Tip:
Highlight text to annotate it
X
Kääntäjä: Yrjö Immonen Oikolukija: Ulla Vainio
Maailma on muuttumassa
todella huomattavaa vauhtia.
Jos katsoo tätä ylempää kaaviota,
huomaa, että Goldman Sachsin
ennusteet vuodelle 2025
kertovat, että Kiinan talous
tulee olemaan miltei yhtä suuri kuin Amerikan talous.
Kaaviossa
vuodelle 2050
ennustetaan, että Kiinan talous
tulee olemaan kaksi kertaa niin suuri kuin Amerikan talous,
ja Intian talous tulee olemaan miltei yhtä suuri
kuin Amerikan talous.
Huomatkaa,
että nämä ennusteet laadittiin
ennen lännen talouskriisiä.
Pari viikkoa sitten
tarkastelin BNP Paribas -pankin
viimeisintä ennustetta siitä,
milloin Kiinalla
tulee olemaan suurempi talous
kuin Yhdysvalloilla.
Golman Sachs ennusti vuotta 2027.
Kriisinjälkeinen ennuste
on 2020.
Vain vuosikymmenen päässä.
Kiina tulee muuttamaan maailmaa
kahdella perustavalla tavalla.
Ensinnäkin
Kiina on valtava kehitysmaa
1,3 miljardin väestöineen,
joka on kasvanut yli 30 vuoden ajan
noin 10 prosenttia vuodessa.
Vain kymmenessä vuodessa
sen talous kasvaa maailman suurimmaksi.
Koskaan ennen uudella ajalla
maailman suurin talous
ei ole ollut kehitysmaalla,
kehittyneen maan sijaan.
Toiseksi,
ensimmäistä kertaa uudella ajalla,
maailman johtava maa --
jollaiseksi uskon Kiinan tulevan --
ei olekaan lännestä,
vaan juuriltaan hyvin, hyvin erilaisesta kulttuurimaaperästä.
Lännessä otaksutaan laajalti,
että maiden nykyaikaistuessa,
ne myös länsimaistuvat.
Tämä on illuusio.
Nykyaika otaksutaan
pelkäksi kilpailun, markkinoiden ja teknologian tuotteeksi.
Näin ei ole; sitä muokkaavat yhtä lailla
historia ja kulttuuri.
Kiina ei ole lännen kaltainen,
eikä siitä tule lännen kaltaista.
Se tulee säilymään perusteiltaan
hyvin erilaisena.
Pääongelmana tässä on ilmeisesti,
kuinka pystymme ymmärtämään Kiinaa.
Kuinka pyrimme ymmärtämään, mikä Kiina on?
Tällä hetkellä lännen ongelmana on lähinnä
perinteinen lähestymistapa,
jossa Kiinaa ymmärretään länsimaisin käsittein,
läntisestä ajatusmaailmasta käsin.
Se on mahdotonta.
Nyt haluan tarjota
kolme rakennuspalikkaa
yrityksiin ymmärtää, millainen Kiina on --
vain alkajaisiksi.
Ensinnäkään
Kiina ei ole todellinen kansallisvaltio.
Totta, se on kutsunut itseään kansallisvaltioksi
viimeiset sata vuotta.
Mutta kaikki, jotka tietävät jotain Kiinasta,
ymmärtävät sen olevan paljon vanhempi.
Tällaiselta Kiina näytti Qin-dynastian voiton aikoihin
vuonna 221 eaa. taistelevien läänitysvaltioiden kauden lopulla --
modernin Kiinan syntyessä.
Se näkyy nykyisen Kiinan rajoja vasten.
Tai heti sen jälkeen Han-dynastia
vielä 2000 vuotta sitten.
Se käsittää jo
suurimman osan nykyistä Itä-Kiinaa,
missä suuri enemmistö kiinalaisista asui silloin
ja asuu nyt.
Erikoista tässä on,
että se mikä antaa Kiinalle tunteen todellisesta Kiinasta,
mikä antaa kiinalaisille
tunteen, millaista on olla kiinalainen,
ei ole peräisin viimeiseltä sadalta vuodelta,
ei kansallisvaltion ajalta,
niin kuin lännessä,
vaan pikemminkin
sivistysvaltion ajoilta.
Tarkoitan tällä esimerkiksi
esi-isien palvontaa,
hyvin erilaista valtiokäsitystä,
sekä hyvin erilaista perhekäsitystä,
sosiaalisia verkostoja kuten guanxi
ja kungfutselaisia arvoja jne.
