Tip:
Highlight text to annotate it
X
"Lojaalisuuteni on kunniani"
Seuraava taltiointi on Leon Degrellen puheesta käännetty. Hän oli yksi kuuluisimmista Waffen-SS sotilaista.
Syntyneenä Belgiassa, hän astui palvelukseen sotamiehenä,
ansaitsi kaikki sotilasarvot, Korpraalista Kenraaliin, poikkeuksellisella urheudella taisteluissa,
ja vastaanotti arvokkaimpia kunniamerkkejä, kuten Ritariristi tammenlehvillä ja Kultainen Saksan Risti,
sekä useita muita kunnianosoituksia, harvinaisesta rohkeudesta vihollisen tulen alla.
Ollen yksi viimeisistä itärintamalla taistelleista, hän oli ottanut osaa vakaviin lähitaisteluihin 75 kertaa, ja haavoittunut useita kertoja.
Leon Degrelle pakeni ehdotonta antautumista lentämällä 1500 mailia läpi Euroopan, selviytyen jatkuvasta tulituksesta matkalla,
ja onnistuen hätälaskeutumaan hiekkarannalle San Sebastianiin Espanjaan, kriittisesti haavoittuneena.
Kaikkea todennäköisyyttä vastaan, hän selviytyi ja eli loppuelämänsä Espanjassa, missä hän kuoli 87-vuotiaana.
Adolf Hitler oli kerran sanonut hänelle, "Jos minulla olisi poika, haluaisin hänen olevan kuin sinä."
SS:ään kuuluvat miehet koulutettiin paremmin kuin missään muussa armeijassa. Sotilaallinen ja akateeminen koulutus oli erittäin perusteellista.
Fyysinen harjoittelu oli kaikkein vaativaa. He olivat huippu-urheilijoita.
Jokainen heistä olisi urheillut Olympiakisoissa korkealla tasolla.
SS:n erinomainen fyysinen kestävyys itärintamalla, mikä hämmästytti maailmaa, johtui heidän ankarasta harjoittelustaan.
Kaikkein hätkähdyttävintä Waffen-SS:ssä oli, että se koostui noin 30:stä eri maasta tulleesta vapaaehtoisesta.
Mikä heidät yhdisti ja sai vapaaehtoisesti laittamaan henkensä alttiiksi?
Oliko se saksalainen ilmiö? Alussa kyllä.
Saksalaisten lisäksi, luoteiseurooppalaiset, saksalaistaustaiset kaikkialta Euroopasta, tulivat palvelukseen.
Sitten vuonna 1941, Neuvostoliiton kanssa otettaessa yhteen, syntyi eurooppalainen Waffen-SS.
Se oli etulinjassa, missä SS:n fyysisen harjoittelun tulokset todella näkyivät.
SS-upseeri kävi läpi saman ankaran harjoittelun kuin sotilaansa.
Kovan koulutuksen aikaansaama, molemminpuoleinen kunnioitus miehistön ja upseereiden välillä, oli aina läsnä.
Puolet SS-divisioonankomentajista kuoli taistelussa. Puolet!
Missään muussa armeijassa tätä ei olisi tapahtunut. SS-upseeri johti aina joukkojaan edestä.
Heille, Hitler oli poikkeuksellisin ihminen mitä oli koskaan nähty.
Hitler ymmärsi heitä, ja sai ainutlaatuisen idean avata SS:n ovet muille kansoille.
Vastaus Hitlerin tarjoukseen oli hämmästyttävä. Norjalais-, tanskalais-, hollantilais- ja flandersilaislegioonat muodostettiin.
Hitler toivotti heidät tervetulleeksi kotiin.
Saksalainen rotutietoisuus on tarkoituksella vääristelty.
Tarkoitus oli tehdä saksalaisesta rodusta vahva ja terve kaikinpuolin. Hitleriä ei kiinnostanut johtaa miljoonia huonokuntoisia ihmisiä.
Nykyään näkee alkoholi- ja huumeriippuvuuden rehottavan kaikkialla.
