Tip:
Highlight text to annotate it
X
Tämä teiltä jäi näkemättä.
Emma ja Ken menevät naimisiin,
vaikka Emma pitää Willistä.
Jos tekisin listan
ihastumisen arvoisista opettajista -
olisit ensimmäinen.
Ken on huomannut saman,
eikä hän pidä Willistä.
Koko maailma tietää,
että olen vain lohdutuspalkinto.
Miltä luulet, että se tuntuu?
Terri sanoo olevansa raskaana.
Mutta hän teeskentelee,
eikä herra Schuester tiedä.
Lapsi on ainut syy jäädä.
Will valmistaa oppilaita kilpailuihin,
joissa vastassa on kuurojen koulu.
En kuule sinua. Puhu tähän korvaan.
- Tulirokko.
- Olette mukana.
Ja pahistytöt.
Aphasia, anna lompakko takaisin.
Mutta molemmat ovat hyvin lahjakkaita.
Se on kuin siisti epilepsiakohtaus.
Sue potki Quinnin ulos Cheeriosista
raskauden takia.
En voi pitää
raskaana olevia joukkueessa.
- Olet häpeäksi.
- Se ei ole kilttiä, mutta ei Suekaan.
Nuo juomat ovat roskaa.
Se teiltä jäi näkemättä.
EI TUPAKOINTIA
Saanko liittyä seuraan?
- Mistä kaikki meteli?
- Vuosikirjakuvaus.
Tästä tulee McKinleyn lukion
50. vuosikirjapainos.
Ajattelin pudottaa yhdeksän kiloa
ennen perjantain kuvauksia -
ja olla hoikassa 95 kilon kunnossa
häissä lauantaina.
Häiden piti olla Havaijilla -
mutta en saisi ottaa sinne hedelmiäni.
-Joten...
- Osakilpailut ovat sinä lauantaina.
Voi ei.
Et taida päästä paikalle.
Unohdin osakilpailut kokonaan.
Olen pahoillani.
Halusin olla läsnä oppilaiden tukena.
Emme vaihda päivää.
Maistraatti on varattu kesäkuuhun asti.
Tämä lauantai oli vapaana vain -
koska on sen
kamalan kalajuhlan vuosipäivä.
Sain hurjan suuren alennuksen.
Meidän pitää lähteä ennen vartiota.
Muistan.
Sue, saitko vihdoinkin turpiisi?
Sinä.
Aina vuosikirjakuvausten aikaan -
haluan hieman työstää itseäni.
Tänä vuonna otin kulmien kohotuksen.
Ja kun he jo sorkkivat silmiäni,
pyysin poistamaan myös kyynelkanavat.
En käyttänyt niitä.
Minulla on varasto täynnä
palkintopokaaleja ja mitaleja.
Mutta teille muille -
nämä vuosikirjakuvat ovat
ainoa todiste siitä -
että olette elämässänne tehneet
jotain vähänkään merkityksellistä.
Cheeriosini ovat innoissaan.
He ovat hillodieetillä.
Se saa veden poistumaan ihosta.
Riemuklubilaisetkin ovat innoissaan.
Riemun oppilaita ei kuvata.
Miksi ihmeessä?
Tapasin juuri rehtori Figginsin.
Riemuklubin edellisvuotisten
kuvien töhrinnän huomioiden -
sain hänet vakuuttuneeksi,
että tämän vuoden kuvaukset -
aiheuttaisivat vain enemmän nöyryytystä
ja mielipahaa pikkukummajaisillesi.
Miksi et voi hyväksyä sitä,
että oppilaani voittavat osakilpailun?
- Se ei tule tapahtumaan.
- Lopeta tuo tyhjänpäiväinen kosto.
Tämä ei ole reilua, Sue.
- Puhun asiasta Figginsin kanssa.
- Onnea siihen.
Saatte minut tylsistymään.
Teen jotain muuta.
- Missä Rachel on?
- Hän ei tullut vielä.
Täydellistä.
Riemuklubi seisoo veitsen terällä.
Olemme tunteneet jääpirtelön
kylmän nöyryytyksen.
Mutta tähän asti
klubimme tuntemattomuus -
on suojannut meitä pahemmilta vainoilta -
kuten vessanpönttöpesuilta
ja isänmaan liputukselta.
Mikä se on?
Kun sinut nostetaan
lipputankoon alusvaatteistasi.
Se sai minut
tuntemaan itseni amerikkalaisemmaksi.