Kaikki tämä
on peräisin sivistysvaltion ajoilta.
Toisin sanoen Kiinaa, länsimaista ja useimmista maailman muista maista poiketen,
on muokannut sen oma kulttuurinäkemys,
sen olemassaolo sivistysvaltiona,
eikä niinkään kansallisvaltiona.
Tähän on lisättävä vielä yksi asia:
Tietysti Kiina tunnetaan suurena ja valtavana,
niin väestöllisesti kuin maantieteellisesti,
1,3 miljardin asukkaineen.
Mutta useinkaan ei olla tietoisia
siitä tosiasiasta,
että Kiina on äärimmäisen moni-ilmeinen
ja hyvin moniarvoinen
sekä monella tapaa hyvin hajautunut.
Näin suurta aluetta ei voida johtaa pelkästään Pekingistä,
vaikka niin uskoisimmekin.
Näin ei ole koskaan ollut.
Kiina on pikemminkin sivistysvaltio
kuin kansallisvaltio.
Mitä se merkitsee?
Mielestäni sillä on kaikenlaisia perusmerkityksiä.
Tässä pari.
Ensinnäkin
kiinalaisten tärkein poliittinen arvo
on yhtenäisyys,
kiinalaisen kulttuurin
ylläpitäminen.
2000 vuotta sitten Euroopassa:
hajoaminen, Rooman pyhän valtakunnan pirstoutuminen.
Se jakautui ja on pysynyt jakautuneena aina siitä saakka.
Samana aikakautena Kiina
kehittyi täysin vastakkaiseen suuntaan
säilyttäen kivuliaasti valtavan sivilisaationsa,
yhtenäisen sivistysvaltionsa.
Toinen on
ehkä arkipäiväisempi
Hongkongin kysymys.
Muistattehan, kuinka Britannia luovutti
Hongkongin Kiinalle vuonna 1997?
Muistanette,
mikä Kiinan perustuslaillinen esitys oli.
Yksi maa, kaksi järjestelmää.
Lyön vetoa,
että tuskin kukaan lännessä uskoi Kiinaa.
"Korulauseita.
Kun Kiina saa otteen Hongkongista,
todellisuus on toinen."
13 vuotta myöhemmin
Hongkongin poliittinen ja laillinen järjestelmä
on nyt yhtä erilainen kuin vuonna 1997.
Erehdyimme. Miksi?
Olimme väärässä, koska luonnollisesti ajattelimme
kansallisvaltiolliseen tapaan.
Ajatelkaa Saksojen yhdistymistä 1990.
Mitä tapahtui?
Periaatteessa länsi nielaisi idän.
Yksi kansakunta, yksi järjestelmä.
Se on kansallisvaltiomentaliteettia.
On mahdotonta johtaa Kiinan kaltaista
sivistysvaltiota
yhden kulttuurin, yhden järjestelmän pohjalta.
Se ei toimi.
Itse asiassa Kiinan vastaus
Hongkongin kysymykseen --
kuten se tulee olemaan Taiwanin kysymykseen --
oli ihan luonteva:
yksi kulttuuri, monta järjestelmää.
Tarjoaisin toisenkin rakennuspalikan
pyrkimyksiin ymmärtää Kiinaa --
ehkä epämiellyttävämmän.
Kiinalaisilla on hyvin, hyvin erilainen
käsitys rodusta
kuin useimmilla muilla mailla.
Tiedättekö,
että yli 90 %
Kiinan 1,3 miljardista ihmisestä
uskoo kuuluvansa samaan rotuun,
han-kiinalaisiin.
Täysin erilainen näkemys kuin
muissa maailman runsasväkisimmissä maissa.
Intia, Yhdysvallat,
Indonesia ja Brasilia --
ovat kaikki monirotuisia.
Kiinalaiset tuntevat toisin.
Kiina on monirotuinen
ainoastaan reuna-alueiltaan.
Miksi?
Varsinainen syy on mielestäni
jälleen sivistysvaltionäkemyksessä.
Ainakin 2000 vuoden historia
valloituksineen, miehityksineen,
yhtäläistämisineen, sulauttamisineen jne.
johti tapahtumiin, joiden kautta
ajan oloon syntyi han-käsitys --
jota tietenkin tuki kasvava,
hyvin voimakas samaan kulttuuriin
kuulumisen tunne.