Hitler välitti saksalaisten perheiden terveydestä, halusi heidän kasvattavan terveitä lapsia, rakentaakseen terveen kansakunnan.
Saks. rotutietoisuus tarkoitti kansan luovuuden uudelleenlöytämistä, kulttuurinsa uudelleenlöytämistä.
Se oli korkealuokkaisuuden etsimistä, jalo idea.
Kansallissosialistien rotutietoisuus ei ollut muita rotuja vastaan.
Sen tarkoitus oli puolustaa ja kehittää omaa rotua, ja he toivoivat muiden rotujen tekevän itselleen samoin.
Tämä havainnollistui kun Waffen-SS laajentui ottamalla mukaan 60,000 islamilaista SS-taistelijaa.
Waffen-SS kunnioitti heidän elämäntapojaan ja heidän uskonnollisia uskomuksiaan.
Jokaisessa islamilaisessa SS-pataljoonassa oli Imaami. Jokaisessa komppaniassa oli Mullah.
Oli yleinen toiveemme, että he saivat toteuttaa itseään parhaalla tavalla. Tällaista oli rotutietoisuutemme.
Olin paikalla kun jokainen islamilainen toverini sai Hitleriltä henkilökohtaisen lahjan.
Se oli riipus, missä oli pieni Koraani. Hitler kunnioitti heitä pienellä symbolisella lahjalla.
Hän kunnioitti heitä jollain, mikä oli tärkeintä heidän elämässään ja historiassaan.
Kansallissosialistinen rotutietoisuus oli lojaali saks. rodulle ja kunnioitti täysin kaikkia muita rotuja.
Nuoret eurooppalaiset vapaaehtoiset olivat huomanneet kaksi asiaa.
Ensimmäiseksi, Hitler oli ainoa johtaja kuka kykenisi rakentamaan Eurooppaa.
Toiseksi, että Hitler ja vain Hitler, voisi voittaa maailmanlaajuisen kommunismin uhan.
Kommunistit eivät koskaan aikoneet palvella Venäjän etuja.
Kommunismi ei rajoita itseään tietyille alueille, vaan tähtää totaaliseen maailman hallitsemiseen.
Ainoana kaikista maailman johtajista, Hitler näki tämän tasavertaisena uhkana kaikille maille.
Koko sodan aikana, Waffen-SS ei koskaan perääntynyt. He mieluummin kuolivat kuin perääntyivät.
Luvut eivät unohdu. Talvella 1941, Waffen-SS menetti 43,000 miestä Moskovan rintamalla.
Der Führer-rykmentti taisteli kirjaimellisesti melkein viimeiseen mieheen.
Vain 35 miestä selviytyi hengissä koko rykmentistä. Der Führer-miehet kestivät, eikä neuvostojoukot päässeet läpi.
Se oli jotain mitä Hitler arvosti eniten. Rohkeutta. Hänelle ei riittänyt miestensä älykkyys tai viisaus.
He saattoivat usein hajota henkisesti, kuten näimme seuraavana talvena Stalingradin taistelussa Kenraali Pauluksen kohdalla.
Antaumisesta päätti mies jolla ei ollut rohkeutta. Hän ei kyennyt kohtaamaan vaaraa päättäväisesti,
sanoen, "Minä en antaudu. Minä pysyn lujana kunnes voitan." Hän oli henkisesti ja fyysisesti heikko ja siksi hän hävisi.
Ilman heidän sankaruuttaan, Saksa olisi tuhoutunut joulukuuhun 1941 mennessä.
Roosevelt ja Churchill myivät Euroopan Teheranissa, Jaltalla ja Potsdamissa.
Sitten keskiajan suurten uskonnollisten liikkeiden jälkeen, ei ollut nähty tällaista epäitsekästä idealismia ja sankaruutta.
Tällä materialismin vuosisadalla, SS edusti henkisyyden loistavaa valoa. Suuruus vastoinkäymisten keskellä oli SS:n erikoispiirre.
