Tip:
Highlight text to annotate it
X
XIV LUKU Osa 2 RELEASE
Miriam värisytti. Hän veti hänet hänen; hän painoi hänet hänen
helmassa, hän suuteli häntä ja suuteli häntä. Hän esitti, mutta se oli kidutusta.
Hän ei voinut suudella hänen tuskaa.
Se jäi yksin ja erillään. Hän suuteli hänen kasvojaan, ja herätti hänen verensä,
kun hänen sielunsa oli erillään kiemurtele kanssa tuskaa kuoleman.
Ja hän suuteli häntä ja tunnustelin hänen ruumiinsa, kunnes viimein tunne hän hulluksi, hän
sai häneltä pois. Se ei ollut sitä mitä hän halusi juuri silloin - ei
että.
Ja hän ajatteli hän oli rauhoittanut häntä ja tehnyt hänelle hyvää.
Joulukuu tuli, ja lunta. Hän jäi kotiin koko ajan nyt.
Heillä ei ollut varaa sairaanhoitaja.
Annie tuli huolehtia äidilleen; seurakunnan sairaanhoitaja, jota he rakastivat, tuli
aamulla ja illalla. Paul jaettu hoitotyön kanssa Annie.
Usein iltaisin, kun ystävät olivat keittiössä, he kaikki nauroivat
yhdessä ja tärisi naurusta. Se oli reaktio.
Paavali oli niin koominen, Annie oli niin viehättävä.
Koko puolue nauroi kunnes he huusivat, yrittävät alistaa äänen.
Ja Mrs Morel, makaa yksin pimeydessä kuullut heitä, ja joukossa hänen katkeruus oli
tunne helpotusta.
Silloin Paavali menisi yläkertaan varovasti, syyllisyyttä tuntien, onko hän oli kuullut.
"Onko minun antaa teille vähän maitoa?" Hän kysyi. "Pieni", hän vastasi valittavasti.
Ja hän laittaa vettä sen kanssa, joten sen ei pitäisi ruokkia häntä.
Mutta hän rakasti häntä enemmän kuin omaa elämäänsä. Hän oli morphia joka ilta, ja hänen sydämensä
sai puuskittainen.
Annie nukkui hänen vieressään. Paavali mennä aikaisin aamulla, kun
sisarensa nousi. Hänen äitinsä meni hukkaan ja lähes ashen vuonna
aamu morphia.
Tummempi ja tummempi kasvoi hänen silmänsä, kaikki oppilaan kanssa kidutusta.
Aamuisin väsymystä ja särky olivat liikaa kannettavaksi.
Silti hän ei voinut - ei - itkeä, tai edes valittaa paljon.
"Nukuit hieman myöhemmin tänä aamuna, pikkuinen", hän sanoi hänelle.
"Enkö minä?" Hän vastasi, jossa hermostunut uupumusta.
"Kyllä, se on lähes kahdeksan." Hän seisoi ulos ikkunasta.
Koko maassa oli synkkä ja kalpea lumen alta.
Sitten hän tunsi pulssi. Oli vahva aivohalvauksen ja heikko sellainen,
kuten ääni ja sen kaiku.
Että piti ennustaa loppua. Hän antaa hänen tuntea ranteensa, tietäen mitä hän
halusi. Joskus he katsoivat toistensa silmiin.
Sitten he melkein näytti tekevän sopimuksen.
Se oli melkein kuin hän olisi sopimalla kuolla myös.
Mutta hän ei ole suostunut kuolla, hän ei.
Hänen ruumiinsa oli hukkaan sen fragmentti tuhkaa. Hänen silmänsä olivat tummat ja täynnä kidutusta.
"Etkö sinä anna hänelle jotain lopettaa sitä?" Hän kysyi lääkäri vihdoinkin.
Mutta lääkäri pudisti päätään. "Hän ei voi kestää monta päivää nyt, Mr. Morel"
hän sanoi.
Paavali meni sisälle. "En kestä sitä paljon kauemmin, me kaikki
hulluksi ", sanoi Annie. Kaksi istui aamiaisen.
"Mene ja istua hänen kanssaan, kun olemme aamiaista, Minnie", sanoi Annie.
Mutta tyttö oli pelästynyt. Paavali meni läpi maan, läpi
Woods, lumen.
Hän näki merkkejä kanien ja lintujen valkoinen lumi.
Hän vaelsi kilometrien. Savuinen punainen auringonlasku tuli hitaasti,
tuskallisesti, viipyvä.
Hän ajatteli hän kuolisi joka päivä. Oli aasi, joka tuli hänen luokseen yli
lumen puun reunaa, ja laita sen pää häntä vastaan, ja käveli hänen
rinnalla.
Hän laittoi kätensä kierroksella aasi kaulaan ja silitti hänen poskensa vasten hänen korviinsa.
Hänen äitinsä, hiljainen, oli vielä elossa, hänen kovaa suuhun tarttui grimly, hänen silmät
tumma kidutuksen ainoa elossa.
Se oli lähestymässä joulua oli enemmän lunta.
Annie ja hän tunsi ikään kuin he voisivat mennä enää.
Silti hänen tummat silmät olivat elossa.
Morel, hiljainen ja peloissaan, tuhottu itse.
Joskus hän meni sairas-huoneessa ja katson häntä.
Sitten hän vetäytyi, ymmällään.
Hän piti hänet pitämään elämää vielä. Kaivostyöläiset olivat lakossa, ja
palasi kaksi viikkoa tai niin ennen joulua.
Minnie meni yläkertaan kanssa ruokinta-kupin.
Se oli kahden päivän kuluttua miehet olivat in "Onko miehet sanoneet heidän kätensä ovat
kipeä, Minnie? "hän kysyi, että heikottaa, ruikuttava ääni, joka ei anna periksi
Minnie oli yllättynyt.
"Ei niin tiedän, rouva Morel," hän vastasi.
"Mutta minä bet ne ovat arat", sanoi kuoleva nainen, koska hän muutti hänen päänsä kanssa
huokaus väsymys.
"Mutta joka tapauksessa, siellä tulee olla jotain ostaa tällä viikolla."
Ei asia hän päästää käsistään.
"Isäsi kuoppa asiat haluaa hyvin tuuletus, Annie", hän sanoi, kun miehet olivat
menee takaisin töihin. "Etkö välitä siitä, kultaseni"
sanoi Annie.
