Tip:
Highlight text to annotate it
X
Energia on jotakin, joka saa kaiken liikkeeseen
Kaikki on liikettä varten
GEORGIA
Selviytymisemme riippui polttopuista
Energiaa ei ollut, sähköä ei ollut
Ei radiota – ei televisiota. Se oli ikään kuin jäätynyt aikakausi.
Olimme juuttuneet yhteen paikkaan, emme liikkuneet eteenpäin emmekä taaksepäin.
Nyt tarpeet ovat toisenlaiset.
Nyt meillä on kaasua ja sähköä
mutta ne tulevat erittäin kalliiksi
ja yritämme löytää vaihtoehtoja
pienentääksemme elinkustannuksia.
SERBIA
30 vuotta sitten
avolouhokset tulivat aivan kylämme rajalle
ja ihmisten uudelleenasutus alkoi
Elämä on muuttunut.
WALES
Ensimmäinen ajatukseni kun kuulimme
että olemme voimajohtopyläviden reitillä
50 metriä korkeiden voimajohtopylväiden reitillä, oli kauhu.
Kyseessä ei ole planeetan pelastaminen
Kyseessä ei ole vihreä energia, uusiutuva energia, energiaturvallisuus.
Kyseessä on raha.
Britanniassa tukiaiset rannikon tuulivoimalle ovat valtavat.
Ihmiset toimivat kuin kultakuumeessa.
BELGIA
GEORGIA
Kyse on vaikutuksista.
Mitä me saamme siitä?
Ei ilmainen sähkö eikä muukaan voi
Voitko kuvitella Darialin rotkoa ilman Tergi-jokea?
Niihin haasteisiin vastaaminen, joita tänä päivänä kohtaamme Euroopan Unionissa
riippuu pitkälti päätöksistä, joita teemme energiapolitiikassa
energiantuotannon vahvistamisesta
kilpailukyvyn vahvistamisesta
ja kestävän kasvun edistämisestä.
GEORGIA
SERBIA
Olemme kaikki...
jotenkin pettyneitä.
Meidät valtaa suru kun katsomme tuonne ulos.
Tuolla oli ennen koteja, naapureita.
Meillä oli ystävyyssuhteita, vierailimme toistemme luone; juhlimme, puhuimme.
Meillä ei ole enää mitään noista asioista.
Elämme vain itseämme varten.
Ja se on surullista – katsoa ulos ja elää täällä.
Olen laittanut 50 vuotta elämästäni tähän kylään.
Enkä näe nyt muuta kuin kaivetun maan.
Apeutta.
Kaikki on...
... kuollutta.
ENGLANTI
Jotkut isoista toimijoista öljyhiekan hyödyntämisessä ovat brittiläisiä yhtiöitä.
Joten meillä todellakin on osamme tässä taistelussa.
Eurooppa on avainmarkkina-alue Kanadan viennille.
Keystonen öljy, jos Exelin öljyputki rakennetaan
Se tulee Eurooppaan.
Ja EU:ssa on menossa läpi lakialoite, jota kutsutaan polttoainedirektiiviksi
ja sen mukaan öljyhiekka on saastuttavampaa kuin konventionaalinen öljy
WALES
Tämä on uskomattoman kauneuden seutua
josta perheeni on kotoisin ja tunnen olevani vastuussa taistelemaan kotiseutuni puolesta
He aikovat ottaa meiltä meidän perintömme.
He aikovat ottaa Walesilta sen kauneuden kaikkinensa.
He aikovat tuhota meidän elämämme.
Ja elämänhalun.
GEORGIA
Hei katsojat, katsotte lapsille suunnattua ohjelmaa.
Eco Vision on ohjelma, jossa käsitellään kasvatuksellisia ja ympäristöllisiä aiheita.
Tänään vieraamme ovat koulusta numero 75.
Tämänpäiväinen ohjelma kertoo sähköstä.
SERBIA
Olen kaivostyöläinen kolmannessa polvessa.
Isoisäni työskenteli maanalaisissa kaivoksissa.
Isäni oli kaivostyöläinen, ja nyt minä työskentelen Kolubarassa.
Totta puhuen luulen että Serbia tarvitsee Kolubaraa
Se on meidän oma energialähteemme, oma tuotteemme, ja ihmiset saavat elantonsa siitä.
Mitä tarkoitat kuinka paljon energiaa tarvitsen?
Kuinka paljon henkilökohtaisesti käytän energiaa,
en tiedä.
Mitä käytän ihmisenä? En ole koskaan tullut ajatelleeksi sitä.
Miten me elämme
Yhteisöt Keski-Walesissa valmistautuvat vuoden kestävään julkiseen kyselyyn
5 tuulivoimapuistosta.
Jos ne hylätään, kansallisen verkon esittämä voimajohtopylväiden linja tuskin etenee.
Kolubaran kaivos on suurin hiilen avokaivos Euroopassa
ja se tuottaa puolet Serbian sähköstä.
Sen odotetaan olevan toiminnassa vuoteen 2060.
Hallitus on haastettu oikeuteen siitä että se on esittänyt virheellisellä tavalla
Darialin vesivoimalaan liittyviä ympäristövaikutuksia.
Maassa on 26 vesivoimalaa ja uusia voimaloita on suunnitteilla yli 40.
Investoijien on myytävä energiaa takaisin Georgiaan ainoastaan talvikuukausina.