Waffen-SS:n pyhä vala: "Minä vannon sinulle Adolf Hitler, Saksan valtion johtaja ja kansleri, uskollisuutta ja urhoollisuutta..."
"...Minä lupaan olla kuuliainen sinulle ja osoittamillesi esimiehille, kuolemaani asti, Jumala minua auttakoon."
Stalinin puhdistukset
Neuvostojoukkojen palatessa vuonna 1944, vuoristoihmiset, inguusit, balkaarit ja varsinkin tsetseenit, kerätään kokoon aamuisissa iskuissa.
Liikkuvia NKVD-yksiköitä lähetetään vuorille.
Kokonaisia yhteisöjä, riippumatta heidän syyllisyydestään, määrätään karkoitettavaksi.
Kyseessä on tragedia pienestä kansasta, ison ja häikäilemättömän valtion käsissä.
Heidät revitään kodeistaan, heidän elämäntapansa tuhotaan, suuret alueet jätetään asumattomiksi.
Kun saksalaiset joukot on ajettu pois Krimiltä toukokuussa, Stalin on vakuuttunut että tataarit ovat syyllistyneet yhteistyöhön vihollisen kanssa.
Hän hajottaa välittömästi muslimien autonomisen Krimin Tataarien Tasavallan,
ja karkoittaa rangaistuksena 400,000 ihmistä, miehiä, naisia ja lapsia.
Ja järkyttyneiden ja peloissaan olevien ihmisten kurjuuden lisäksi, välittämättä sotilaallisista tarpeista.
Tällaisena aikana neuvostojoukot tarvitsisivat kaiken kuljetusavun, mitä olisi saatavissa.
Saksan kansanmurha
Itä-Preussi 1944
Itä-Preussi, metsineen ja järvineen, oli ensimmäinen sotaaedeltävän Saksan alue, minne Puna-armeija eteni.
On arvioitu, että Puna-armeijan sotilaat raiskasivat noin 2 miljoonaa saksalaista naista.
Vuodesta 1944 vuoteen 1947, mitä tapahtui Saksassa viimeisenä sotavuotena ja vuosina sodan jälkeen,
oli niin kauhea rikos, että maailmassa ei ole koskaan nähty vastaavaa rikosta.
Fakta, että se pysyy vieläkin salaisuutena, ei tee siitä yhtään pienempää rikosta,
mutta se on todennäköisesti suurin, pimein ja verisin salaisuus maailmanhistoriassa.
Joukkomurhat, raiskaukset, nälänhätä, tarkoituksellinen yritys tuhota kansakunta kokonaan. Kokonaan.
Minä en tarkoita, että he aikoivat jättää jotain jäljelle.
Sitä liittoutuneet ajoivat viimeisenä sotavuotena ja vuosina heti sodan jälkeen,
tätä painajaismaista yritystä tuhota Saksa, terroripommitusta sodan viimeisinä aikoina.
Terroripommitus, ei ole olemassa sanaa mikä kuvaisi sitä paremmin kuin "terroripommitus".
Pitkään sen jälkeen kun kaikki sotilaskohteet oli räjäytetty palasiksi,
amerikkalaisten ja brittien ilmavoimat jatkoivat saksalaisten kaupunkien pommitusta, pommittaen raunioita yhä enemmän murskaksi.
Monet ihmiset ovat siellä vieläkin, heidän luunsa ovat hautautuneet raunioiden alle Saksassa. Niiden päälle tietenkin rakennettiin sodan jälkeen.
Minkälaista se oli naiselle?
Jollekin 45-vuotiaalle naiselle, saksalaiselle, joka oli kylällä kun venäläiset lopulta tulivat, kun he olivat lopulta päässeet läpi ja taistelut olivat tauonneet.
Ja sitten tulee venäläisjoukkojen seuraava aalto, suurimmalta osaltaan aasialaisia ja mongolialaisia,
Venäjän itäisemmiltä alueilta, ja raiskaukset alkoivat. Mitä nainen tekee? Miten käsittelet raiskauksen?