Eräänä yönä Annie ja Paul olivat yksin. Hoitaja oli yläkerrassa.
"Hän elää jouluna", sanoi Annie. He olivat molemmat täynnä kauhua.
"Hän ei", hän vastasi grimly.
"Minä s'll antaa hänelle morphia." "Mikä?", Sanoi Annie.
"Kaikki tämä tuli Sheffield", sanoi Paul. "Ay - do!", Sanoi Annie.
Seuraavana päivänä hän oli maalaamassa makuuhuoneen.
Hän tuntui olevan unessa. Hän astui hiljaa edestakaisin at
maalauksen.
Yhtäkkiä hänen pieni ääni huusi: "Älä kävele noin, Paul."
Hän katseli ympärilleen. Hänen silmänsä, kuten tumma kuplia hänen kasvonsa,
olivat katsoin häntä.
"Ei, rakas", hän sanoi lempeästi. Toinen kuitu tuntui snap hänen sydämessään.
Sinä iltana hän sai morphia pillerit oli, ja vei heidät alakerrassa.
Huolellisesti hän murskataan ne jauhetta.
"Mitä teet?", Sanoi Annie. "Minä s'll laittaa heidät hänen yöllä maitoa."
Sitten he molemmat nauroivat yhdessä kuin kaksi salaliitossa lasta.
Kaiken niiden kauhu näpäytti tämä pieni järki.
Sairaanhoitaja ei tullut sinä iltana asettua rouva Morel alas.
Paul nousi kuuman maidon ruokinta-kupin.
Se oli yhdeksän.
Hän oli kasvatettu sängyssä, ja hän laittaa ruokinta-kupin välillä hänen huulet, että hän
ovat kuolleet tallentaa mistä tahansa satuttaa.
Hän otti kulauksen, sitten laittaa nokka on kuppi pois ja katsoi häntä hänen tumma,
ihmettelevät silmät. Hän katsoi häntä.
"Voi, se on katkera, Paul!", Hän sanoi, tehden pikku irvistys.
"Tämä uusi unijuoma Lääkäri antoi minulle teille", hän sanoi.
"Hän ajatteli se jättää sinut sellaisessa tilassa aamulla."
"Ja toivon, että se ei", hän sanoi, kuin lapsi.
Hän joi hieman lisää maitoa.
"Mutta se on hirveä!", Hän sanoi. Hän näki hänen hauraat sormet yli kupin, häntä
huulet tekeminen hieman liikkua. "Tiedän - olen maistanut sitä," hän sanoi.
"Mutta minä annan sinulle muutamia puhtaita maitoa jälkeenpäin."
"Luulen niin", hän sanoi, ja hän jatkoi luonnoksesta.
Hän totteli häntä kuin lasta.
Hän mietti, hän tiesi. Hän näki hänen huonon hukkaan kurkun liikkuessa hän
joi vaivalloisesti. Sitten hän juoksi alakertaan enemmän maitoa.
Ei ollut jyvät pohjassa kuppi.
"Onko hän se?" Kuiskasi Annie. "Kyllä - ja hän sanoi, että se oli katkera."
"Oi!" Nauroi Annie, pisti alle huuli välillä hampaita.
"Ja minä sanoin hänelle se oli uusi luonnos. Missä se maito? "
He molemmat menivät yläkertaan.
"Ihmettelen, miksi sairaanhoitaja ei tullut asettua minut alas?" Valitti äiti, kuten
lapsi, haikeasti. "Hän sanoi olevansa menossa konserttiin, minun
rakkaus ", vastasi Annie.
"Oliko hän?" He vaikenivat minuutti.
Rouva Morel nielaisi pikku puhdas maitoa. "Annie, että luonnos oli hirveä!", Hän sanoi
valittavasti.
"Oliko se, rakkaani? No, älä välitä. "
Äiti huokasi jälleen uupumuksesta. Hänen pulssi oli hyvin epäsäännöllistä.
"Let US laskeutua sinua", sanoi Annie.
"Ehkä sairaanhoitaja tulee niin myöhään." "Ay", sanoi äiti - "yrittää."
He kääntyivät vaatteet takaisin. Paavali näki äitinsä kuin tyttö käpertyneenä
hänen flanelli yöpaita.
Nopeasti he tekivät puolet sänky, muutti hänet, teki muut, suoristettu hänen
yöpaita yli hänen pienet jalat, ja peitti hänet.
"Ei", sanoi Paul, silitti hänen pehmeästi.
"Ei! - Nyt voit nukkua." "Kyllä", hän sanoi.
"En uskonut voisit tehdä sängyssä niin kauniisti," hän lisäsi melkein iloisesti.
Sitten hän käpertyneenä, jossa hänen poskeaan hänen puolestaan hänen päänsä mukaviksi välillä hänen
hartiat. Paul laittaa pitkä ohut palmikko harmaita hiuksia
olkapäänsä yli ja suuteli häntä.
"Saat nukkua, rakkaani", hän sanoi. "Kyllä," hän vastasi trustfully.
"Hyvää yötä." He laittoivat ulos valo, ja se oli vielä.
Morel oli sängyssä.
Sairaanhoitaja ei tullut. Annie ja Paul tuli katsomaan häntä noin
yksitoista. Hän näytti nukkuvan normaalisti jälkeen
syväyksen.
Hänen suunsa oli tullut hieman auki. "Mennäänkö istumaan?", Sanoi Paul.
"Olen s'll makaa hänen kanssaan kuten aina", sanoi Annie.
"Hän saattaa herätä."
"Selvä. Ja soittaa minulle, jos näet mitään eroa. "
"Kyllä."
He viipyi ennen makuuhuoneen tuleen, tunne yö iso ja musta ja luminen
ulkopuolella, heidän kaksi selves yksin maailmassa.
Vihdoin hän meni viereiseen huoneeseen ja meni nukkumaan.
Hän nukkui melkein heti, mutta piti herätä aina silloin tällöin.
Sitten hän meni unessa.
Hän aloitti hereillä Annien kuiskasi: "Paul, Paul!"
Hän näki hänen sisarensa hänen valkoinen yöpaita, jossa hänen pitkä letti hiusten alas hänen selkäänsä,
seisoo pimeydessä.
"Niin?", Hän kuiskasi ja nousi istumaan. "Tule ja katso häntä."
Hän liukastui sängystä. Alkuunsa kaasun paloi vuonna sairas
kamari.
