Tip:
Highlight text to annotate it
X
Tämä on ESOcast!
Huipputiedettä ja elämää ESO:n kulissien takana,
ESO = Euroopan eteläinen observatorio,
tutkimassa avaruuden ääriä Tri J:n eli tohtori Joe Lisken kanssa.
Hei ja tervetuloa tämän erityisen ESOcast-jakson pariin.
Matkalla ESO:n 50-vuotisjuhliin lokakuussa 2012
esitämme kahdeksan erikoisohjelmaa,
jotka esittelevät ESO:n tutkimuksen ensimmäiset 50 vuotta.
Valosieppari
Puolen vuosisadan ajan
Euroopan eteläinen observatorio on esitellyt maailmankaikkeuden ihmeitä.
Tähtien valo sataa Maapallolle.
Jättiläisteleskoopit nappaavat kosmiset fotonit,
ja syöttävät ne tämän päivän huippukameroille ja -spektrografeille.
Tämän päivän tähtitieteelliset kuvat ovat hyvin erilaisia kuin 1960-luvun kuvat.
Kun ESO aloitti toimintansa vuonna 1962,
tähtitieteilijät käyttivät suuria valokuvalasilevyjä.
Ne olivat epäherkkiä, epätarkkoja ja hankalia käsitellä.
Minkä muutoksen nykyiset elektroniset havaintolaitteet ovatkaan saaneet aikaan!
Ne nappaavat lähes jokaisen fotonin.
Kuvat ovat nähtävillä välittömästi.
Ja, mikä tärkeintä,
ne voidaan käsitellä ja analysoida tietokoneohjelmilla.
Tähtitieteestä on todella tullut digitaalinen tiede.
ESO:n teleskoopit käyttävät suurimpia
ja herkimpiä vastaanottimia maailmassa.
VISTA:n kamerassa niitä on 16 ja niissä on yhteensä 67 miljoonaa pikseliä.
Tämä suunnaton havaintolaite taltioi infrapunavalon kosmisista tomupilvistä,
vastasyntyneistä tähdistä
ja kaukaisista galakseista.
Nestehelium pitää vastaanottimet miinus 269 asteessa.
VISTA tekee inventaarion eteläisestä taivaasta,
kuten tutkimusmatkailija, joka kartoittaa tuntematonta mannerta.
VLT:n kartoitusteleskooppi on toinen tutkimusväline,
mutta tämä toimii näkyvillä aallonpituuksilla.
Sen kamera, nimeltään OmegaCAM, on vielä suurempi.
32 CCD:tä tuottavat vaikuttavia kuvia
ällistyttävällä 268 miljoonan pikselin tarkkuudella.
Kuvakenttä on yksi neliöaste
– neljä kertaa täydenkuun kokoinen.
OmegaCAM tuottaa 50 gigatavua dataa joka yö.
Ja nämä ovat vain mahtavia gigatavuja.
VISTA:n ja VST:n kaltaiset kartoitusteleskoopit
käyvät myös taivasta läpi harvinaisia ja kiinnostavia kohteita etsiessään.
Sen jälkeen tähtitieteilijät käyttävät VLT:n silkkaa tehokkuutta
tutkiessaan näitä kohteita erittäin hienolla tarkkuudella.
Jokaisella VLT:n neljällä teleskoopilla
on oma sarjansa ainutkertaisia havaintolaitteita,
ja jokaisella on omat erityiset vahvuutensa.
Ilman näitä havaintolaitteita ESO:n jättiläissilmä taivaalle olisi, itse asiassa, sokea.
Niillä on mielikuvituksellisia nimiä kuten ISAAC, FLAMES, HAWK-I ja SINFONI.
Jättimäisiä huipputeknisiä koneita, jokainen pienen auton kokoinen.
Niiden tarkoitus:
taltioida kosmiset fotonit ja taltioida jokainen mahdollinen tiedon siru.
Kaikki havaintolaitteet ovat ainutlaatuisia, mutta jotkin ovat vähän erikoisempia kuin toiset.
Esimerkiksi NACO tässä ja SINFONI käyttävät VLT:n adaptiivista optista järjestelmää.
Laserit tuottavat keinotähtiä,
jotka auttavat tähtitieteilijöitä korjaamaan ilmakehän sumentavan vaikutuksen.
