Tip:
Highlight text to annotate it
X
Työskentelen Nokialla.
Pari vuotta sitten firma päätti, ettei järjestetä kesäjuhlia.
Luulen, että syy oli taloudellinen.
Työntekijät panivat pystyyn itse omat kesäjuhlansa.
Kyseltiin, että löytyisikö joku, joka osaisi soittaa musiikkia tai vastaavaa.
Olisi vapaaehtoiskeikka Kaivohuoneella tarjolla. Kyseltiin, että löytyisikö joku, joka osaisi soittaa musiikkia tai vastaavaa.
Olisi vapaaehtoiskeikka Kaivohuoneella tarjolla.
(Bileet olivat Kaivohuoneella.)
Sanoin, että teen stand upia ja esiintyisin siellä mielelläni.
Bileiden järjestäjät olivat ihan liekeissä siitä.
Juhlailtana siellä oli bändi
ja sitten minä vetämässä bändin jälkeen.
Oli lämmin kevätpäivä, yksi ensimmäisistä kunnolla lämpimistä päivistä.
Siksipä kaikki olivatkin ulkona, eikä juuri kukaan sisällä -
paitsi pari perskännistä suomalaista punaniskaa.
Luultavasti olivat niitä, joiden työnkuva painottui voimakkaammin fyysiseen työhön.
Punaniskat olivat täpinöissä bändistä, kun se soitti 70-luvun suomalaista musiikkia.
Kuraahan se oli, mutta nämä isännät tuntuivat tykkäävän.
Bändi oli ihan tulessa ja vetivät setin toisensa jälkeen.
Yhdeltätoista illalla oli minun vuoroni mennä lavalle.
Yleisö oli tuhannen päreessä.
No, meikäläinen painaa lavalle ilman mitään esittelyitä, MC:tä tai mitään.
"Moro, öh, olen teidän työkaverinne..."
Kuolen lavalla kymmenen minuutin ajan.
Kukaan työkavereistani ei naura.
Lopulta joku nainen huutaa: "Olet perseestä!"
Se oli joku kollegani - en tosin tiedä kuka.
Siinä vaiheessa toivottelin hyvät yöt ja lähdin sutimaan.
Kävin kuolemassa lavalla kaikkien työkavereideni nähden.
En katsonut parhaaksi lopettaa päivätöitä ainakaan sinä päivänä.
Olin kerran keikalla André Wickströmin kanssa.
André teki yllätyskeikan yhdessä show'ssamme harjoitellakseen englanninkielisiä keikkoja.
Sinä iltana vedin erinomaisen setin.
Seisoskelin takaosassa ja katsoin, kun André meni jälkeeni lavalle.
Hän veti mainion setin - tietenkin, hän on André Wickström.
Setin jälkeen istuskelemme juttelemassa, ja kaunis tyttö tulee luoksemme.
Ajattelen mielessäni, että tyttö tulee saletisti kehumaan erinomaisia settejämme.
Hän ei edes vilkaissut kertaakaan minuun päin.
Hänen silmänsä olivat liimautuneita Andréen.
Heillä kahdella oli hieno keskustelu.
Seisoin siinä vieressä.
Koetin parhaani mukaan olla osa keskustelua, mutta eihän se mimmi minua katsonut.
Valuin siitä vaivihkaa pois.
Se oli mahtavaa.
Vaikka näytämme itsevarmoilta lavalla, olemme ihan hermoraunioita.
Olemme herkkiä ihmisiä. Olemme rikki sisältä.
Monet meistä ovat maanis-depressiivisiä.
Meistä moni on mielialalääkkeissä - tai ainakin pitäisi olla.
Olemme sekaisin ja rikki.
Koomikot ovat... Emme voi olla urheilijoita tai muusikoita,
vaihtaisimme tämän pois heti, jos vain pääsisimme lätkäjoukkueen keskushyökkääjiksi
tai bändiin tai johonkin vastaavaan.
Tämä on vain lohdutuspalkinto.
Ei me voida muuttaa Espooseen, perustaa perhettä ja ostaa farmari-Volvoa.
Meidän pitää olla luovia, ja tämä on paras mihin pystymme.
Ei pystytä olemaan kuin vitun klovneja.
Mitä kysyitkään?