Tutkimuksiini perustuen sanoisin -
että vuosikirjakuva lietsoisi
Riemun vastaista terroria.
Olen tutkinut kirjastoaineistoa.
Peter Geller,
Riemuklubin toinen tenori, 1 998.
Esiintyy tässä
Hitlerin viiksissä ja riisipeltohatussa.
Vähän kirjan julkaisun jälkeen
herra Geller sai hermoromahduksen.
Hän se koditon mies,
joka nukkuu kirjaston edessä.
Patchesko?
Hän haukkuu äidilleni.
Todiste B. Tawny Peterson.
OLEN KREIVI TYHMELI
Vuoden 2000 Riemuklubi.
Kuvaan on piirretty
veitsi hänen päähänsä -
mikä neljä vuotta myöhemmin
kävi aavemaisesti toteen.
Te muutkin ehkä olette sitä mieltä -
että vuosikirjakuvauksista poisjäänti
voisi olla vain hyvä asia.
Ehdotan Figginsin päätöksen hyväksymistä.
Hei. Katseletteko vanhoja vuosikirjoja?
- Se on huolestuttavaa.
-Ja aivan epäreilua.
Saisinko lainata yhtä näistä?
Tiedättekö mitä?
Tämän vuoden vuosikirja
saa kuvan Riemuklubista -
jossa kaikki hymyilevät.
Saatte siitä sanani.
Teen Riemuklubille palveluksen.
Muut oppilaat eivät saa tilaisuutta
nöyryyttää heitä lisää.
He esiintyvät lavalla jatkuvasti -
muiden mielipiteistä välittämättä.
Eivät he anna kenenkään
tai minkään häiritä.
Siihen heitä tulisi kannustaa.
Sue on väärässä.
- Hyvä on. He saavat kuvansa.
- Kiitos.
- Tuhannesta dollarista.
- Mitä?
Sen verran se maksaa.
Vuosikirja on ensiluokkaista mainostilaa.
Fredericksonin Hautajaistoimiston
liikevaihto kasvoi 1 ,3 prosenttia -
kun he satsasivat kokosivun mainokseen
viime vuosikirjassa.
Entä neljäsosasivu?
Kuinka paljon se maksaa?
325 dollaria.
Siinä on tarpeeksi tilaa kahdelle
Riemuklubin oppilaalle -
aivan Setä Sandron
Kanapaikan mainoksen alla.
- Se on paljon rahaa.
- Se on kompromissi.
Valitse kuvaan hyvännäköinen
cheerleader, joka ei ole raskaana -
ja pelinrakentaja.
Ehkä heidän kasvojaan ei viillellä
hakaneuloilla niin ahkerasti.
Herra Schuester, anteeksi keskeytys.
Rehtori Figgins, tämä on
ensimmäinen vuoteni Riemuklubissa -
ja kuulin, että Uudet Tuulet
eivät saa kuvaansa vuosikirjaan.
Kahdella isälläni
on hyvin läheinen suhde -
paikalliseen ihmisoikeusjärjestöön...
Ehdin ensin. Kaikki hyvin.
Olemme vuosikirjassa.
Loistavaa.
Kiitos paljon.
Naura vain, mutta koulukuvat
ovat tärkeitä minulle.
Saan niistä harjoitusta
paparazzeja odotellessani.
Vaikka lehdistö onkin päällekäyvää,
tähdet ole kuuluisia ilman heitä-
joten valmistautuminen on tarpeen.
PUHEKLUBI
Liityn siis jokaiseen mahdolliseen klubiin.
PILKKAA YHDISTYNEITÄ KANSAKUNTIA
Ajattelette, että liityn klubeihin -
RENESSANSSIKLUBI
näyttääkseni osallistuvalta.
MUSLIMIOPPILAIDEN KLUBI
Mutta Riemuklubi on eri asia.
MUSTIEN OPPILAIDEN YHTEISÖ
Rakastan Riemua.
Uskon siihen, mitä edustamme.
Kaikki tekevät meistä pilaa.
Mutta olemme tehneet itsestämmejotain -
josta haluan minut muistettavan.
Ikävöin cheerleading-asuani.
Siitä tuli turvallinen olo.
Vaikka olisin ollut ulkopuolinen, näytin
sentään siltä, että kuuluisin johonkin.
Haluan, että lapseni
voivat katsella näitä kirjoja -
ja olla ylpeitä äidistään.
Ei tämä äpärä, jota kannan nyt.
Mutta ne, joita saan,
kun olen valmis ja aviossa.
