Tip:
Highlight text to annotate it
X
IX LUKU Osa 1 tappio MIRIAM
Paul oli tyytymätön itsensä ja kaiken kanssa.
Syvin hänen rakkautensa kuului hänen äitinsä.
Kun hän tunsi hän oli loukannut häntä, tai haavoittunut rakkauttaan häntä, hän ei voinut kestää sitä.
Nyt se oli keväällä, ja siellä oli taistelu hänen ja Miriam.
Tänä vuonna hän oli paljon häntä vastaan.
Hän oli hämärästi tietoinen. Vanha tunne, että hän piti
uhrata tähän rakkauteen, joka hänellä oli ollut, kun hän rukoili, oli sekoittuneena kaikissa hänen
tunteita.
Hän ei alareunassa uskovat hän koskaan olisi häntä.
Hän ei uskonut itseään ensisijaisesti: epäili hän voisi koskaan olla mitä hän
vaatisi hänen.
Varmasti hän koskaan näki itsensä elävät onnellisina läpi eliniän hänen kanssaan.
Hän näki tragedia, surua, ja uhrata eteenpäin.
Ja uhri hän oli ylpeä, että luopuminen hän oli vahva, sillä hän teki
ei luota itse tukea arkeen. Hän oli valmistautunut suuret asiat ja
syvät asiat, kuten tragedia.
Se oli riittävyys pieni päivä-elämässä hän ei voinut luottaa.
Pääsiäisloma alkoi iloisesti. Paavali oli oman Frank itse.
Silti hän tunsi se menisi pieleen.
On sunnuntai-iltapäivänä hän oli hänen makuuhuoneensa ikkunasta katsoen perille tammi-
puut puu, jonka oksat hämärä oli takkuinen, alla kirkas taivas
iltapäivällä.
Grey-Green ruusukkeet ja kuusama lähtee ripustaa ennen ikkunan, jotkut jo, hän
haaveillut, tulokset alkuunsa. Oli kevät, jota hän rakasti ja pelätty.
Kuuleminen paukkua portista, hän seisoi jännityksessä.
Se oli kirkas harmaa päivä. Paul tuli pihalle hänen polkupyörä,
joka kimalteli kuin hän käveli.
Yleensä hän soitti hänen Bell ja nauroi kohti taloa.
To-day hän vaelsi kiinni huulet ja kylmä, julma laakeri, että oli jotain
slouch ja ivata siinä.
Hän tunsi hänet hyvin jo nyt, ja voisi kertoa siitä, että innokas näköinen, syrjässä nuori ruumis
hänen mitä tapahtui hänen sisällään.
Oli kylmä oikeellisuus tavalla hän laittoi polkupyörällä sen tilalle, joka teki hänen
sydän uppoaa. Hän tuli alakertaan hermostuneesti.
Hän oli pukeutunut uuteen net puseron, että hän ajatteli tuli hänen.
Se oli korkea kaulus, jossa on pieni kauluri, muistuttaen häntä Maria Stuart, ja
Making häntä, hän ajatteli, katso ihanan naisen, ja arvokas.
Kahdeskymmenes hän oli koko breasted ja ylellisesti muodostunut.
Hänen kasvonsa olivat edelleen kuin pehmeä rikas naamio, muuttumaton.
Mutta hänen silmänsä, kun nostetaan, olivat ihania.
Hän pelkäsi häntä. Hän huomaisi hänen uusi pusero.
Hän, joka on kovaa, ironinen tunnelma, oli viihdyttävä perheen kuvaus
annettavan palvelun Primitive Methodist Chapel, johtajana yksi tunnettu
saarnaajat lahko.
Hän istui pöydän päässä, hänen mobiili kasvot, joissa silmät, jotka niin
kaunis, paistaa hellästi tai tanssia naurusta, nyt ottamassa yhteen
ilmaisua ja sitten toinen, jäljitellen eri ihmiset hän pilkkasi.
Hänen pilkkaa aina satuttaa häntä, se oli liian lähellä todellisuutta.
Hän oli liian ovela ja julma.
Hän tunsi, että kun hänen silmänsä olivat kuin tämä, kovasti pilkkasivat vihaa, hän säästäisi
ei itse eikä kukaan muu.
Mutta Mrs Leivers pyyhki silmiään naurusta, ja Mr. Leivers vain hereillä päässä
Hänen sunnuntai torkut, oli hieroen päätään huvi.
Kolme veljestä istui ryppyiset, unelias esiintyminen heidän paita-hihat, jolloin
hörähtää ajoittain. Koko perhe rakasti "take-off" enemmän
kuin mitään.