Suurin hyöty tästä historiallisesta kokemuksesta
on ollut se, että ilman han-käsitystä
Kiina ei olisi koskaan pysynyt yhtenäisenä.
Han-identiteetti on sementoinut
tämän maan kokonaisuudeksi.
Sen suurin haitta on
han-väestön erittäin heikko käsitys
kulttuurieroista.
He todella uskovat
omaan paremmuuteensa,
eivätkä he kunnioita
ulkopuolisia.
Tästä johtuu esimerkiksi heidän
suhtautumisensa uiguureihin ja tiibettiläisiin.
Sitten kolmanteen rakennuspalikkaani,
Kiinan valtioon.
Kiinassa valtion
ja yhteiskunnan välinen suhde
on hyvin erilainen kuin lännessä.
Suurin osa länsimaalaisista
tuntuu ajattelevan -- ainakin nykyään --
että valtion arvovalta ja oikeutus
on palvella demokratiaa.
Tällaisen väittämän ongelma on se,
että Kiinan valtiolla
on enemmän oikeuksia
ja enemmän vaikutusvaltaa
kiinalaisten keskuudessa
kuin on tapana missään
länsimaassa.
Tämä johtuu siitä
että --
mielestäni syitä on kaksikin.
Ilmeisesti demokratia ei mitenkään liity asiaan,
koska länsimaiden silmissä kiinalaisilla ei taatusti ole demokratiaa.
Tämä johtuu ensinnäkin siitä,
että valtiolla on Kiinassa
hyvin erityinen --
erityisen voimakas merkitys.
Se toimii Kiinan
sivistyksen ruumiillistumana
ja varjelijana,
sivistysvaltion edustajana.
Siinä lähestytään tavallaan
Kiinan henkistä sydäntä.
Toiseksi, päin vastoin kuin
Euroopassa
ja Pohjois-Amerikassa,
missä valtion valtaa jatkuvasti kyseenalaistetaan --
eurooppalaisen tradition mukaan,
historiallisesti kirkkoa vastaan,
muita eliitin osa-alueita vastaan,
kauppiaita vastaan ja niin edelleen --
tuhanteen vuoteen
Kiinan valtion mahtia
ei ole haastettu.
Sillä ei ole ollut todellista kilpailijaa.
Voi huomata,
että Kiinan valtarakennelmat ovat hyvin erilaisia
kuin ne, joihin olemme tottuneet
länsimaisessa historiassa.
Tämän tuloksena
kiinalaisilla on hyvin erilainen näkemys valtiosta.
Kun me mieluusti näemme valtion tunkeilijana,
muukalaisena
ja ilman muuta elimenä,
jonka valtaa tulee rajoittaa,
täsmentää tai hillitä,
Kiinalaiset eivät näe valtiota lainkaan sellaisena.
Kiinalaiset pitävät valtiota
läheisenä -- eivätkä pelkästään läheisenä,
vaan perheenjäsenenä --
eivät itse asiassa vain perheenjäsenenä,
vaan perheenpäänä,
perheen patriarkkana.
Tämä on kiinalaisten käsitys valtiosta --
täysin läsimaisesta poikkeava.
Se on juurtunut yhteiskuntaan
eri tavalla
kuin lännessä.
Käsitykseni on, että itse asiassa Kiinan yhteydessä
joudumme käyttämään
uudenlaista paradigmaa,
joka poikkeaa kaikesta,
mitä olemme joutuneet pohtimaan aikaisemmin.
Kiina uskoo markkinoihin ja valtioon.
Adam Smith
kirjoitti jo 1700-luvun lopulla:
"Kiinan markkinat ovat suuremmat,
kehittyneemmät ja monipuolisemmat
kuin Euroopassa ikään."
Ottamatta huomioon Maon aikaa,
näin on ollut jokseenkin aina siitä lähtien.
Mutta tähän yhdistyy
äärimmäisen vahva ja kaikkialla läsnäoleva valtio.
Kiinassa valtio on mukana kaikessa.
Se johtaa yrityksiä,
monet niistä ovat yhä valtion omistamia.
Yksityiset yritykset, Lenovon kaltaiset jättiläisetkin,
riippuvat monin tavoin valtion isännöinnistä.
Taloudelliset tavoitteet yms.
asettaa valtio.