En ehkä näytä enää
cheerleadereiden johtajalta -
KAPTEENI QUINN FABRAY
mutta hän on silti sisälläni.
En jaksa enää olla uhri.
Kun cheerleaderit kuvataan
vuosikirjaa varten -
aion olla ryhmäni mukana,
piti Sue Sylvester siitä tai ei.
Hei, kulta, kumpi solmio sopii paitaani?
- Olet telkun edessä, Will.
- Älä viitsi. Tarvitsen apuasi.
Koulukuvaus on tulossa.
Siinä tapauksessa -
laita punainen opettajakuvaan
ja vihreä Riemuklubikuvaan.
Se näkyy paremmin,
kun kuva turmellaan.
Halusinkin puhua siitä.
Figgins ei halua
Riemuklubia vuosikirjaan -
koska kuva aina turmellaan.
Olen pahoillani oppilaiden puolesta.
He ovat tehneet kovasti töitä.
He ansaitsevat tunnustuksen.
Tämä antaa vaikutuksen,
ettei Riemuklubi ole tärkeä.
Haluan ostaa mainostilaa
ja käyttää sen Riemuklubin kuvaan.
Se maksaa noin 300 dollaria.
Voi kun hienoa.
Mikset vain ottaisi ruokaa jääkaapista
ja antaisi sitä oppilaillesi?
Se ruoka menee suuni kautta
suoraan vauvamme masuun.
Meillä on muutama satanen jäljellä
auton myynnistä.
Vastaus on ei.
Mutta jos me...
LUNASTUSOIKEUS REHTORI FIGGINS
Voisitko lunastaa sen vasta torstaina?
Kurt, sain klubia varten mahtavan idean -
joka tekisi minusta
koulun aktiivisimman oppilaan.
Perustetaan ''Seta-lukio''.
- Anteeksi kuinka?
- Seksuaalisen tasavertaisuuden liitto.
''Seta.''
Hyviä uutisia.
Riemuklubi saa kuvansa vuosikirjaan.
Jep.
Näytämme koko koululle,
että Riemuklubi on matkalla huipulle.
Kun voitamme aluekilpailut,
kirjoista tulee keräilykappaleita.
Kaikki luokkakaverit
kerjäävät nimikirjoituksianne.
-Just.
- Aivan.
Mutta jouduin kompromissiin.
Saamme vain neljäsosan takasivusta -
ja siksi valitsemme
kaksi joukkuekapteenia kuvaa varten.
Äänestämme huomenna.
Jännää, vai mitä?
Hyvä on.
Kaikki ovat täällä. Meidän pitää äänestää.
Olen valmistautunut pienellä puheella.
- Ehdotan Rachelia.
- Minä myös.
Hyvä on, äänestetään.
Minun pitäisi päästä salille lataamaan
hauiksia jalkapallokuvaa varten.
Näyttää siltä,
että kaikki äänestivät Rachelia.
Myös Rachel itse.
- Mutta tarvitsemme kaksi kapteenia.
- Miksi kaksi?
Meille sopii, että Rachel
edustaa meitä vuosikirjassa itsekseen.
Itse asiassa niin olisi parempi.
Pahinta on, että kaiken tämän jälkeen
he yhä häpeävät Riemuklubia.
He ovat mielestään yhä häviäjiä.
Haluaisin yhden heistä
ryhdistäytyvän toiseksi kapteeniksi.
Ehkä sinun pitäisi antaa heidän
pitää kapteeni, jonka he jo valitsivat.
Joskus asiat kuulostavat toiselta,
kun joku vertainen sanoo sen -
vaikka se joku olisi
yhtä ärsyttävä kuin Rachel.
Eikä sillä ole väliä,
jos he voittavat osakilpailut.
Olen pahoillani, etten voi olla mukana.
Halusinkin puhua siitä kanssasi.
Luulen, että Ken järjesti
häänne sille päivälle tarkoituksella -
jotta et pääsisi mukaan.
- Miksi hän niin tekisi?
- Älä viitsi.
Tiedämme molemmat,
mitä hän ajattelee meistä kahdesta.
Nain Kenin, Will.
Tiedän antaneeni hänelle syyn
mustasukkaisuuteen aiemmin.
Mutta se ei tule toistumaan.
Kenillä on paljon vikoja. 7 4 tarkalleen.
Mutta hän ei ole kostonhaluinen.
Hän on todella hyvä mies.
Hän on kiltti
ja loistava oppilaiden kanssa.