Ja minä en tarkoita yhtä sotilasta, joka vie sinut huoneeseen ja raiskaa.
Minä tarkoitan viittä tai kymmentä sotilasta kerrallaan. Tämä jatkuu päivien, viikkojen ajan.
Jotkut naiset... taas puhumme asioista mistä he ovat itse kertoneet, tekivät kaikkea välttääkseen raiskatuksi tulemisen.
He tulivat melkein välinpitämättömiksi, jonkin ajan kuluttua.
Jotkut menettivät järkensä. Jotkut hyvännäköiset naiset tekivät itsestään rumemman näköisiä.
He teeskentelivät olevansa sairaita, he näyttelivät olevansa raajarikkoja. Sekään ei toiminut.
Venäläisten sotilaiden hulluus raiskata oli uskomatonta. Joskus naiset raiskattiin kymmenen, kaksikymmentä kertaa yössä tai sata kertaa viikossa.
Joskus heidät raiskattiin kuoliaaksi. Ja sitten heitä raiskattiin vielä lisää.
Ja tietenkin äidit yrittivät hädissään suojella lapsiaan.
He tekivät mitä tahansa. Tottakai he antoivat kehonsa mielellään, jos pystyivät sillä suojelemaan lapsiaan. Yleensä se ei onnistunut.
Heillä oli vanha sanonta, 8:sta 88:aan. Se oli ikähaitari raiskauksille, jos voit uskoa sen. Jopa isoäitejä raiskattiin taukoamatta.
Jopa ihmiset jotka olivat sairaita, ja naiset joilla oli kuukautiset. Mikään ei ollut pyhää.
Ja hyvin lähellä oli, etteivät he hävittäneet saksalaisia kokonaan sukupuuttoon.
"Käyttäkää voimaa ja murtakaa saksalaisten naisten rodullinen ylpeys. Ottakaa heidät laillisena saaliinanne..."
"Tappakaa! Kun raivoatte eteenpäin, tappakaa, te urheat Puna-armeijan sotilaat" – juutalainen neuvostokomissaari, Ilja Ehrenburg.
Fjodor Khropatiy, 27:s neuvostoarmeija
Toimittaja: Mitä jos saitte tietää jonkun sotilaanne raiskanneen jonkun?
Khropatiy: Kukaan ei välittänyt yhtään. Päinvastoin, sotilaat kertoivat toisilleen kaiken.
Sitä pidettiin melkein sankarillisena tai rohkeana temppuna, raiskata nainen, tai useampi.
Vaikka joku olisi murhattu... niin, se oli sotaa. Joten se ei ollut iso asia, jos sotilas raiskasi naisen tai tytön.
Urheat sotilaamme jatkavat marssiaan länteen!
Oli myös heitä, jotka olivat iloisia nähdessään Puna-armeijan.
Ensinnäkin, Neuvostoliiton miehitetyn alueen väestö, ja sitten neuvostosotavangit.
Tatjana Naneva, kuka oli palvellut Puna-armeijassa sairaanhoitajana, oli yksi yli miljoonasta neuvostosotavangista,
jotka oli kuljetettu leireille suur-Saksan alueelle.
Hän oli suunniltaan ilosta Puna-armeijan saavuttua. Tunne ei saanut vastakaikua.
Puna-armeija vapautti lähes 2 miljoonaa neuvostosotavankia. Kaikki tulivat kärsimään Stalinin käsissä.
Monien, kuten Tatjana Nanevan, kärsimykset alkoivat jo salaisen poliisin ylläpitämällä karanteenileirillä.
Heidän ongelmansa oli, että Stalinin mielestä Neuvostoliitolla ei ollut sotavankeja, ainoastaan pettureita.
Rikoksesta joutua saksalaisten vangiksi, vapaaehtoinen sairaanhoitaja Tatjana Naneva,
tuomittiin kuudeksi vuodeksi työleirille ja elinkautiseen karkoitukseen Siperiaan.