Tip:
Highlight text to annotate it
X
H.C. Andersen: “Pieni tulitikkutyttö”
Oli kauhean kylmä; satoi lunta ja ilma alkoi hämärtää.
Oli vuoden viimeinen ilta,
uudenvuoden aatto.
Pakkasessa ja pimeässä asteli kadulla pieni, köyhä tyttö paljain päin ja paljain jaloin. 0:00:21.500,0:00:24.500 Toki hänellä oli ollut tohvelit jalassa kotoa lähtiessään,
mutta siitä ei ollut suurta apua!
Tohvelit olivat kovin suuret. Hänen äitinsä oli viimeksi käyttänyt niitä, niin isot ne olivat,
ja rientäessään kadun poikki kahden kiitävän vaunun tieltä
oli tyttö pudottanut ne.
Toista tohvelia ei löytynyt mistään, toisen otti joku poika.
Pieni tyttö taivalsi eteenpäin paljain hentoisin jaloin, jotka olivat vilusta ihan sinipunertavat.
Vanhassa esiliinassa hänellä oli paljon tulitikkuja ja kädessä hän piteli yhtä nippua.
Kukaan ei ollut koko päivänä ostanut häneltä. Kukaan ei ollut antanut hänelle yhtä ainoaa roposta.
Nälissään ja viluissaan pieni raukka käveli katua.
Kuinka kurjalta hän näyttikään! Lumihiutaleet putoilivat hänen pitkiin keltaisiin hiuksiinsa,
jotka niin herttaisina kähertyivät niskassa.
Kaikista ikkunoista loisti kynttilät, ja kadulla tuntui suloinen hanhenpaistin tuoksu.
Oli uudenvuoden aatto, ja sitä tyttö ajatteli.
Tyttö lyyhistyi istumaan nurkkaan kahden talon väliin.
Pienet jalat hän oli vetänyt alleen, mutta häntä palelsi entistä enemmän.
Hän ei uskaltanut mennä kotiin, sillä hän ei ollut saanut myydyksi yhtään tulitikkuja.
Hän ei ollut saanut yhtäkään killinkiä,
ja isä olisi lyönyt häntä.
Ja kylmä oli kotonakin.
Oli vain katto pään päällä.
Hänen pienet kätensä olivat miltei kangistuneet kylmästä.
Oi, pieni tulitikku tekisi hyvää!
Kunpa hän vain uskaltaisi ottaa yhdenkin nipusta, raapaista seinään ja lämmittää käsiään.
Hän otti yhden, ritsis! Kuinka se risahti ja syttyi!
Se paloi lämpöisenä ja kirkkaana liekkinä niin kuin pieni kynttilä, kun hän piti kättään sen ympärillä.
Pieni tyttö luuli istuvansa suuren rautauunin edessä,
jossa oli messinkihelat.
Tuli paloi kovin kauniina
ja lämmitti niin suloisesti. Pieni tyttö oikaisi jo jalkansa lämmittääkseen niitäkin,
mutta samassa sammui liekki.
Uuni hävisi, ja hänen kädessään oli vain pieni palanen palanutta tikkua.
Hän raapaisi uuden tikun.
Se paloi ja se loisti, ja kun valo lankesi muuriin, se kävi läpikuultavaksi kuin harso.
Hän katseli huoneeseen,
jossa pöytä oli katettu häikäisevän valkoisella liinalla
ja hienoilla posliiniastioilla ja koreasti höyrysi pöydässä luumuilla ja omenoilla täytetty
paistettu hanhi.
Samassa tulitikku sammui eikä näkynyt muuta kuin paksu kylmä muuri.
Tyttö sytytti uuden tikun. Hän istui ihanan joulukuusen alla.
Tuhansia kynttilöitä paloi vihreillä oksilla
ja kirjavat kuvat, samanlaiset kuin ne, jotka koristivat kauppojen ikkunoita, katselivat häneen.
Pienokainen ojensi molemmat kätensä ilmaan – samassa sammui tikku.
Tuhannet joulukynttilät nousivat aina korkeammalle, ja hän huokaisi, että ne olivat kirkkaita tähtiä,
ja yksi putosi ja piirsi pitkän tulikaaren taivaalle.
”Nyt joku kuolee”, sanoi tyttönen,
sillä vanha mummo, ainoa joka oli ollut hänelle hyvä ja joka jo oli kuollut, oli sanonut
”Kun tähti putoaa, sielu menee ylös Jumalan luo.”
Tyttö raapaisi taas tulitikulla muuriin. Valo leimahti,
ja keskellä valoa seisoi vanha mummo kirkkaana ja loistavana, lempeänä ja rakastavana.
”Mummo”, huusi tyttönen. ”Voi, ota minut mukaasi!
Minä tiedän, että sinä olet poissa, kun tulitikku sammuu,
poissa kuten lämmin uuni, kaunis hanhenpaisti ja suuri ihana joulupuu!”
Ja tyttö raapaisi kiireesti tulen kaikkiin tulitikkuihin,
sillä hän tahtoi pitää kiinni mummosta.
Ja tulitikut loistivat kirkkaammin kuin kirkas päivä.
Mummo ei ikinä ennen ollut näyttänyt yhtä suurelta ja kauniilta.
Hän nosti pienen tytön käsivarrelleen ja ilossa ja loistossa he lensivät korkealle, korkealle.
Siellä ei ollut kylmää eikä nälkää eikä tuskaa – he olivat Jumalan luona.
Uudenvuoden aamu valkeni pienelle vainajalle, joka istui tulitikut helmassa
kuolleena, paleltuneena vanhan vuoden viimeisenä iltana.
Yksi nippu oli miltei loppuun poltettu.
”Hän on koettanut lämmitellä”, sanoivat ihmiset.
Mutta kukaan ei tiennyt mitä ihanuuksia hän oli nähnyt,
missä loistossa hän ja vanha mummo olivat astuneet uudenvuoden iloon.
”Totisesti: kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
[...] ”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”