Se on meille yhteistä.
Hänen hygieniansa voisi olla parempi.
Mutta hän on täynnä myötätuntoa.
Siksi menen hänen kanssaan naimisiin.
Olet oikeassa.
Käyttäydyin sopimattomasti.
Se ei tule toistumaan.
Halusit tavata minut.
Kyllä, Rach. Istu alas.
Miten uusi kapteeniuus sujuu?
Mielestäni yksimielinen äänestys antoi
minulle valtuudet ravistella asioita.
Mahtavaa.
Minulla on töitä sinulle, kapteeni.
Tarvitsemme toisen kapteenin.
Sinulla on niin paljon hyviä ideoita -
ja olisi hyvä,
jos saisit vähän apua niiden kanssa.
Luotettavalle luutnantille olisi käyttöä.
Ehdotuksia on yli 65.
Voinko luottaa sinuun?
Toki. Olen mukana.
En halua kapteeniksi.
Ei ole aikaa. Kwanzaa.
Kwanzaa on vasta joulukuussa.
Valokuvaus on torstaina.
Valmistaudun ajoissa tänä vuonna.
Haluaisin kyllä olla kuvassa, Rachel.
Mutta sinä seisoisit, ja minä istuisin.
Asetelmassa ei olisi järkeä.
Minä voin kumartua.
Jos kumartuisit -
vatsamakkarasi saattaisivat näkyä.
Et taidakaan olla johtajamateriaalia.
Seuraaja.
Brittany,
tämä on ainutkertainen tilaisuus.
- Ei takuulla.
- Miksei?
En halua kuvaan kanssasi.
Se töhrittäisiin.
- Eikä.
- Kyllä. Minä tekisin sen.
Olen epätoivoinen.
Riemuklubi tarvitsee sinua, Finn.
On kunnia, että pyydät minua -
mutta eikö pitäisi valita joku,
joka välittää enemmän?
Ei sillä, etten välittäisi.
Mutta minulla on jalkapallo ja ystäviä.
Riemuklubi heräsi eloon,
kun liityit siihen.
Cheerleaderit ja jalkapallon pelaajat
eivät olisi mukana ilman sinua.
Tiedät, että rakastan Riemuklubia.
En silti haluaisi edustaa sitä.
Sinä olet johtaja, Finn.
Ja niin johtajat tekevät.
He pitävät huolta ihmisistä,
joista välittävät.
Panokset ovat tässä.
Moraali on alhainen. Tiedät sen.
Jos asiat eivät muutu, emme voita
edes osakilpailuja, ja kaikki on loppu.
- En pysty siihen yksin.
- Ei sinun tarvitsekaan.
Olen johtaja.
Olen sellainen ja haluan olla.
Sait itsellesi kapteenikaverin.
Tulen kuvaan kanssasi.
Jalkapallojoukkueen kapteenina -
olet tehnyt kovasti töitä
kovan ulkokuoresi eteen.
Riemuklubi on erilainen.
Meidän tulisi edustaa
positiivisuutta ja optimismia.
Joten harjoittelemme -
ja opetan sinulle,
kuinka hymyillä oikein kuvassa.
Kun ensi kerran jä*** minut
Halusin enemmän
Sä suutelit naapurin tyttöä
- Miksi sä teit niin
- Miksi sä teit niin
Kun ensi kerran jä*** mut
En tiennyt mitä oisin sanonut
En koskaan yksin ole näin mä ollut
Istuin yksin koko päivän vain
Ja olin eksynyt mä ain'
Mutta ystävieni avulla
Löysin tunnelin päästä valoa
Ja nyt soitat jo puhelimella
Jotta voisit vähän valittaa
Vain koska yksinäisyys ahdistaa
Sun itkusi saa mut hymyilemään
Se saa mut hymyilemään
Se saa mut hymyilemään
Tunnen piston sydämessäin
Mutta sitten hymyilen vain
Hymyilen vain
Kun näen sun itkevän
Näen sun itkevän
Se saa mut hymyilemään
Se saa mut hymyilemään
- Tunnen piston sydämessäin
- Piston sydämessäin
- Mutta sitten hymyilen vain
- Hymyilen
- Hymyilen vain
- Hymyile vain
HE JOTKAJÄÄVÄT OVAT VOITTAJIA
Mitä hittoa?
Me treenaamme vain. Rentoudu.
Kuulimme,
että menet Riemuklubin kuvaan -
emmekä halua pilata sen pilaamista.
Haista home, Karofsky.