Hänen äitinsä makasi hänen poskeaan hänen kädelleen, käpertyneenä kuin hän oli mennyt nukkumaan.
Mutta hänen suunsa oli laskenut auki, ja hän hengitti hyvin, käheä Hengitä, kuten
kuorsaus, ja oli pitkiä välejä.
"Hän menee", hän kuiskasi.
"Niin", sanoi Annie. "Kuinka kauan hän ollut kuin se?"
"Olen vasta heräsin." Annie huddled osaksi aamutakkiin, Paul
kääritty itsensä ruskea viltti.
Se oli kolme. Hän teltavaa tulipalo.
Kahta istuin odottamassa. Suuri, kuorsaus hengityksen otettiin - järjestettiin
hetken - sitten annetaan takaisin.
Siellä oli tilaa - pitkä tila. Sitten he alkoivat.
Suuri, kuorsaus hengityksen otettiin uudelleen. Hän kumartui sulkea ja katsoi häntä.
"Eikö ole kauheaa!" Kuiskasi Annie.
Hän nyökkäsi. He istuivat jälleen avuttomana.
Jälleen tuli suuri, kuorsaus hengityksen. Jälleen he ripustivat keskeytetty.
Taas se sai takaisin, pitkä ja ankara.
Ääni, niin epäsäännöllinen, niin leveä välein, kuulosti talon läpi.
Morel, hänen huoneessaan, nukkui. Paul ja Annie istui kyyryssä, huddled,
liikkumatta.
Suuri kuorsaus ääni alkoi uudelleen - oli tuskallista tauko, jonka aikana hengitys oli
järjestetään - takaisin tuli köhinä hengenvetoon. Minuutin jälkeen minuutti kulunut.
Paul katsoi häntä taas, taivutus pieni koko hänen.
"Hän voi kestää näin", hän sanoi. He olivat molemmat vaiti.
Hän katsoi ulos ikkunasta, ja voisi hämärästi erottaa lunta puutarhassa.
"Menet sänkyni", hän sanoi Annie. "Minä istumaan."
"Ei", hän sanoi, "Minä lopettaa sinun kanssasi."
"Mieluummin et", hän sanoi. Vihdoinkin Annie hiipi ulos huoneesta, ja hän
oli yksin. Hän halasi itseään hänen ruskea viltti,
kyyristyi edessä äitinsä katsomassa.
Hän katsoi kauhea, pohjan kanssa leuka vähentynyt.
Hän katseli. Joskus hän ajatteli erinomaisen hengittävyyden olisi
koskaan aloittaa uudelleen.
Hän ei voinut kestää sitä - odottamassa. Sitten yhtäkkiä, hätkähdyttävä hänelle tuli
suuri kova ääni. Hän teltavaa ampua uudelleen, äänettömästi.
Hän ei saa häiritä.
Minuuttia meni. Yö oli menossa, hengenvedosta.
Aina ääni tuli hän tunsi sen vääntää häntä, kunnes viimein hän ei voinut tuntea niin
paljon.
Hänen isänsä nousi ylös. Paavali kuuli kaivosmies piirustus hänen sukat
päällä, haukottelu. Sitten Morel, vuonna paita ja sukat,
tuli.
"Hush!" Sanoi Paul. Morel seisoi katsellen.
Sitten hän katsoi poikaansa, avuttomana ja kauhu.
"Jos olisin parempi stop-whoam?", Hän kuiskasi.
"Ei. Mennä töihin. Hän tulee viime kautta huomenna. "
"En usko niin." "Kyllä.
Mennä töihin. "
Miner Katsoin häntä jälleen pelossa, ja meni kuuliaisesti ulos huoneesta.
Paavali näki nauhan hänen sukkanauhat svengaava vastaan jalkansa.
Kun toinen puoli tuntia Paul meni alakertaan ja joi kupin teetä, sitten
palautetaan. Morel, pukeutunut kuoppaan, tuli yläkerran
uudelleen.
"Olenko mennä?", Hän sanoi. "Kyllä."
Ja muutaman minuutin Paavali kuuli isänsä raskaat vaiheet menevät thudding yli
kuolettavan lunta.
Kaivostyöläiset kutsutaan kaduilla kuin ne tramped vuonna jengit töihin.
Kauhea, pitkällinen Hengitä jatkoi--hilata - hilata - läähättää, sitten pitkä tauko -
sitten - ah-hhhh! koska se tuli takaisin.
Kaukana lumen kuulosti *** on ruukin.
Yksi toisensa jälkeen he kiekui ja kumisi, pieniä ja kaukana, noin lähellä,
puhaltimet sekä kaivoksissa ja muita teoksia.
Sitten oli hiljaisuus.
Hän teltavaa tulipalo. Suuri Hengitä rikkoi hiljaisuuden - hän
Katsoin juuri samaa. Hän laittoi takaisin sokea ja katsoin ulos.
Silti se oli pimeä.
Ehkä siellä oli kevyempi sävy. Ehkä lumi oli sinisempi.
Hän laati sokea ja pukeutui. Sitten väristen, hän joi konjakkia alkaen
pullo on valmistettu pesuallas.
Lunta oli kasvava sininen. Hän kuuli cart clanking kadulla.
Kyllä, se oli seitsemän, ja se oli tulossa hieman valoa.
Hän kuuli jotkut ihmiset vaativat.
Maailma oli heräämässä. Harmaa, Deathly Dawn hiipi yli lunta.
Kyllä, hän pystyi näkemään taloja. Hän ojensi kaasua.
Se tuntui hyvin tumma.
Hengitys tuli vielä, mutta hän oli melkein tottunut siihen.
Hän näki hänet. Hän oli aivan sama.
Hän mietti, kasataan raskaita vaatteita päälle hänen olisi lopettaa.
Hän katsoi häntä. Se ei ollut hänen - ei häntä hieman.
Jos hän piled huopa ja raskas takit hänen -
Yhtäkkiä ovi avautui, ja Annie tuli.
Hän katsoi häntä kysyvästi.
"Aivan sama", hän sanoi rauhallisesti. Ne kuiskasi yhdessä minuutissa, hän
meni alakertaan saada aamiaista. Se oli kaksikymmentä vaille kahdeksan.
Pian Annie tuli alas.
"Eikö ole kauheaa! Eikö hän ole kauhea! ", Hän kuiskasi,
hämmentyneenä kauhulla. Hän nyökkäsi.
"Jos hän näyttää, että!", Sanoi Annie.