NACO:n kuvat ovat yhtä teräviä kuin jos ne olisi otettu avaruudessa.
Ja sitten on MIDI ja AMBER. Kaksi interferometriahavaintolaitetta.
Täällä valoaallot kahdesta tai useammasta teleskoopista tuodaan yhteen,
kuin ne olisi taltioinut yksi jättimäinen peili.
Tulos:
tarkimmat kuvat, jotka voit kuvitella.
Mutta tähtitiede ei ole vain kuvien ottamista.
Jos haluat yksityiskohtia,
sinun pitää leikellä valonsäde ja tutkia sen koostumusta.
Spektroskopia on yksi tähtitieteen tehokkaimmista työkaluista.
Ei ihme, että ESO:lla on maailman kehittyneimpiä spektrografeja,
kuten tehokas X-Shooter.
Kuvissa on enemmän kauneutta, mutta spektrit paljastavat enemmän tietoa.
Koostumus.
Liikkeet.
Iät.
Kaukaisia tähtiä kiertävien eksoplaneettojen kaasukehät.
Tai vastasyntyneet galaksit havaittavissa olevan maailmankaikkeuden äärillä.
Ilman spektroskopiaa olisimme vain tutkimusmatkailijoita tuijottamassa kaunista maisemaa.
Spektroskopiaa käyttäen
opimme maiseman maastonmuodoista, geologiasta, evoluutiosta ja koostumuksesta.
Ja sitten on vielä yksi asia.
Huolimatta rauhallisesta kauneudestaan, maailmankaikkeus on hurja paikka.
Yöhön mahtuu outoakin toimintaa,
ja tähtitietelijät haluavat pyydystää jokaisen tapahtuman.
Massiiviset tähdet päättävät elämänsä mahtavissa supernovaräjähdyksissä.
Jotkin kosmiset räjähdykset ovat niin tehokkaita,
että ne ovat hetken kirkkaampia kuin isäntägalaksinsa,
galaksien välisen avaruuden tulviessa näkymättömiä, suurienergiaisia gammasäteitä.
Pienet robottiteleskoopit vastaavat satelliittien automaattisiin hälytyksiin.
Sekunneissa ne kääntyvät tutkimaan näiden räjähdysten jälkimaininkeja.
Muut robottiteleskoopit keskittyvät vähemmän dramaattisiin tapahtumiin,
kuten etäisiin planeettoihin, jotka kulkevat tähtensä editse.
Kosmos on jatkuvassa muutoksen tilassa.
ESO yrittää olla menettämättä yhtäkään sydämenlyöntiä.
Kosmologia on maailmankaikkeuden tutkimusta kokonaisuutena.
Sen rakennetta, kehittymistä ja alkuperää.
Täällä on olennaista taltioida niin paljon valoa kuin mahdollista.
Nämä galaksit ovat niin kaukana, että vain kourallinen fotoneita saavuttaa Maapallon.
Mutta nämä fotonit valaisevat maailmankaikkeuden menneisyyttä.
Ne ovat matkanneet miljardeja vuosia.
Ne piirtävät kuvan maailmankaikkeuden varhaisista ajoista.
Siksi suuret teleskoopit ja herkät havaintolaitteet ovat niin tärkeitä.
Viimeisen 50 vuoden aikana,
ESO:n teleskoopit ovat paljastaneet joitakin kaukaisimmista galakseista ja kvasaareista
jotka on koskaan havaittu.
Ne auttoivat jopa selvittämään pimeän aineen jakauman,
jonka luonne on yhä mysteeri.
Kuka tietää mitä seuraavat 50 vuotta tuovat tullessaan?
Tässä on Tri J, päättämässä tätä ESOcastin erikoisjaksoa.
Liity seuraani jälleen seuraavaan kosmiseen seikkailuun.
ESOcastin on tuottanut ESO,
Euroopan eteläinen observatorio.
ESO, Euroopan eteläinen observatorio,
on johtava hallitusten välinen tähtitieteen tiede- ja teknologiajärjestö.
Maanpäällisten ja avaruusobservatorioiden joukossa ESO on maailman tuotteliain observatorio.
Teksti: ESO; käännös: Rami T. F. Rekola