En jaksa enää alistamisleikkejänne.
Älä jauha tuota kumbayeyah-roskaa.
Tiedät, että tämän systeemin tarkoitus
on järjestyksen ylläpito.
Annan sinulle pari vaihtoehtoa, jooko?
Haluatko Riemuklubikuvaasi
Hitlerin viikset -
vai jänön hampaat?
Kummat haluat? Ei sillä väliä.
Laitan molemmat...
Miten luuseri kirjoitetaan?
Laitan sen otsaan.
Hänen isoon perunapäähänsä.
Siihen mahtuisi kirjoittamaan
vaikka haikun.
Saisimmeko jo jalkaa toisen eteen?
Hyvä on.
Olen valmis. Teen sen itse.
Odota. Kuvata sopii
vain vasemmalta puolelta.
Tarvitsisin hampaat mukaan.
Se kuuluu työhöni.
Anteeksi. Olen vain -
surullinen.
Kapteeniparini jänisti, ja se vain...
Tarvitsen hetken.
Napsahda ulos tästä.
Älä anna muiden määritellä sinua
tai tuottaa pettymyksiä.
Huipulla on yksinäistä. Tiedät sen.
Miten se laulu menikään -
ammatillisten ja henkilökohtaisten
vaikeuksien voittamisesta?
Ai niin.
Kun hymyilet
Kun hymyilet
Koko maailma hymyilee kanssasi
Olen valmis.
Hienoa.
Odota. Siinäkö kaikki?
Harjoittelin 1 8 eri asentoa
tätä kuvausta varten -
ja en ole edes näyttänyt
vasemman olan yli poseeraustani.
Sori, tyttö. Pitää mennä.
Roolijako alkaa puolen tunnin päästä.
Roolijako mihin?
Vaimoni veli kuvaa mainosta kaupalleen.
Ohjaan sen. Teen
koulukuvauksia vain rahan vuoksi.
Okei. Odota. Ei. Älä.
Voin ottaa muutaman lisäkuvan.
Osaan itkeä pyydettäessä.
Olen monilahjakkuus.
Alastomuutta ja eläinten
hyväksikäyttöä lukuun ottamatta -
teen lähes mitä vain
päästäkseni mukaan.
Vaikutat hyvin lahjakkaalta,
mutta tarvitsen...
Tässä on paljon muitakin puherooleja.
Tarvitsen monta muutakin näyttelijää.
Voin auttaa sen kanssa.
Aloitamme kokouksen.
Hei, Finn. Hienoa, että pää*** ilmestyä.
Anteeksi.Jätkät pilailivat
kustannuksellani pukuhuoneessa.
Jos menisin Riemuklubin kuvaan -
saisin valita Hitlerin viiksien
ja jänöhampaiden välillä.
Enkä voi sietää kumpaakaan.
Onko minulla perunapää?
Tajuan teidän kaikkien ajattelevan
Riemuklubia vain vitsinä.
Ja olette vakuuttuneita,
että emme yllä voittoon -
ja haluaisitte vain istuskella,
kunnes Figgins lopettaa klubin.
Aion esittää teille
harvinaisen tilaisuuden -
tien tähteyteen.
Miten?
Saimme kaikki roolin
paikallisessa mainoksessa.
- Oletko tosissasi?
- Kyllä, Finn.
Sillä välin, kun vain huolehditte
asemastanne koulussa -
järjestin Riemuklubille
ensimmäisen suuren tilaisuuden.
Tehdäkseni meistä kaikista julkkiksia.
Ja kukaan ei halveksi julkkiksia
tai pilaa heidän kuviaan.
Mikä mainos se on?
Pidelkää hatuistanne
ja valmistautukaa myymään -
patjoja.
Upeaa.
Hankin mustat henkselit.
- Äitini tulee niin ylpeäksi.
- Tehdään kameranaama.
En voi uskoa,
että pääsemme mukaan bisnekseen.
Haluan meidän
aina muistavan tämän hetken.
Pian elämä voi olla
vain agentteja ja elokuvasopimuksia.
Mutta haluan meidän muistavan,
miltä tuntuu olla tässä yhtenä tiiminä.
Heti kun saan levytyssopimuksen,
en puhu kenellekään teistä.
Meistä on hienoa, että olette täällä.
Me Patjamaassa uskomme -
että patjat eivät ole vain nukkumista
ja huoraamista varten.
Mielestämme edullisen patjan hankinnan
pitäisi olla hauskaa.
Käydään käsikirjoitus läpi.