"Juo teetä", hän sanoi. He menivät yläkertaan uudelleen.
Pian naapurit tulivat heidän pelästynyt kysymys:
"Kuinka hän voi?"
Se meni aivan sama. Hän makasi hänen kanssaan poski kädessään, hänen
suun laskenut auki, ja suuri, kamala kuorsaa tuli ja meni.
At kymmenen sairaanhoitaja tuli.
Hän näytti oudolta ja murheen murtama. "Sairaanhoitaja," huusi Paul, "hän aina viime näin
päiviä? "" Hän ei voi, herra Morel ", sanoi sairaanhoitaja.
"Hän ei voi."
Seurasi hiljaisuus. "Eikö ole kauheata!" Huusi sairaanhoitaja.
"Kuka olisi uskonut hän voisi kestää sitä? Mene alas nyt, Mr. Morel, mene alas. "
Viimein, noin yksitoista, hän meni alakertaan ja istui naapurin
House. Annie oli alakerrassa myös.
Sairaanhoitaja ja Arthur olivat yläkerrassa.
Paavali istui pää kädessään. Yhtäkkiä Annie tuli lentävät pihan toisella puolella
itku, puoli hullun: "Paul - Paul - Hän on poissa!"
Toisessa hän oli takaisin omassa talossaan ja yläkerrassa.
Hän makasi käppyrässä ja edelleen, hänen kasvonsa hänen kädelleen, ja sairaanhoitaja pyyhki hänen
suun.
He kaikki olivat takaisin. Hän polvistui ja asetti kasvonsa hänen
ja häntä syliinsä: "My Love - My Love - oi, rakkaani!", hän
kuiskasi uudestaan ja uudestaan.
"My love - oi, rakkaani!" Sitten hän kuuli sairaanhoitaja hänen takanaan, itku,
sanomalla: "Hän on parempi, Mr. Morel, hän on parempi."
Kun hän otti ylöspäin hänen lämmin, kuolleen äitinsä Hän meni suoraan alakertaan ja
alkoi kenkävoide hänen saappaat. Siellä oli paljon tekemistä, kirjeet
kirjoittaa, ja niin edelleen.
Lääkäri tuli ja vilkaisi häntä, ja huokaisi.
"Ay - reppana!", Hän sanoi ja kääntyi pois.
"No, käyvät leikkaus noin kuusi todistusta."
Isä tuli töistä kotiin noin neljä.
Hän vetää hiljaa taloon ja istuutui.
Minnie Bustled antaa hänelle illallisen. Väsynyt, hän pani mustat kädet pöydälle.
Oli lanttu naurista hänen illallinen, jonka hän piti.
Paul ihmetellyt, jos hän tiesi. Se oli jonkin aikaa, eikä kukaan puhunut.
Viimein poika sanoi:
"Oletteko huomanneet kaihtimet olivat alas?" Morel katseli ylös.
"Ei", hän sanoi. "Miksi - Onko hän mennyt?"
"Kyllä."
"Kun wor että?" "Noin kaksitoista tänä aamuna."
"H'm!" Miner istuivat vielä hetkeksi, sitten
aloitti illallinen.
Oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän söi nauriit hiljaisuudessa.
Jälkeenpäin hän pesi ja meni yläkertaan pukeutumaan.
Oven hänen huoneeseensa oli kiinni.
"Oletko nähnyt häntä?" Annie kysyi häneltä, kun hän tuli alas.
"Ei", hän sanoi. Vielä vähän aikaa, hän meni ulos.
Annie meni pois, ja Paavali kehotti Undertaker, pappi, lääkäri,
kirjaaja. Se oli pitkä liike.
Hän sai takaisin lähes kahdeksan.
Undertaker oli tulossa pian toimenpide arkkua.
Talo oli tyhjä lukuun ottamatta hänen. Hän otti kynttilän ja meni yläkertaan.
Huone oli kylmä, että oli lämmin niin pitkään.
Flowers, pullot, levyt, kaikki sairaat-huone pentue vietiin pois, kaikki oli ankara
ja karu.
Hän makasi nosti sängylle, lakaista arkki nosti jalat oli kuin puhdas
käyrä lunta, niin hiljainen. Hän makasi kuin neito nukkuu.
Hänen kynttilä kädessään, hän kumartui häntä.
Hän makasi kuin tyttö nukkuu ja unelmoi rakkaudesta.
Suu oli hieman auki ikään kuin ihmetellen mistä kärsimystä, mutta hänen kasvonsa olivat nuoria,
hänen otsa kirkas ja valkoinen ikään kuin elämä olisi koskaan koskettanut sitä.
Hän katsoi jälleen kulmakarvat kello pieni, viehättävä nenä hieman toisella puolella.
Hän oli nuori jälleen.
Vain hiukset kuin se kaareva niin kauniisti hänen temppeleitä oli sekoitettu hopeaa ja
kaksi yksinkertaista palmikot että makasi hänen harteillaan oli filigraanityö hopeaa ja
ruskea.
Hän herää. Hän nostaa hänen silmäluomet.
Hän oli hänen kanssaan vielä. Hän kumartui ja suuteli häntä intohimoisesti.
Mutta oli kylmyys vastaan suunsa.
Hän puri huuliaan kauhulla. Katsellen häntä, hän tunsi hän voisi koskaan,
koskaan antaa hänen mennä. Ei!
Hän silitti hiuksia hänen temppeleitä.
Sekin oli kylmä. Hän näki suun niin tyhmiä ja ihmetellen
satuttaa. Sitten hän kyyristyi lattialle, kuiskaten
hänelle:
"Äiti, äiti!" Hän oli vielä hänen kanssaan, kun hautaustoimisto
tuli, nuoret miehet, jotka olivat käyneet koulua hänen kanssaan.
He kosketti häntä kunnioittavasti, ja rauhallinen, asiallinen muotia.
He eivät katso häntä. Hän katseli mustasukkaisesti.
Hän ja Annie vartioi häntä kiivaasti.
He eivät anna kenenkään tulla tapaamaan häntä, ja naapurit olivat loukkaantunut.
Jonkin ajan kuluttua Paavali meni ulos talosta, ja pelasi korttia erään ystävän.
Oli keskiyö, kun hän sai takaisin.
Hänen isänsä nousi sohvalta kun hän astui, sanonta haikea tavalla:
"Ajattelin tha wor niver tulossa, poika." "En uskonut olisit istumaan", sanoi Paul.