Hän ei ottanut ilmoituksen Miriam. Myöhemmin hän näki hänet huomautuksen hänen uusi pusero,
näki, että taiteilija hyväksytty, mutta se voitti häneltä ei kipinä lämpöä.
Hän oli hermostunut, tuskin saavuttaa kahvikupit hyllyiltä.
Kun miehet lähtivät maitoa, hän uskaltautui vastaamaan hänelle henkilökohtaisesti.
"Olit myöhässä", hän sanoi.
"Olin?", Hän vastasi. Oli hiljaisuus jonkin aikaa.
"Oliko se karkea ratsastus?" Hän kysyi. "En huomannut sitä."
Hän jatkoi nopeasti luoda taulukon.
Kun hän oli lopettanut - "Teetä kuluu vielä muutama minuutti.
Tuletko katsomaan narsisseja? ", Hän sanoi.
Hän nousi vastaamatta.
He menivät ulos takaisin puutarhaan alla orastava Damson-puita.
Kukkulat ja taivas oli puhdas ja kylmä. Kaikki näytti pestä, melko kova.
Miriam katsahti Paul.
Hän oli kalpea ja välinpitämätön. Tuntui julma hänelle, että hänen silmänsä ja
kulmakarvat, jota hän rakasti, voisi näyttää niin satuttaa.
"Onko tuuli Oletko väsynyt?" Hän kysyi.
Hän havaitsi alla tunne väsymystä hänestä.
"Ei, en usko", hän vastasi. "Se on karkea tiellä - puu
moans niin. "
"Näette pilvet It'sa lounaistuuli, joka auttaa minua tässä."
"Katsos, en sykli, joten en ymmärrä", hän mutisi.
"Onko tarvetta pyöräillä tietää, että!", Hän sanoi.
Hän ajatteli hänen ilkeily olivat tarpeettomia. He menivät eteenpäin hiljaisuudessa.
Pyöreä villi, mättäinen nurmikon takana talo oli piikki suojaus, jonka mukaan
narsissit olivat craning eteenpäin keskuudestaan lyhteitä harmaa-vihreä terät.
Posket kukkia oli vihertävä kylmällä.
Mutta vielä oli haljeta, ja heidän kultansa pörrössä ja hehkui.
Miriam meni polvilleen ennen yhden ryhmän otti villi näköinen Daffodil
välillä kätensä, kääntyi sen edessä kultaa hänelle, ja kumarsi, hyväillen se
hänen suun ja poskien ja otsan.
Hän seisoi sivuun, hänen kädet taskuissa, katsomassa häntä.
Yksi toisensa jälkeen hän kääntyi hänen luokseen kasvot keltainen, bursten kukkia
vetoavasti, hyväillen niitä avokätisesti koko ajan.
"Eivätkö he upea?" Hän mutisi.
"Magnificent! It'sa hieman paksu - they're pretty! "
Hän kumarsi jälleen hänelle kukkia hänen epäluottamuslause hänen kiitosta.
Hän katseli häntä crouching, siemaillen kukat intohimoinen suudelma.
"Miksi sinun täytyy aina olla hyväillen asioita?", Hän sanoi ärtyneesti.
"Mutta minä rakastan koskettaa niitä," hän vastasi, satuttaa.
"Voitko koskaan pidä asioita ilman puristi niitä jos halusi vetää
sydän ulos niistä?
Miksi ette ole vähän enemmän turvalaitteelle tai varata, tai jotain? "
Hän katsoi ylös häneen täynnä tuskaa, jatkoi hitaasti tahti huulilleen vastaan
ruffled kukka.
Heidän tuoksu, koska hän haisi se, oli niin paljon ystävällisempiä kuin hän, se melkein sai hänet itkemään.
"Sinä jallittaa sielun pois asioita", hän sanoi.
"En koskaan jallittaa - ainakaan, menisin suoraan."
Hän tuskin tiesi mitä hän sanoi. Nämä asiat tulivat hänelle mekaanisesti.
Hän katseli häntä.
Hänen ruumiinsa tuntui yksi ase, kiinteä ja kova häntä.
"Olet aina kerjäämässä asioita rakastan sinua", hän sanoi, "ikään kuin kerjäläinen rakkautta.
Myös kukat, sinun täytyy fawn niitä-- "
Rytmisesti Miriam huojuvat ja silitti Kukka suunsa
hengittämästä tuoksu joka koskaan kun sai hänet vapisemaan, kun se tuli hänen sieraimiinsa.
"Et halua rakastaa - iankaikkinen ja epänormaali himo on olla rakastettu.