Se on nerokas.
Kirjoitin sen itse. Kamera käy.
Voi minua.
Mikä hätänä?
Menetimme juuri työpaikkamme -
tehtaassa.
Emmekä saa nukuttua öisin.
Piristy. Tule Patjamaahan.
Meillä on lähes tukkurihinnat,
jotka sopivat tyylillesi ja lompakollesi.
Anteeksi, herra Casberg.
Käsikirjoitus on nerokas, mutta
olemme Riemuklubi ja voisimme esiintyä.
Esittäkää vuorosanat
niin kuin olen ne kirjoittanut.
Odota hetki, Dennis.
Mitä teillä on mielessä?
Nousen ylös
Eikä mikään saa mua alas
Olet sinnikäs
Ja olen nähnyt sen ympäriinsä
Ja tiedän
Miltä susta tuntuu
Joudut pyörimään iskujen kanssa
Päästäksesi läpi todelliseen
PATJOJESI SUPERMARKETTI
Etkö näe mua seisomassa tässä
Selkäni vasten äänityslaitteita
En ole pahin, jonka olet nähnyt
En pahin, jonka olet nähnyt
Etkö tajua, mitä tarkoitan
Voisit vain hyppiä
Hyppiä
Voisit vain hyppiä
Meneja hyppää
Meneja hyppää
Hyppää
Voisit vain hyppiä
Voisit vain hyppiä
Mene vain ja hyppää
Mene vain ja hyppää
Hyppää, hyppää
Hyppää
Tule Patjamaahan!
Tule Patjamaahan!
Terri, oletko nähnyt taskuliinaani?
Taskuliina saa sinut näyttämään
Ted Knightilta.
Mikä tämä on?
Se on raskaustyyny.
Niitä myydään äitiystarvikeliikkeissä,
jotta voi sovittaa vaatteita -
ennen kuin raskaus alkaa näkyä.
Kendra varasti sen minulle,
jotta voisin kokeilla sopivatko hänen...
Nosta paitasi ylös.
Mitä? En.
- Nosta paitasi ylös.
- Pelotat minua, Will.
Ajattele, mistä syytät minua.
Ajattele sitä
ja mene etsimään taskuliinasi.
Ole kiltti.
Miksi teit tämän meille?
En ymmärrä.
Luulin, että jättäisit minut.
Olet niin erilainen.
Tunnen sinun etääntyvän.
Koska olen sanonut vastaan ja yrittänyt
tehdä suhteestamme tasa-arvoisen?
Ei, vaan Riemuklubin takia.
Sen aloitettuasi olet kävellyt ympäriinsä
nenä pystyssä.
Minulla on oikeus tuntea oloni hyväksi.
Ketä me huijaamme?
Tämä avioliitto toimii,
koska tunnet olosi surkeaksi.
Avioliitto toimii, koska rakastan sinua
ja koska olen aina hyväksynyt sinut.
Hyvät ja pahat asiat.
Rakastat tyttöä, jonka tapasit,
kun olit 1 5. En ole se tyttö.
En tunne sinua enää.
Oletko onnellinen? Oletko tyytyväinen?
Tämä ei alkanut valheena.
Ajattelin oikeasti olevani raskaana.
Lääkäri kertoi sen olevan valeraskaus,
ja menin paniikkiin.
Tämä on järjetöntä.
Mitä ajattelit tehdä laskettuna päivänä?
Quinn Fabray.
Se oli täydellistä.
Hän ei halunnut lasta,
ja minä tarvitsin sitä.
Lääkäri käytti hänen ultrakuvaansa
lääkärikäynnillä, jossa olit mukana.
Rakastin sinua, Terri.
- Rakastin sinua todella.
- Olen niin pahoillani, Will.
Anteeksi.
Muistatko sen lääkärikäynnin?
Muistatko, mitä sanoimme?
Että sillä hetkellä rakastimme toisiamme,
mitä ikinä tapahtuisikin.
Voimme saada sen tunteen takaisin.
Voit rakastaa minua.
Ole kiltti. Älä mene.
Älä mene! Ole kiltti!
Voi luoja.
KIITOS TYÖPANOKSESTANNE, NAPEROT
Pyydänkö liikaa,
Ohion juhlapäiväsuunnittelulautakunta?
Haluaisin vain,
että yhtenä päivänä vuodessa -
SUEN KULMAJA SUE SYLVESTER
lihavat ja rumat ihmiset
eivät loukkaisi näköäni.