Hänen isänsä näytti niin surkea.
Morel oli mies ilman pelkoa - yksinkertaisesti mitään pelotti häntä.
Paul toteutettu alku, että hän oli pelännyt mennä nukkumaan, yksin talossa
hänen kuolleen.
Hän oli pahoillaan. "Unohdin haluat olla yksin, isä", hän sanoi.
"Dost haluavat owt syödä?" Kysyi Morel. "Ei."
"Sithee - Tein sinulle tippa O 'kuumaa maitoa.
Get it down sinulle, se on kylmä riitä owt. "
Paul joi sen. Hetken kuluttua Morel meni nukkumaan.
Hän kiirehti ohi suljetun oven ja jätti oman oven auki.
Pian poika tuli yläkerrassa myös. Hän meni sisään suudella häntä hyvää yötä, kuten
tavallista.
Se oli kylmä ja pimeä. Hän halusi He olivat pitäneet häntä tulta.
Silti hän unelmoi nuoren unelma. Mutta hän olisi kylmä.
"Rakas!", Hän kuiskasi.
"Rakas!" Ja hän ei suudella häntä, peläten hän
tulee kylmä ja outoa hänelle. Se helpotti häntä hän nukkui niin kauniisti.
Hän sulki hänet oven hiljaa, ei herätä häntä, ja meni nukkumaan.
Aamulla Morel kutsui rohkeutta, kuulo Annie alakertaan ja Paul yskä
huoneen koko lasku.
Hän avasi oven ja meni pimeässä huoneessa.
Hän näki valkoista nostanut muodossa hämärässä, mutta hänen Hän ei uskaltanut nähdä.
Ymmällään, liian peloissaan on jokin kykyjään, hän sai ulos huoneesta
uudelleen ja jätti hänet. Hän ei koskaan katsoi häntä jälleen.
Hän ei ollut nähnyt häntä kuukausiin, koska hän ei ollut uskaltanut katsoa.
Ja hän näytti hänen nuori vaimonsa uudelleen. "Oletko nähnyt häntä?"
Annie häneltä jyrkästi aamiaisen jälkeen.
"Kyllä", hän sanoi. "Ja etkö usko, että hän näyttää mukavalta?"
"Kyllä." Hän meni ulos talosta pian.
Ja koko ajan hän näytti hiipivän syrjään välttääkseen sen.
Paavali meni noin paikasta toiseen, tekee liiketoiminta kuoleman.
Hän tapasi Clara Nottinghamissa, ja he olivat teetä yhdessä kahvilassa, kun he olivat
varsin hilpeä uudelleen. Hän oli äärettömän helpottunut löytää hän
ota sitä traagisesti.
Myöhemmin, kun sukulaiset alkoivat tulla hautajaisiin, tapaus tuli julkisuuteen, ja
lapsista tuli sosiaalinen olentoja. He asettuivat syrjään.
He hautasivat hänet raivoisan myrskyn sade ja tuuli.
Märkä savi loistivat, kaikki valkoisia kukkia liotettiin.
Annie tarttui hänen käsivarteensa ja nojautui eteenpäin.
Alhaalla hän näki pimeässä nurkassa William arkku.
Oak laatikko upposi tasaisesti. Hän oli poissa.
Sade kaatoi haudassa.
Kulkue musta, sen sateenvarjot välkehtivä, kääntyi pois.
Hautausmaa oli autio alla drenching kylmä sade.
Paavali meni kotiin ja busied itse toimittaa asiakkaille juomia.
Hänen isänsä istui keittiössä Rouva Morel sukulaiset, "superior" ihmisiä, ja
itki, ja sanoi mitä hyvä tyttö hän oli ollut ja kuinka hän oli yrittänyt tehdä kaiken hän
voisi hänen - kaikesta.
Hän oli pyrkinyt koko ikänsä tehdä mitä hän voisi hänen, ja hän oli mitään syytä moittia
itsensä kanssa. Hän oli mennyt, mutta hän oli tehnyt parhaansa varten
häntä.
Hän pyyhki silmänsä hänen valkoinen nenäliina.
Hän oli mitään syytä moittia itseään, hän toisti.
Koko ikänsä hän oli tehnyt parhaansa hänelle.
Ja se oli, kuinka hän yritti erottaa hänet. Hän ei koskaan ajatellut häntä henkilökohtaisesti.
Kaikki syvällä häntä kielsi. Paul vihasi isäänsä istuttavaksi
sentimentalising yli hänen.
Hän tiesi, että hän tekisi sen julkisen taloja.
Sillä todellinen tragedia jatkoi vuonna Morel huolimatta itse.
Joskus myöhemmin hän tuli alas hänen iltapäivällä nukkumaan, valkoinen ja cowering.
"Olen haaveillut äitiäsi", hän sanoi hiljaisella äänellä.
"Oletko, isä?
Kun Uneksin hänestä se on aina aivan kuin hän oli, kun hän oli hyvin.
Haaveilen häntä usein, mutta se näyttää varsin mukava ja luonnollinen, kuin mitään ei olisi
muuteta. "
Mutta Morel kyyristyi edessä tulipalon kauhuissaan.
Viikkojen kuluessa puoli-real, ei paljon tuskaa, ei paljon mitään, ehkä hiukan
helpotusta, useimmiten Nuit Blanche.
Paavali meni levoton paikasta toiseen. Muutaman kuukauden ajan, koska hänen äitinsä oli ollut
pahempaa, hän ei ollut tehnyt rakkauden Clara. Hän oli ikään kuin tyhmä hänelle, vaan
kaukainen.
Dawes näki hyvin satunnaisesti, mutta nämä kaksi eivät päässeet tuuman koko suuri
niiden välinen etäisyys. Kolme niistä oli ajautuminen eteenpäin.
Dawes teltavaa hyvin hitaasti.
Hän oli toipilaana kotiin Skegness jouluna, lähes samoin uudelleen.
Paavali meni meren rannalla muutaman päivän. Hänen isänsä oli Annie Sheffieldissä.
Dawes tuli Paavalin majoitusta.
Ajastaan kotona kasvoi. Kaksi miestä, joista hän oli niin iso
Reserve, tuntui uskollisia toisilleen. Dawes riippui Morel nyt.
Hän tiesi Paul ja Clara oli käytännössä erillään.
Kaksi päivää joulun jälkeen Paavali oli palata Nottingham.
