Tip:
Highlight text to annotate it
X
Olipa kerran kaksi siementä syvällä maassa.
Nämä pienet siemenet kasvaisivat ja
eräänä päivänä niistä tulisi suuria, kauniita puita.
Niiden ympärillä oli vuoria, peltoja ja vihreitä niittyjä
täynnä kukkia.
Se oli yksinkertaisesti kaunis paikka kasvaa.
Sitten eräänä päivänä ne murtautuivat pinnan läpi ja tulivat ulos
suureen maailmaan, missä aurinko paistoi
ja linnut sirkuttivat heille tervetuliaisiksi.
Oioioi! Me olemme ulkona!
Katso kaikkia noita suuria puita tuolla!
Noin iso minustakin tulee – ja vihreä!
Siemenet olivat valtavan innostuneita suuresta ja ihmeellisestä
maailmasta ympärillään,
ja ne eivät olisi malttaneet odottaa isoksi kasvamista.
Ne kasvoivat – hitaasti, mutta varmasti -
mutta heistä se ei tapahtunut tarpeeksi nopeasti.
Ja vähitellen näille pienille puille kehittyi huono tapa.
Kuuntele vaikka...
Hui, täällä tuulee niin paljon!
Muilla puilla tuolla kauempana on paljon mukavampaa.
Tämä on epäoikeudenmukaista, eikö vain?
Niin... Täällä on myös paljon soraa.
Nuo tuolla seisovat pehmeässä ruohossa!
Nämä kaksi siementä eivät varmaankaan olleet tyytyväisiä
elämäänsä, - ja niillä oli huono tapa valittaa
ja marista melkein kaikesta.
Kun toinen keksi jotain, mikä ei ollut hyvin,
niin toinen keksi jotain, mikä oli vielä huonommin.
Lähistöllä oli pöllö, joka oli kuunnellut näitä kahta
pientä puuta hetken, ja nyt se päätti
jutella vähän niiden kanssa.
Heihei, nuoret versot. Mitä kuuluu?
Hei... Joo, meistä on vain epäoikeudenmukaista, että me olemme täällä
sorassa, kun taas kaikilla muilla on mukavaa yhdessä
tuolla kauempana.
Hmm... Tiedättekö – minä olen iloinen ja tyytyväinen vanha pöllö,
niinpä haluan antaa teille valtavan hyvän neuvon.
Olkaa kiitollisia! Se ohjaa elämää enemmän kuin uskottekaan.
Niin, että ottakaa se hyvänä neuvona viisaalta pöllöltä.
Onnea, pienet puut! Kokeilkaa, niin saatte nähdä.
Sitten pöllö lensi pois, ja nämä kaksi pientä puuta
jäivät vähän ihmettelemään sitä, mitä olivat kuulleet.
Oi... Minä en ole tullut ajatelleeksi aikaisemmin -
että kiitollisuus merkitsisi jotain koko elämälleni.
Mutta minäkin haluan, että minulla menee hyvin! Enkä vähiten, että olisin iloinen -
sellainen pieni «ilopuu».
On hienoa olla iloinen...
mutta ei kai koko ajan voi olla iloinen?
Siihen minä en usko! Minua ei kiinnosta!
Hupsu vanha pöllö, sanon minä.
Mmm, luulen, että minä kuitenkin kokeilen sitä.
Ole hyvä minun puolestani.
Luulen, että lähden tästä vähän kauemmas,
sillä olen niin kyllästynyt soraan, mitä täällä on.
Tämä pieni puu ei halunnut uskoa sitä, mitä pöllö sanoi.
Hänen mielestään se kuulosti tyhmältä ja ikävältä.
Toinen puu sitä vastoin päätti seurata
neuvoa niin hyvin kuin pystyi.
Hei! Älä istu päälleni! En ole myöskään mikään talo!
Oi, nyt voin harjoitella!
Voit hyvin istua täällä minun luonani.
Minusta on ihan mukavaa saada vähän seuraa.
Äsh! Vihaan kastumista! Mene pois, tyhmä pilvi!
Mutta ajattele, kuinka hyvää sade tekee juurillemme.
Saat sataa minun päälleni, pilvi. Minä tarvitsen varmasti vähän vettä.
Olisipa täällä vähän varjoa, vai mitä?
Sinä porotat niin kamalasti, aurinko!
Kiitos, että annat meille valoa, aurinko!
Ilman sitä emme olisi voineet kasvaa.
Ja vuodet kuluivat, ja puut kasvoivat. Mutta jotain outoa tapahtui;
Sillä toinen pieni puu kasvoi suureksi, reheväksi ja vihreäksi.
Kun taas toinen pieni puu - se ei juuri kasvanut.
Ja oksat käpristyivät ja kuivuivat,
eivätkä ne myöskään olleet täynnä vihreitä lehtiä.
Käppyräinen puu katsoi kateellisena
toista puuta.
Se oli niin iso ja upea, ja kaikki pitivät siitä.
Miksi sinä olet niin paljon suurempi ja upeampi kuin minä?
Mehän olimme oikeastaan kaksi aivan samanlaista puuta.
Muistatko, mitä se vanha pöllö kertoi meille kerran?
Että jos valitset olla kiitollinen elämästä ja
siitä, kuinka itselläsi on, silloin sinun käy hyvin.
Sen olen muistanut, ja olen yrittänyt pitää koko elämäni.
Ja todellakin olen tuntenut, että se on tehnyt minulle valtavan hyvää.
Silloin toinen puu tajusi, että elämän valinnat
olivat aiheuttaneet niin suuren eron näiden kahden puun välille.
Niin... Minä muistan sen.
Ja nyt tajuan, että vanha pöllö oli oikeassa.
Niin, että se oli kai kuitenkin viisas vanha pöllö.
Mutta...
Minähän voin myös kokeilla sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vai kuinka?
Ryhdy toimeen, kaveri! Se kannattaa.
Odota vain, niin saat nähdä!
Hei, pikkulintu! Tule ja levähdä vähän täällä!
Se menee hienosti.