Olen tosissani, Ohio.
Verkkokalvoni haluavat vapaapäivän.
Tämä on unelmani.
Jos olet ruma, jää kotiin joulun
jälkeisenä perjantaina, se on vapaani.
Katso koko päivä kotivideoita ajalta -
jolloin et ollut niin kuvottava,
etten haluaisi katsoa sinua.
Niin Sue sen näkee.
- Rod.
- Hienoa, Sue.
Tulemme takaisin hetken kuluttua.
Hei, Andrea. Äskeinen Suen kulma -
koski sinua.
Mene vain ja hyppää
Eikö patjan löytäminen voi olla hauskaa?
Patjamaasta löydät
kaikenkokoiset patjat -
hintaan, joka ei riko lompakkoasi.
Eikö ole luottoa? Ei ongelmaa.
Patjamaasta saat luottoa
1 2,9 prosentin korolla -
ilman käsirahaa tai maksua
ensimmäisen vuoden aikana.
Hyppäät ilosta nähdessäsi hintamme.
Tule Patjamaahan!
Sylvester, meidän pitää puhua.
Minulla ei ole mitään sanottavaa.
Cheerios kuvataan huomenna,
ja haluan olla mukana.
Sitäkö sinä haluat?
Minä halusin kapteenin, joka
ei nostaisi jalkojaan korviensa taakse -
heti ensimmäisen
tila-auton takapenkillä -
ja heittäisi pois koko elämäänsä.
Tekisi hyvää koulun hengelle -
näyttää kaikille,
ettei ulkonäöllä ole väliä.
Joskus ihmisiä kohtaa onnettomuus.
Olen oppinut sen Riemuklubissa.
Will Schuester varmaankin
jakoi tämän viisauden -
samalla, kun kertoi,
miten diskata itsenne osakilpailuista.
- Mitä?
- Näin mainospätkänne illalla.
Te Riemunuoret mokasitte pahasti.
Sue on oikeassa.
Te todellakin mokasitte pahasti.
- En edes tiennyt siitä.
- Et tietenkään.
Et huomaisi, vaikka Riemuklubisi -
kasvattaisi toimistossasi kaneja.
Olet liian kiireinen
jahdatessasi naisia -
ja kuorruttaen hiuksiasi.
Tänään näytät laittaneen siihen ihraa.
Mistä sinä oikein puhut?
Nuoret tekivät mainoksen luodakseen
yhtenäisyyden tunnetta -
koska sinä sait heille
kiellon vuosikirjaan.
- Kyllä, näin tein.
- Se oli viaton virhe.
Entä jos minä vain
viattomasti murhaisin sinut?
Joutuisin silti oikeuteen.
Pääsisin luultavasti
vain oikeutetulla tapolla.
Kertaan säännöt sinulle.
- Tämä on hullua.
- Lisäys 63, seitsemäs liite.
''Minkäänlaista ammattimaista toimintaa
ei hyväksytä -
ja maksu toiminnasta
kumoaa amatöörimäisyyden -
ja jäävää joukkueen välittömästi.''
- Hei.
- Olkaa sivistyneitä.
Hei mitä?
Rauhoittukaa. Olen pahoillani, Schue,
mutta en voi laskea tätä läpi.
Nuoret eivät ottaneet palkkaa.
Kuorohuoneessa on patjoja yhtä paljon -
kuin hiusgeelipulloja roskiksessa
asuntosi ulkopuolella.
- Annamme patjat takaisin.
- Yhtä patjoista on käytetty.
Käytettyä ei voi palauttaa.
Sitä ei voi edes lahjoittaa.
Täitä. Pölypunkkeja. Tarkistin netistä.
Miksi sinulla on
käytetty patja huoneessasi?
Elättekö punapään kanssa
niin puutteessa -
että harrastatte
aviorikosta välitunneilla?
- Mitä...
- Nukuin... Hyvä on.
Nukuin täällä.
Anteeksi kuinka?
Otan ehkä eron vaimostani.
Sepä on yllättävää.
Olen pahoillani perheongelmistasi,
mutta käteni ovat sidotut.
Sue on oikeassa. Rikoit sääntöjä.
En voi taistella
koululautakunnan kanssa.
Olen pahoillani,
mutta Riemuklubi on lopussa.
Se on lopussa.
VOITTO
Rakas päiväkirjani-
sain vihdoinkin Will Schuesterin
ja Riemuklubin pois päiväjärjestyksestä.
Tämä päivä muistetaan häpeästä.