Et ole positiivinen, olet negatiivinen.
Sinä imevät, imeä, kuin jos sinun täytyy täyttää itsesi rakkaudella, koska sinulla
pula jonnekin. "Hän oli järkyttynyt hänen julmuutta, eikä
kuulla.
Hän oli ei harmainta aavistusta siitä, mitä hän sanoi.
Oli kuin hänen harmitteli, kidutettu sielu ajaa kuuma mennessä tyhjiksi intohimo, porealtaat pois
nämä sanat kuten kipinät sähkön.
Hän ei ymmärrä mitään, hän sanoi. Hän vain istui kyyryssä alla hänen julmuutta
ja hänen vihaa häntä. Hän ei koskaan toteutettu flash.
Yli kaiken hän brooded ja brooded.
Teen jälkeen hän jäi Edgar ja veljet, kun mitään ilmoitusta Miriam.
Hän, erittäin tyytymätön tähän Katsoin-loma, odotti häntä.
Ja viimein hän tuotti ja tuli hänen luokseen.
Hän oli päättänyt seurata tämän mielialan hänen sen alkuperästä.
Hän luki sen ei paljon enemmän kuin tuulella.
"Mennäänkö puun läpi vähän matkaa?" Hän kysyi, tietäen hän ei koskaan
kieltäytyi suorasta pyynnöstä. He menivät alas Warren.
Lähi polun he kulkivat ansa, kapea hevosenkengän hedge pieniä kuusen oksilla,
syöteillä kanssa rohkeutta kani. Paul vilkaisi sitä otsa kurtussa.
Hän kiinnitti hänen silmässä.
"Eikö ole pelottava?" Hän kysyi. "En tiedä!
Onko se pahempi kuin näätä sen hampaat kanin kurkkuun?
Yksi lumikko tai monet kanit?
Jompikumpi on mentävä! "Hän otti katkeruus elämää pahasti.
Hän oli melko häntä sääliksi. "Me menemme takaisin taloon", hän sanoi.
"En halua kävellä pois."
He menivät ohi lila-puu, jonka pronssi leaf-silmut olivat tulossa irrotetaan.
Vain fragmentti jäljellä heinäsuovasta, monumentti neliö ja ruskea, kuten pilari
kivestä.
Siellä oli pieni sänky on heinää viime leikkaus.
"Istu täällä minuutti", sanoi Miriam. Hän istuutui hänen tahtoaan vastaan, lepää hänen
takaisin vasten kovaa seinää heinää.
He kohtasivat amfiteatterissa kierroksen kukkuloita, jotka loistivat auringonlasku, pieni valkoinen maatilojen
erottuu, niittyjen kultainen, metsässä pimeä ja vielä valoisa, puiden latvat taitettu
yli puiden latvat, erillisiä etäisyys.
Illalla oli selvitetty, ja idässä oli tarjous magenta väri, jonka
maa makasi hiljaa ja rikas. "Eikö ole kaunista?", Hän vetosi.
Mutta hän vain scowled.
Hän olisi mieluummin ollut se ruma juuri silloin. Sillä hetkellä iso härkä-terrieri tuli
kiirehtivät ylös, suu auki, pranced hänen kaksi tassut nuorisoon harteille, nuolee hänen
kasvot.
Paul veti takaisin nauraen. Bill oli suuri helpotus hänelle.
Hän työnsi koiran sivuun, mutta se tuli loikki takaisin.
"Get out", sanoi poika, "tai minä piste sinulle yhden."
Mutta koira ei saa työntää pois.
Niin Paavali oli pieni taistelu olento, pikeys huono Bill häneltä pois,
joka kuitenkin vain sekavaksi tumultuously takaisin, villi ilolla.
Nämä kaksi taistelivat yhdessä, mies nauraa vastahakoisesti, koira virnistäen ympäri.
Miriam katseli heitä. Siellä oli jotain säälittävää miehestä.
Hän halusi niin kovasti rakastaa, olla tarjous.
Karkea tapa, jolla hän bowled koiran yli oli todella rakastava.
Bill nousi huohottaen onnesta, hänen ruskeat silmät liikkuvan hänen valkoiset kasvot, ja
taakaksenne takaisin.
Hän jumaloi Paul. Poika rypisti otsaansa.
"Bill, olen saanut tarpeekseni O 'sinua", hän sanoi.
Mutta koira vain seisoi kaksi raskasta tassut, että vapisi rakkaudella, hänen reiteen,
ja lepattaa punainen kieli häntä. Hän veti takaisin.
"Ei", hän sanoi - "no - I've saanut tarpeekseen."
