Tip:
Highlight text to annotate it
X
Kun katson taaksepäin, niin
mielestäni minulla on ollut melko ongelmaton,
hyvä ja yksinkertainen elämä.
Kaikki koskien koulunkäyntiä ja töitä,
ja elämää yleensä, on mennyt todella mukavasti.
Tietysti minulla on ollut joitakin pikkujuttuja, joita kaikilla on.
Mutta en ole tuntenut:
"tästä en selviä".
Aloin opiskella syksyllä 2009.
Muutin pienestä kylästä suureen Osloon,
ja yliopistolla oli 30 000 opiskelijaa.
Puitteet olivat suuret,
minusta tuli urbaani kaupunkilainen, joka matkusti junalla ja metrolla, ja...
Se oli kivaa!
Pikkuhiljaa huomasin, että oli junassa istumista
ja sitä oikeastaan joutui olemaan paljon yksin
tai kokoajan uusien ihmisten kanssa.
Huomasin tulleeni kaikesta siitä oikeastaan aika yksinäiseksi.
Luulin olevani sellainen, joka tykkää olla yksinään,
mutta huomasin nopeasti, että yksinäisyys laski motivaatiotani
niin koulussa kuin muutenkin elämässäni.
Ajan myötä aloin tavallaan "nukkua pommiin".
Siten vältyin menemästä kouluun,
sillä tiesin, että se päivä oli jo mennyt pilalle,
niin oli ihan sama, vaikka olin vain kotona.
En enää kyennyt olemaan iloinen ja myönteinen Susanne,
.. oikeastaan olen pohjimmiltani iloinen.
Minähän olen kuullut, että voin olla onnellinen riippumatta siitä, missä olen
ja riippumatta siitä, mitä kohtaan elämässäni,
jos vain suhtaudun oikein.
Tiesin, ettei minulla pitänyt olla näin -
että toisinaan sujui ja toisinaan ei.
Mutta en onnistunut tekemään asialle mitään.
Niin, minunhan piti muuttaa ajatustapani - pelkkä ryhdistäytyminen ei riittänyt,
sillä sehän ei auttanut.
Yhtenä päivänä se toimi hyvin,
seuraavana ei ollenkaan.
Kun sain todella uskon siihen.. Paavali kirjoittaa, että
hän oli onnellinen hädässä, ahdistuksessa, vankilassa -
missä tahansa.
Ajattele, että Paavali pystyi siihen.
Niin mutta siitähän on jo aikaa.
Mutta hän sai saman avun, mikä minunkin on mahdollista saada!
Jos hän onnistui siinä, niin tämänhän täytyy olla mahdollista myös minulle!
Huomasin, että ajatukset rakentuivat tämän ympärille:
"Susanne, kun juuri nyt et tunne oloasi onnelliseksi, elämässä ei ole ollenkaan mitään hauskaa".
Olen antanut sellaisten ajatusten sitoa itseni,
kuinka tyhmää se on -
sillä Jumala asettaa minut sinne, missä minun on tarkoitus olla!
Minulle on tullut niin selväksi: minä en pysty tähän, tarvitsen apua,
jotta voin tulla onnelliseksi!
Ei ole helppoa antaa Jumalalle valta ohjata kaikkea heti,
mutta kun huomaat, että niin se toimii paljon paremmin,
elämä toimii huomattavasti paremmin,
kun minun itseni sijasta Jumala ohjaa.
Se on niin, että kun on päässyt vauhtiin...
Aloittaminen on vaikeaa,
mutta kun sitten olet aloittanut sen, ettei elämäsi ole omassa hallinassasi,
se sujuu yhä helpommin.
Arki koittaa tietysti ja
on päiviä, jolloin ei ole niin kivaa.
Vaikka tunteet ovat maassa,
voin tuntea olevani onnellinen.
Voin tuntea kaksinkertaisen ilon siitä, että näin on.
Olen onnellinen siitä, mitä on tapahtunut
ja siitä, mitä Jumala on tehnyt.
Hänhän on itseasiassa pitänyt minusta huolta tähän asti
ja antanut anteeksi kaiken tyhmän, mitä olen tehnyt.
Samanaikaisesti voin olla iloinen, sillä tiedän, että kaikki voi tulla vielä paremmaksi.
Voin iloita tulevaisuudesta!