Tietenkin valtio ulottaa valtansa monille muille alueille --
kuten tiedetään --
esimerkiksi yhden lapsen politiikkaan.
Lisäksi valtiolliset perinteet ovat hyvin vanhoja,
vanhaa hallitsemisen perintöä.
Yksi kuvaava esimerkki
on Kiinan muuri.
Mutta tässä toinen, Keisarinkanava,
jota rakennettiin jo
viidennellä vuosisadalla eaa.
ja saatiin lopulta valmiiksi
600-luvulla jaa.
1793 km:n pituisena
se yhdistää Pekingin
Hangzhoun ja Shanghain kanssa.
Kiinalla on pitkä kokemus
erikoisista valtiollisista
infrastruktuurihankkeista,
mikä mielestäni auttaa ymmärtämään nykyisiä,
kuten Kolmen rotkon patoa
ja monia muita Kiinan
valtiollisen pätevyyden
osoituksia.
Nämä olivat kolme rakennuspalikkaani
yritykseen ymmärtää Kiinan erilaisuutta --
sivistysvaltio,
rotukäsitys,
valtion sisäinen luonne
ja sen suhde yhteiskuntaan.
Yleensä pidämme yhä tiukasti kiinni
ajatuksesta, että voimme ymmärtää Kiinaa
yksinkertaisesti tukeutumalla läntisiin kokemuksiin,
tarkastelemalla sitä läntisin silmin,
ja läntisin käsittein.
Haluttaessa tietää, miksi
länsi tuntuu poikkeuksetta ymmärtävän Kiinaa väärin --
miksi ennusteet Kiinan tapahtumista epäonnistuvat --
syy on tässä.
Valitettavasti
minun on sanottava, että
asenteet Kiinaa kohtaan
osoittavat vähättelevää länsimaista mentaliteettia.
Jonkinlaista ylimielisyyttä.
Ylimielisyyttä siinä mielessä,
että uskomme olevamme parhaita
ja sen takia yleismaailmallinen mittapuu.
Toisaalta on kyse tietämättömyydestä.
Emme halua todella käsitellä
eroavaisuuden kysymystä.
Amerikkalaisen historioitsijan Paul Cohenin
kirjassa on hyvin mielenkiintoinen kappale.
Hän väittää,
että länsi uskoo kulttuurinsa
olevan luultavasti kaikkein
yleismaailmallisin.
Mutta se ei ole.
Monin tavoin
länsi on nurkkakuntaisin,
koska se on 200 vuoden ajan
ollut niin dominoiva maailmassa,
ettei sen ole tarvinnut
ymmärtää muita kulttuureita,
muita sivilisaatioita.
Koska se loppujen lopuksi
voisi, tarpeen tullen voimatoimin,
pitää oman päänsä.
Kun taas ne kulttuurit --
itse asiassa lähes koko muu maailma --
joka on ollut paljon heikommassa asemassa länteen nähden,
on siten joutunut ymmärtämään länttä,
johtuen lännen läsnäolosta noissa yhteiskunnissa.
Tämän takia ne ovat
monella tapaa länttä kosmopoliittisempia.
Tarkastellaan Itä-Aasian kysymystä.
Itä-Aasia: Japani, Korea, Kiina jne. --
kolmannes maailman väestöstä asuu siellä,
nykyisin maailman suurimmalla talousalueella.
Väittäisin,
että itäaasialaiset ihmiset
ovat paljon paremmin perillä
lännestä
kuin länsi Itä-Aasiasta.
Uskon, että tällä on hyvin olennainen merkitys
nykytilanteessa.
Mitä on tapahtumassa? Palataan alussa esittämääni kaavioon --
Goldman Sachsin tekemään.
On tapahtumassa
historiallisesti katsoen hyvin nopea muutos:
maailmaa eivät ohjaa
ja muokkaa
vanhat teollisuusmaat,
vaan kehittyvät maat.
Tämä on nähty
G20:n kohdalla --
joka on nopeasti syrjäyttämässä G7:n
tai G8:n.
Tästä seuraa kaksi asiaa.
Länsi on ensinnäkin
nopeasti menettämässä
vaikutusvaltaansa maailmassa.
Saimme tästä dramaattisen näytteen vuosi sitten --
Kööpenhaminan ilmastonmuutoskokouksessa.
Eurooppa ei päässyt viimeisiin neuvotteluihin.
Milloin viimeksi tapahtui näin?