Jälleen kerran olen voittanut.
Neiti Sylvester.
Ihan kuin katsoisin pornotähteä
nunnan puvussa.
Halusin näyttää, että se sopii vielä.
Vauvakumpuni ei ole niin iso.
Näyttää kuin olisin syönyt ison lounaan.
Riisu se.
Yritä saada tämä raskaaseen päähäsi -
et pääse mukaan kuvaan
tai takaisin Cheeriosiin.
- Olet tekopyhä.
- Anteeksi mitä?
Kuulin, että sait kumottua Riemuklubin
amatööristatuksen patjan vuoksi -
samaan aikaan,
kun itse peität Cheeriosit lahjuksilla.
Olen saanut kenkiä, ilmaisrusketuksia,
kampaajakäyntejä.
Kausilipun Cedar Pointiin.
Myimme ne eBayssa.
Voitolla.
Jos Figgins saisi tietää,
saisit kilpailukiellon.
Hyvä on. Olet taas Cheeriosissa.
Saat jatkuvan kuivapesuvuoron -
ja paikan kuvan takarivissä,
jotta häpeäsi peittyy.
En ole lopettanut.
Riemuklubi saa täyden sivun kuvan.
Se ei ole kiinni minusta.
Annat yhden Cheeriosin
kuudesta sivusta -
ja annat sen Riemuklubille ilmaiseksi.
Q, olin aivan unohtanut -
kuinka armoton oletkaan.
Olet kuin nuori Sue Sylvester.
Nyt ulos toimistostani,
jos mahdut vielä ovesta -
ilman että lapsivetesi
turmelee uuden mattoni.
Tiedätkö mitä?
En taida halutakaan enää olla Cheerio.
En halua olla joukkueessa,
johon vain näytän kuuluvan.
Olen mieluummin klubissa, joka
on ylpeä minusta kuten Riemuklubi.
Se on minun syytäni.
Jos en olisi nukkunut patjalla,
olisimme voineet palauttaa ne.
- Saanko antaa neuvon?
- Ole hyvä.
Päästä itsesi vähän helpommalla.
Sinun pitäisi.
Keksit kyllä, mitä tehdä nuorten kanssa.
Mutta juuri nyt sinun pitäisi
keskittyä omaan elämääsi.
Avioero on iso asia.
Kuka puhui avioerosta?
Anteeksi. Oletin vain, että...
Niinkö sinä tekisit?
Kun kuulin, mitä Terri oli tehnyt,
ajattelin, että siitä pitäisi olla laki.
Mutta sitten ajattelin sitä lisää.
Ajattelin, mitä itse olisin tehnyt,
jos sinä olisit tuntunut etäiseltä.
Et olisi koskaan niin julma.
Hänen tapansa toimia olivat vääriä.
Mutta...
Ymmärrän hänen tarkoituksensa.
Sinussa on paljon menetettävää, Will.
Emme halua mennä
osakilpailuun ilman sinua.
Joko ilman minua tai ei ollenkaan.
Minä nukuin patjalla
eli minä otin sen vastaan, ette te.
Mikä diskaa minut kilpailusta.
- Ei teitä.
- Hän ottaa syyn niskoillensa.
Vakaasti.
Olemme tehneet kovasti töitä,
teidän tulee päästä yrittämään.
Emme voi tehdä tähän ilman sinua.
- Emme ehkä pysty siihen kanssasi.
- Se ei ole totta.
Te olette hyviä.
Olette todella hyviä.
Teitte ''Jump-numeron'' mainokseen
ilman minua, vai mitä?
Parhaat opettajat eivät anna vastauksia.
He vain näyttävät tien ja antavat
teidän tehdä omat valintanne -
ja omat virheenne.
Niin te saatte kaiken kunnian.
Ja ansaitsette sen.
Mutta jos ette pärjää ilman minua -
niin en ole tehnyt työtäni kunnolla.
Olemme pahoillamme, herra Schue.
Tiedän.
Menkääpä nyt valmistautumaan -
ja olkaa ylpeinä Riemuklubin kuvassa.
Haluan nähdä hymyn jokaisen kasvoilla.
NUOTTI,JOSSA LASKETAAN KAHTEEN
ESPANJA
OPINTO-OHJAAJA
JALKAPALLOVALMENTAJA
RIEMUKLUBI 2009
HYVÄ, McKINLEY
KANNUSTA TIIMIÄSI!
KIEKUKLUBI!
LUUSERIT!
EI TUULIA
Finnish