut heistä.
Tässä kielellä tuntuu olevan todella tärkeä merkitys.
Puhuessasi hunnusta,
puhut naisten pukeutumisesta vaatepusseihin.
Olen asunut muslimimaailmassa ja puhunut monien musliminaisten kanssa.
Ja jotkut heistä kertoisivat jotain muuta. He sanoisivat:
"Ei. Tämä on
naisen erikoislaatuisuuden kunnioittamista.
Se auttaa rakentamaan sitä ja se on tulosta siitä tosiasiasta, että..."
ja tämä on kiistanalainen psykologinen näkemys,
"että miehen himoon ei ole luottamista."
Tarkoitan, että voitko antautua keskusteluun
tuonkaltaisen naisen kanssa vaikuttamatta jonkinlaiselta kulttuuri-imperialistilta.
Sam Harris: Jep, luulenpa yrittäneeni kosketella tätä eräässä lauseessa
seuratessani kellon tikitystä,
mutta kysymys kuuluu,
mikä on vapaaehtoista sellaisessa yhteydessä,
missä miehillä on tiettyjä odotuksia,
ja sinua kohdellaan taatusti tietyllä tavalla,
ellet hunnuttaudu.
Niinpä, jos jotkut tässä huoneessa
haluaisivat käyttää huntua,
tai hullunkurista hattua, tai tatuoida kasvonsa --
uskon, että meidän tulisi olla vapaita tehdä mitä ikinä haluamme,
mutta meidän täytyy puhua rehellisesti
niistä rajoituksista, joiden alaisiksi nämä naiset asetetaan.
Luulen, ettei meidän pitäisi niin hanakkaasti
aina luottaa heidän sanaansa,
varsinkaan silloin, kun lämpömittari näyttää 50 astetta
ja heillä on päällään burka.
C.A.: Monet ihmiset haluavat uskoa tähän
moraalisen kehityksen käsitteeseen.
Mutta voitko selventää sitä?
Ymmärtääkseni sanoit, että voisit
sovittaa sen maailmaan, josta ei tule
yksiulotteinen, missä meidän kaikkien pitää ajatella samoin.
Kuvailisitko
kellon siirtämistä 50 vuotta eteenpäin,
100 vuotta eteenpäin, miten haluaisit ajatella
maailman olevan, tasapainottaen moraalisen edistyksen
ja vaurauden.
S.H.: Mielestäni heti, kun myöntää,
että olemme kulkemassa kohti mielemme ymmärtämistä
aivojen tasolla, joissakin tärkeissä yksityiskohdissa,
silloin täytyy myöntää,
että tulemme ymmärtämään kaikki positiiviset
ja negatiiviset ominaisuutemme
paljon yksityiskohtaisemmin.
Tulemme ymmärtämään positiiviset sosiaaliset tunteet,
kuten empatian ja myötätunnon,
ja näitä edistävät tekijät,
olivatpa ne geneettisiä,
koskivatpa ne ihmisten tapaa puhua toinen toisilleen,
tai sitten taloudellisia järjestelmiä.
Sitä mukaa kuin alamme saada valaistusta asiaan,
tulemme väistämättä lähentymään toisiamme
tosiasia-asteikolla.
Kaikki ei tule olemaan helposti saavutettavissa.
Ei tule käymään niin,
että tyttäreni hunnuttaminen jo syntymästä lähtien
on ihan yhtä hyvä kuin hänen kasvattamisensa
itseensä luottavaksi ja hyvin koulutetuksi
sellaisessa ympäristössä, missä miehet himoitsevat naisia.
Tarkoitan, etten usko meidän tarvitsevan NSF:n apurahaa tietääksemme,
että huntupakko on huono idea,
mutta tietyn tason saavutettuamme
pystymme skannaamaan kaikkien asianosaisten aivot
ja itse asiassa kuulustella niitä.
Rakastavatko ihmiset tyttäriään
yhtä paljon näissä järjestelmissä?
Ja mielestäni tuohon on selkeästi oikeita vastauksia.
C.A.: Jos tulokset osoittavat, että he todellakin rakastavat,
oletko valmis muuttamaan nykyistä vaistonvaraista arviointiasi
joistakin näistä kysymyksistä?
S.H.: Kyllä vain, lukuun ottamatta sitä ilmeistä tosiasiaa,
että voi rakastaa jotakuta
todella harhaisen uskomusjärjestelmän puitteissa.
Voi sanoa vaikka: "Koska tiesin, että homopoikani
joutuisi helvettiin, jos hän löytäisi poikaystävän,
katkaisin hänen kaulansa. Se oli myötätuntoisin asia, jonka saatoin tehdä.
Jos saa kaikki nuo osat järjestykseen,
niin uskon, että voisi luultavasti tuntea rakkautta.
Mutta taaskin, meidän tulee puhua
hyvinvoinnista laajemmassa yhteydessä.
Olemme kaikki samassa veneessä.
Kyseessä ei ole yhden miehen tuntema hurmio
ja sitä seuraava itsensä räjäyttäminen bussissa.
C.A.: Tämä keskustelu on sellainen, jota haluaisin todellakin
jatkaa tuntikausia.
Siihen meillä ei ole aikaa, mutta ehkä toisella kertaa. Kiitos, että tulit TEDiin.
S.H.: Tämä oli suuri kunnia. Kiitos.
(Suosionosoituksia)