Ja hetken päästä koira trotted pois onneksi vaihdella hauskaa.
Hän jäi tuijottamaan surkeasti perille Hills, jonka vielä kauneutta hän begrudged.
Hän halusi mennä ja sykli Edgar.
Silti hän ei ollut rohkeutta lähteä Miriam. "Miksi olet surullinen?" Hän kysyi nöyrästi.
"En ole surullinen, miksi minun pitäisi olla", hän vastasi.
"Olen vain normaalia."
Hän ihmetteli, miksi hän aina väitti olevansa normaali, kun hän oli epämiellyttävä.
"Mutta mikä on hätänä?" Hän anoi coaxing hänelle rauhoittavasti.
"Ei mitään!"
"Ei!" Hän mutisi. Hän piristyi kiinni ja alkoi puukottaa
maan kanssa. "Olisitte paljon parempi puhua", hän sanoi.
"Mutta haluan tietää -" hän vastasi.
Hän nauroi resentfully. "Aina teet", hän sanoi.
"Ei ole reilua minulle," hän mutisi.
Hän työntövoima, työntövoiman, työntövoima on maahan huomautti kiinni, kaivaa hieman
clods maapallon kuin jos hän työskentelisi kuume ärsytystä.
Hän varovasti ja tiukasti noudattaen hänen bändinsä hänen ranteensa.
"Älä!", Hän sanoi. "Laita se pois."
Hän heitti tikku herukka-pensaat, ja nojautui taaksepäin.
Nyt hän oli pullotettu ylös. "Mikä se on?" Hän rukoili hiljaa.
Hän makasi täysin paikoillaan, vain hänen silmänsä elossa, ja ne täynnä tuskaa.
"Tiedätkö", hän sanoi viimein, melko väsyneenä - "Tiedätkö - we'd parempi katkaista."
Se oli mitä hän pelätty.
Nopeasti kaikki näytti tummentaa Before Her Eyes.
"Miksi?", Hän mutisi. "Mitä on tapahtunut?"
"Mitään ei ole tapahtunut.
Me vain ymmärtää missä olemme. Se ei ole hyväksi - "
Hän odotti hiljaa, valitettavasti, kärsivällisesti. Ei ollut mikään hyvä ole kärsimätön hänen kanssaan.
Joka tapauksessa, hän kertoisi hänelle nyt mitä ailed häntä.
"Sovimme ystävyydestä", hän jatkoi ja tylsä, yksitoikkoinen ääni.
"Kuinka usein olemme sopineet ystävyys!
Ja vielä - se ei lakkaa siellä, eikä saa mistään muualta. "
Hän vaikeni jälleen. Hän brooded.
Mitä hän tarkoitti?
Hän oli niin wearying. Siellä oli jotain mitä hän ei saataisi.
Silti hän on kärsivällinen hänen kanssaan. "Voin vain antaa ystävyys - kaikki olen
pystyy - It'sa virhe minun meikkiä.
Asia overbalances toiselle puolelle - Vihaan kaatumisvaara tasapaino.
Olkaamme tehneet. "Oli lämpöä of Fury hänen viimeisen
lauseita.
Hän tarkoitti, hän rakasti häntä enemmän kuin hän häntä. Ehkä hän ei rakasta häntä.
Ehkä hän ei itse että hän halusi.
Se oli syvin motiivi hänen sielunsa, tämän itsensä epäluottamus.
Se oli niin syvä hän rohkeni ei ymmärrä eikä tunnustaa.
Ehkä hän oli puutteellinen.
Kuten äärettömän hienovaraisesti häpeä, se piti hänet aina takaisin.
Jos näin olisi, hän tekisi ilman häntä. Hän ei sallisi itseään halua häntä.
Hän olisi vain nähdä.
"Mutta mitä on tapahtunut?", Hän sanoi. "Nothing - se kaikki itse - se vain tulee
ulos juuri nyt. Olemme aina näin pääsiäisen tienoilla-
aikaa. "
Hän grovelled niin avuttomana, hän säälinyt häntä. Ainakin hän koskaan sekavaksi tällaisessa
säälittävää tavalla. Loppujen lopuksi se oli hän, joka oli pääasiassa
nöyryytetään.
"Mitä haluat?" Hän kysyi. "Miksi - en saa tulla usein - siinä kaikki.
Miksi minun pitäisi monopolisoida kun en ole - Katsos, olen puutteellinen jotain
huomioon sinä - "
Hän kertoi hänelle hän ei rakastanut häntä, ja niin pitäisi jättää hänet mahdollisuus toisen
mies. Kuinka typerä ja sokea ja häpeällisesti kömpelö
hän oli!