Iltana hän istui Dawes tupakoinnin ennen tulipalon.
"Tiedät Clara on tulossa alas päivä huomenna?", Hän sanoi.
Toinen mies vilkaisi häntä.
"Kyllä, sinä kerroit minulle", hän vastasi. Paul joivat jäljellä olevaksi lasillinen
viskiä. "Sanoin emäntä vaimosi oli tulossa,"
hän sanoi.
"Niinkö?" Sanoi Dawes, kutistuu, mutta melkein jättäen itsensä toistensa
käsissä. Hän nousi ylös melko jäykästi, ja saavutettu
Morel n lasi.
"Haluan täyttää teidät", hän sanoi. Paul hyppäsi ylös.
"Istut vielä", hän sanoi. Mutta Dawes, jossa melko hutera käsin,
edelleen sekoittaa juomaan.
"Sano kun", hän sanoi. "Kiitos!" Vastasi toinen.
"Mutta olet ole liiketoimintaa nousta." "Ei minulle hyvää, poika", vastasi Dawes.
"Aloin ajatella, että olen oikeassa jälleen, sitten."
"Olet oikeassa, te tiedätte." "Olen varmasti olen", sanoi Dawes, nuokkuva
hänelle. "Ja Len sanoo hän voi saada sinut vuonna
Sheffield. "
Dawes vilkaisi häntä uudestaan, tummat silmät, jotka sopivat kaiken muun olisi
sanoa, ehkä hiukan hallitsee häntä. "Hassua", sanoi Paul, "alkaa jälleen.
Tunnen paljon suurempi sotku kuin sinä. "
"Millä tavalla, poika?" "En tiedä.
En tiedä.
Ikään kuin olin takkuinen eräänlainen reikä, melko tumma ja synkkä, eikä tie
missä tahansa. "" Tiedän - olen ymmärtänyt, että "Dawes sanoi,
nyökkää.
"Mutta löydät sen tulen kunnossa." Hän puhui caressingly.
"Niin kai", sanoi Paul. Dawes kolkutti hänen putki toivoton
muoti.
"Et ole tehnyt itse, kuten olen", hän sanoi.
Morel näki ranteen ja valkoinen käsi toisen miehen tarttumalla varsi putken
ja tyrmäämällä tuhka, kuin jos hän olisi luopunut.
"Kuinka vanha olet?"
Paul kysyi. "Kolmekymmentäyhdeksän", vastasi Dawes, vilkaisi
häntä.
Ne ruskeat silmät, täynnä tietoisuuden vika, melkein anoen
varmuuden, että joku palauttaa mies itse, lämmin häntä, asettaa hänet
up yritys taas, levoton Paul.
"Te olette vain oman prime", sanoi Morel. "Et näytä siltä, paljon elämää olisi mennyt
ulos sinusta. "ruskeat silmät muiden välähti
yhtäkkiä.
"Se ei ole", hän sanoi. "Go on siellä."
Paul katsoi ylös ja nauroi. "Olemme molemmat saivat runsaasti elämää meissä vielä
tehdä asioita lentää ", hän sanoi.
Silmissä kaksi miestä tapasivat. He vaihtoivat yksi katse.
Ottaa tunnustettu stressi intohimoa kukin muista, he molemmat joivat heidän
viskiä.
"Kyllä, begod!" Sanoi Dawes, hengästynyt. Oli tauko.
"Ja en näe", sanoi Paul, "miksi ei pitäisi mennä mihin jäit."
"Mitä -" sanoi Dawes vihjailevalla.
"Kyllä - sopii vanhaan kotiin taas yhdessä." Dawes peitti kasvonsa ja pudisti päätään.
"Ei voitu tehdä", hän sanoi, ja katsoi ylös ja ironinen hymy.
"Miksi?
Koska et halua? "" Ehkä. "
Tupakoivansa hiljaisuudessa. Dawes osoitti hänen hampaansa, kun hän puri putki
varsi.
"Tarkoitatko, et halua häntä?" Kysyi Paavali. Dawes tuijotti ylös kuva
kaustinen ilme kasvoillaan. "Tuskin tunnen", hän sanoi.
Savu leijui hiljaa ylöspäin.
"Uskon nainen haluaa sinut", sanoi Paul. "Do you?", Vastasi toinen, pehmeä,
satiirinen, abstrakti. "Kyllä.
Hän ei koskaan naimisiin kiinni minusta - olit aina siellä taustalla.
Siksi hän ei erota. "
Dawes edelleen tuijottaa satiirinen muotia kuvaa yli
uuninreunus. "Näin naiset ovat minun kanssani", sanoi Paul.
"He haluavat minun hullun lailla, mutta he eivät halua kuulua minulle.
Ja hän kuului koko ajan. Tiesin. "
Voittoisa mies nousi esiin Dawes.
Hän näytti hampaansa selvemmin. "Ehkä minä olin hullu", hän sanoi.
"Olit iso hullu," sanoi Morel. "Mutta ehkä silloinkin olisit isompi
hullu, "sanoi Dawes.
Siellä oli ripaus voiton ja pahuus siinä.
"Luuletko niin?" Sanoi Paul. He olivat vaiti jonkin aikaa.
"Joka tapauksessa, olen clearing ulos huomenna", sanoi Morel.
"Näen," vastasi Dawes. Sitten he eivät puhuneet enää.
Vaisto murhata toisiaan oli palannut.
He melkein välttää toisiaan. He jakoivat saman makuuhuone.
Kun he eläkkeellä Dawes tuntui abstrakti, ajattelen jotain.
Hän istui vuoteen reunalla hänen paita, katselin hänen jalat.
"Etkö saada kylmä?" Kysyi Morel.
"Olin lookin 'at etappi", vastasi toinen.
"Missä vikaa 'em? He näyttävät kaikki hyvin ", vastasi Paavali, mistä
sängyssään.
"Ne näyttävät kunnossa. Mutta on vähän vettä 'em vielä. "
"Ja entä sitten?" "Tule ja katso."
Paul vastahakoisesti sängystä ja meni katsomaan varsin komea jalat
toinen ihminen, joka oli peitetty välkehtivä, tumma kulta hiukset.
"Kuulehan", sanoi Dawes, osoittaa hänen Shin.
"Katsokaa veden alla täällä." "Missä?", Sanoi Paul.
Mies painetaan sormeaan-vinkkejä.
He jättivät pikku kolhut että täyttyi hitaasti.