Todennäköisesti noin 200 vuotta sitten.
Näin tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa.
Toisena seurauksena
maailma muuttuu väistämättä
yhä tuntemattomammaksi meille,
koska sitä muokkaavat kulttuurit, tapahtumat ja kokemukset,
joita emme oikeastaan tunne
perusteiltaan.
Lopuksi -- tarkastellaan Eurooppaa,
Amerikka poikkeaa hieman --
täytyy sanoa, että eurooppalaiset ovat
yleensä tietämättömiä,
eivät tiedosta
tapaa, jolla maailma on muuttumassa.
Jotkut ihmiset -- Kiinassa asuva englantilainen ystäväni
sanoi: "Mannereurooppa kävelee unissaan unholaan."
Saattaa olla totta
tai liioittelua.
Mutta tähän liittyy toinenkin ongelma --
Euroopppa on menettämässä tuntumansa maailmaan --
tavallaan kadottamassa
käsityksensä tulevaisuudesta.
Tietenkin Eurooppa aikanaan hallitsi tulevaisuutta
itseensä luottaen.
Esimerkkinä 1800-luku.
Totuus ei ikävä kyllä enää ole tämä.
Jos haluaa haistella tulevaisuutta, maistella tulevaisuutta,
on etsittävä Kiinasta -- tuossa on vanha Kungfutse.
Tämä on rautatieasema,
jollaista ei ole koskaan ennen nähty.
Se ei edes näytä rautatieasemalta.
Tämä on Kantonin uusi rautatieasema
luotijunille.
Kiinan junaverkosto on jo
maailman suurin,
ja pian se tulee olemaan suurempi kuin muulla maailmalla yhteensä.
Entäpä tämä: Tällä hetkellä tämä on idea,
mutta idea, jota pian kokeillaan
Pekingin esikaupungissa.
Se on megabussi,
jonka yläkannelle mahtuu noin 2000 matkustajaa.
Se kulkee raiteilla
esikaupunkitietä pitkin,
ja autot kulkevat sen alitse.
Se kulkee jopa noin 160 km tunnissa.
Tähän suuntaan ollaan kulkemassa,
koska Kiinalla on hyvin erityinen,
Euroopasta ja Yhdysvalloista
poikkeava ongelma.
Kiinassa on valtavasti ihmisiä, mutta ei tilaa.
Tämä onkin ratkaisu tilanteeseen,
joka Kiinalla tulee olemaan
monissa, monissa
yli 20 mijoonan asukkaan kaupungeissa.
Mitä sanoisin lopuksi?
Miten meidän tulisi suhtautua
maailmaan,
jonka näemme
kehittyvän hyvin nopeasti
silmiemme alla?
Mielestäni kehityksessä on sekä hyviä että huonoja puolia.
Mutta ennen kaikkea haluan väittää
kokonaisuutta positiiviseksi.
200 vuoden ajan
maailmaa hallitsi pääasiallisesti
vain pirstale ihmiskunnasta.
Sen muodostivat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.
Kiinan ja Intian
kaltaiset maat --
joissa asuu 38 % maailman väestöstä --
ja muut kuten Indonesia, Brasilia jne.
ovat esimerkeinä tärkeimmästä yksittäisestä
demokratisointitoimista
kahteensataan vuoteen.
Sivilisaatioilla ja kulttuureilla,
jotka oli jätetty huomiotta, joilla ei ollut ääntä,
joita ei kuunneltu, joista ei tiedetty,
tulevat saamaan erilaisen
edustuksen maailmassamme.
Humanisteina meidän täytyy varmasti
iloita tästä muutoksesta.
Meidän on opittava asioita
näistä sivilisaatioista.
Tällä isolla laivalla
Zheng He purjehti
1400-luvun alkupuolella
pitkillä matkoillaan
Etelä-Kiinan merellä, Itä-Kiinan merellä
ja poikki Intian valtameren Itä-Afrikkaan.
Sen edessä olevalla pienellä laivalla,
80 vuotta myöhemmin,
Kristoffer Kolumbus ylitti Atlantin.
(Naurua)
Katsokaapa tarkasti
tätä ZhuZhoun tekemää
silkkikääröä
vuodelta 1368.
Minusta siinä pelataan golfia.
Kristus, kiinalaiset keksivät jopa golfin.
Tervetuloa tulevaisuuteen. Kiitoksia.
(Suosionosoituksia)