"Ei se ole mitään", sanoi Paul. "Tunnet", sanoi Dawes.
Paavali yritti sormillaan.
Se teki pikku kolhut. "H'm!", Hän sanoi.
"Rotten, eikö olekin?" Sanoi Dawes. "Miksi?
Se ei paljon mitään. "
"Et ole paljon miehen vedellä jaloissa."
"En näe sillä mitään merkitystä", sanoi Morel.
"Minulla heikko rinnassa."
Hän palasi omaan sänkyyn. "Oletan loput minulle hätää"
sanoi Dawes, ja hän ojensi valoa. Aamulla satoi.
Morel pakkasi laukun.
Meri oli harmaa ja takkuinen ja synkkä. Hän näytti olevan leikkaus itse pois
elämää enemmän ja enemmän. Se antoi hänelle ilkeä ilo tehdä se.
Kaksi miestä olivat asemalla.
Clara astuivat ulos junasta, ja tulivat alustalla, hyvin pystyssä ja kylmästi
koostuu. Hänellä oli pitkä takki ja tweed hattu.
Molemmat miehet vihasi häntä hänen malttia.
Paul kätteli hänet este. Dawes oli nojaamassa lehti-ja kirjakioski,
katsomassa. Hänen musta päällystakki oli napit asti
leuka, koska sade.
Hän oli kalpea, lähes ripaus aateliston hänen hiljaisuus.
Hän astui esiin, ontua hieman. "Teidän pitäisi näyttää paremmalta kuin tämä", hän
"Voi, olen kunnossa nyt." Kolme oli tappiolla.
Hän piti kaksi miestä epäröi lähellä häntä. "Pitääkö meidän mennä majoitus suoraan pois"
Paavali sanoi, "tai jossain muualla?"
"Voimme myös lähteä kotiin", sanoi Dawes. Paul käveli ulkopuolella jalkakäytävä,
sitten Dawes, sitten Clara. He tekivät kohtelias keskustelu.
Oleskelutila edessä meri, jonka vuorovesi, harmaa ja takkuinen, sähisi ole kaukana.
Morel heilautti ylös iso nojatuoli. "Istu alas, Jack", hän sanoi.
"En halua, että tuoli", sanoi Dawes.
"Istu alas!" Morel toistuvaa.
Clara riisui asioita ja pani ne sohvalla.
Hän oli hieman ilmassa katkeruutta.
Nosto hiuksiaan sormensa, hän istui alas, melko syrjässä ja koostuu.
Paul juoksi alakertaan puhumaan emäntä.
"Luulisin et kylmä", sanoi Dawes vaimolleen.
"Tulkaa lähemmäksi tulta." "Kiitos, olen aika lämmin", hän vastasi.
Hän katsoi ulos ikkunasta sateen ja merelle.
"Kun olet menossa takaisin?" Hän kysyi. "No, huoneet otetaan vasta huomenna,
joten hän haluaa minua lopettamaan.
Hän menee takaisin-iltana. "" Ja sitten olet ajatellut menossa
Sheffield? "" Kyllä. "
"Oletko kunnossa aloittamaan työt?"
"Minä aion aloittaa." "Olet todella saanut paikan?"
"Kyllä - alkaa maanantaina." "Et näytä sovi."
"Miksi en?"
Hän katsoi jälleen ulos ikkunasta vastaamisen sijaan.
"Ja teillä majoittui Sheffieldissä?" "Kyllä."
Jälleen hän käänsi katseensa pois ikkunasta ulos.
Ruudut olivat näön kanssa streaming sadetta. "Ja voitko hoitaa kunnossa?" Hän kysyi.
"Olen s'd usko. Olen s'll tarvitse! "
He olivat vaiti, kun Morel palasi.
"Minä mennä neljän kaksikymmentä," hän sanoi, kun hän tuli.
Kukaan ei vastannut. "Toivotan teille ottaisin saappaat pois", hän sanoi
clara.
"Mahdollisuuksia on aamutossut minun." "Kiitos", hän sanoi.
"He eivät ole märkä." Hän laittoi tossut lähellä jalassaan.
Hän jätti heidät siellä.
Morel istuutui. Molemmat miehet näyttivät avuton, ja jokainen
heistä oli melko metsästetään näyttää.
Mutta Dawes nyt tehdä itse hiljaa, tuntui tuottavan itselleen, kun taas Paul tuntui
ruuvata itsensä. Clara ajatteli hän ollut koskaan nähnyt hänet näyttämään
niin pieni ja keskiarvo.
Hän oli ikään kuin yrittää saada itsensä mahdollisimman pienellä kompassi.
Ja kun hän meni noin järjestää, ja kun hän istui puhuminen, tuntui jotain väärin
hänestä ja eri tahtia.
Katsomassa häntä tuntematon, hän sanoi itselleen ei ollut vakautta hänestä.
Hän oli hieno omalla tavallaan, intohimoinen, ja pystyy antamaan hänelle juo puhdasta elämää, kun
Hän oli yhdessä tuulella.
Ja nyt hän katsoi vaivaiseen ja merkityksetön. Siinä ei ollut mitään vakaata hänestä.
Hänen miehensä oli miehekkäämpi arvokkuutta. Ainakaan hän ei lehahtaa siitä mihinkään
tuuli.
Siellä oli jotain katoavat noin Morel, hän ajatteli, jotain siirtymässä ja vääriä.
Hän ei koskaan varmista maahan tahansa nainen seisomaan.
Hän halveksi häntä pikemminkin hänen kutistuu yhdessä, yhä pienempi.
Hänen miehensä ainakin oli miehekäs, ja kun hän oli lyöty antoi periksi
Mutta tämä toinen ei koskaan yksin hakattiin.
Hän siirtäisi ympäri ja ympäri, vaanii, pienenevät.
Hän halveksi häntä.
Ja silti hän katseli häntä kuin Dawes, ja näytti siltä, kuin heidän kolme kohtaloita antaa
käsissään. Hän vihasi häntä siitä.
Hän näytti ymmärtää paremmin nyt noin miehiä, ja mitä he voisivat tai tekisi.
Hän oli vähemmän pelkää heitä, enemmän varma itsestään.
Että ne eivät olleet pieniä egoists hän oli kuvitellut niitä tehnyt hänestä enemmän
mukava. Hän oli oppinut paljon - lähes yhtä paljon
koska hän halusi oppia.
Hänen kuppi oli täynnä. Se oli edelleen yhtä täynnä kuin hän voisi tehdä.
Kaiken kaikkiaan hän ei olisi pahoillani, kun hän oli poissa.
Heillä oli illallinen, ja istui syöminen pähkinöitä ja juominen tulipalon.
Ei vakava sana oli puhuttu.
Mutta Clara tajusi, että Morel oli vetäytymässä ympyrän, jättäen hänet
vaihtoehto pysyä miehensä kanssa. Se suututti häntä.
Hän oli keskimäärin kaveri, loppujen lopuksi ottaa mitä halusi ja sitten antaa hänelle takaisin.
Hän ei muistanut, että hän itse oli ollut, mitä hän halusi, ja todella, at
pohjasta hänen sydämensä, halusi antaa takaisin.
Paul tunsi rypistynyt ylös ja yksinäinen.
Hänen äitinsä oli todella tukee hänen elämäänsä. Hän oli rakastanut häntä, he kaksi olivat itse asiassa
eläneet maailman yhdessä.
Nyt hän oli poissa, ja iankaikkisesti Hänen takanaan oli aukko elämässä, repeämä verhon,
jonka kautta hänen elämänsä tuntui ajelehtia hitaasti, ikään kuin hän olisi laadittu kohti kuolemaa.
Hän halusi joku omasta vapaasta aloitteestaan auttaa häntä.
Vähemmän asioita, joita hän alkoi päästää irti hänestä, peläten tämän iso juttu, raukeaa
kohti kuolemaa, seuraavat vanavedessä rakastettunsa.
Clara ei voinut sietää, että hän pitää kiinni.
Hän halusi hänet, mutta ei ymmärrä häntä. Hän tunsi hän halusi miehen päälle, ei
todellinen hänelle, että oli pulassa.
Se olisi liikaa vaivaa hänelle; hän ei uskaltanut antaa sen hänelle.
Hän ei voinut selvitä hänen kanssaan. Se sai hänet häpeämään.
Joten, salaa hävettää koska hän oli niin sekaisin, koska hänen oma ote elämään oli niin
epävarma, koska kukaan pitivät häntä, tunne kevyitä, hämärä, koska jos hän ei
luottaa paljon tässä konkreettisessa maailmassa, hän ryhdistäytyi yhdessä pienempiä.
Hän ei halunnut kuolla, hän ei anna periksi
Mutta hän ei pelännyt kuolemaa.
Jos kukaan ei auttaisi, jatkaa matkaa yksin. Dawes oli ajettu äärimmäiseen
elämää, kunnes hän pelkäsi. Hän voisi mennä partaalla kuolema, hän voisi
makaavat reunalla ja katsoa sisään
Sitten cowed, peloissaan hän oli ryömiä takaisin, ja kuin kerjäläinen ottaa mitä tarjotaan.
Oli tietty aatelia se. Kuten Clara näki, hän omisti itse lyöty, ja
Hän halusi ottaa takaisin vai ei.
Että hän voisi tehdä hänelle. Se oli kolme.
"Olen menossa neljän kaksikymmentä," sanoi Paul uudelleen Clara.
"Tuletko sitten tai myöhemmin?"
"En tiedä", hän sanoi. "Olen kokouksessa isäni Nottingham osoitteesta
seitsemän-viisitoista ", hän sanoi. "Sitten", hän vastasi: "Minä tulen myöhemmin."
Dawes nykäisi yhtäkkiä, ikään kuin hän käytiin rasitusta.
Hän katseli meren yli, mutta hän nähnyt mitään.
"On olemassa yksi tai kaksi kirjaa nurkassa", sanoi Morel.
"Olen tehnyt kanssa 'em." Noin neljä meni.
"Saan nähdä teitä molempia myöhemmin", hän sanoi, kun hän kätteli.
"Niin kai", sanoi Dawes. "" Ehkä - yksi päivä - Olen s'll pystyä
maksaa sinulle takaisin rahaa - "
"Minä tulen sitä, näet," nauroi Paul.
"Minä s'll olla karilla ennen olen hyvin paljon vanhempi."
"Ay - ja -" sanoi Dawes.
"Hyvästi", hän sanoi Clara. "Hyvästi", hän sanoi antaen hänelle kätensä.
Sitten hän vilkaisi häntä viimeisen kerran, tyhmä ja nöyrä.
Hän oli mennyt.
Dawes ja hänen vaimonsa istuutui jälleen. "Se on ikävä päivä matkustamiseen", sanoi
mies. "Kyllä", hän vastasi.
He puhuivat vuonna suunnitelmaton tavalla, kunnes se pimeni.
Emäntä toi teetä. Dawes laati tuoliltaan pöytään
ilman kutsuttu, kuten aviomies.
Sitten hän istui nöyrästi odottaen hänen cup. Hän palveli häntä kuin hän olisi, kuten vaimo,
kuule hänen toiveensa. Kun teetä, koska se lähestyi kuusi,
Hän meni ikkunaan.
Kaikki oli pimeää. Meri oli täysi.
"Sataa vielä", hän sanoi. "Onko se?" Hän vastasi.
"Et mene-iltana, on sinun?", Hän sanoi, epäröi.
Hän ei vastannut. Hän odotti.
"En pidä mennä tässä Rain", hän sanoi.
"Haluatko minun jäävän?" Hän kysyi. Hänen kätensä hän piti pimeä verho
vapisi. "Kyllä", hän sanoi.
Hän jäi hänen takaisin hänelle.
Hän nousi ja meni hitaasti hänelle. Hän antaa mennä verho, kääntyi, epäröi,
häntä kohti.
Hän seisoi kädet selän taakse, katselin häntä raskas, tutkimaton
muoti. "Tahdotko, Baxter?" Hän kysyi.
Hänen äänensä oli käheä, kun hän vastasi:
"Haluatko tulla takaisin minulle?" Hän teki syyttely melua, nosti kätensä,
ja laita ne hänen kaulaansa, piirustus hänet hänen.
Hän peitti kasvonsa hänen olalleen, tilalla hänen ristissä.
"Viekää minut takaisin!" Hän kuiskasi, hurmioitunut. "Vie minut takaisin, ota minut takaisin!"
Ja hän pisti sormensa läpi hänen hieno, ohut tumma tukka, kuin jos hän olisi vain puoliksi
tajuissaan. Hän kiristää hänen otteestaan hänen.
"Haluatko vielä kerran?" Hän mutisi, rikki.