Mitä muut ihmiset hänelle! Mitkä olivat miehiä hänelle ollenkaan!
Mutta hän, ah! hän rakasti hänen sieluaan. Hän oli puutteellinen jotain?
Ehkä hän oli.
"Mutta en ymmärrä", hän sanoi huskily. "Eilen -"
Yö oli kääntymässä jangled ja vihamielistä hänelle hämärän haalistuneet.
Ja hän kumarsi alla hänen kärsimyksensä.
"Tiedän", hän huusi, "ei tule koskaan saamaan! Et koskaan usko, että minä en voi - en voi
fyysisesti, sen enempää kuin voin lentää kuten kiuru - "
"Mitä?", Hän mutisi.
Nyt hän pelätty. "Rakastan sinua."
Hän vihasi katkerasti sillä hetkellä, koska hän teki hänet kärsimään.
Rakastan häntä!
Hän tiesi, hän rakasti häntä. Hän todella kuului hänelle.
Tietoa ei rakastava häntä, fyysisesti, ruumiin, oli pelkkä tottelemattomuus hänen puoleltaan,
koska hän tiesi, että hän rakasti häntä.
Hän oli tyhmä kuin lapsi. Hän kuului hänelle.
Hänen sielunsa halusi hänet. Hän arvasi joku oli vaikuttaa
häntä.
Hän tunsi häneen kovuus, foreignness toisen vaikutusvaltaa.
"Mitä he ovat sanoneet kotona?" Hän kysyi.
"Se ei ole", hän vastasi.
Ja sitten hän tiesi sen. Hän halveksi heitä yleisyys, hänen
ihmisiä. He eivät tiedä, mitä asioita olivat todella
arvoinen.
Hän ja hän puhui hyvin vähän enemmän tuona yönä.
Onhan hän lähti hänen sykli Edgar. Hän oli tullut takaisin äidilleen.
Hers oli voimakkain tie elämässään.
Kun hän ajatteli pyöreä, Miriam kutistuivat pois. Siellä oli epämääräinen, epätodellinen tunne hänestä.
Ja kukaan muu ei väliä.
Siellä oli yksi paikka maailmassa, joka oli vakaa eikä sulautuvat epätodellisuuden:
paikkaan, missä hänen äitinsä oli. Kaikki muut voisivat kasvaa varjoisissa, lähes
olematon hänelle, mutta hän ei voinut.
Oli kuin pivot ja napa elämänsä, josta hän ei voinut paeta, oli
hänen äitinsä. Ja samalla tavalla hän odotti häntä.
Hänessä oli perustettu hänen elämäänsä nyt.
Onhan huoletta tarjosi hyvin vähän rouva Morel.
Hän näki, että tilaisuus tekee on täällä, ja tekee lasketaan hänen kanssaan.
Paavali aikoi todistaa että hän oli ollut oikeassa, hän aikoi tehdä miehen, jota
mikään ei saa siirtää pois hänen jalkansa; hän aikoi muuttaa maailmankartalta vuonna
jollain tavalla, merkitystä.
Minne tahansa hän meni hän tunsi sielunsa meni hänen kanssansa.
Mitä hän teki hän tunsi sielunsa seisoi hänen, valmis, ikään kuin luovuttaa hänelle
työkaluja.
Hän ei voinut kestää sitä, kun hän oli Miriam.
William oli kuollut. Hän taistella pitää Paul.
Ja hän tuli takaisin häntä.
Ja hänen sielunsa oli tunne tyytyväisyys itsensä uhraamisen, koska hän
oli uskollinen hänelle. Hän rakasti häntä ensin, hän rakasti häntä ensin.
Ja silti se ei riittänyt.
Hänen uusi nuori elämä, niin vahva ja ylimielinen, kehotettiin kohti jotain
muuta. Se teki hänet hulluksi levottomuus.
Hän näki tämän, ja toivoi katkerasti, että Miriam oli nainen, joka voisi ottaa tämän
uusi elämä hänen, ja jättää hänet juuret. Hän taisteli hänen äitinsä melkein kuin hän
taisteli Miriam.
Se oli viikko ennen kuin hän meni taas Willey Farm.
Miriam oli kärsinyt paljon ja pelkäsin enää nähdä häntä.
Oliko hän nyt kestämään häpeän hänen luopua hänestä?
Se olisi vain pinnallinen ja tilapäinen.
Hän tulisi takaisin.
Hän piti avaimet hänen sielunsa. Mutta sillä välin, kuinka hän kidutus hänen
kanssa hänen taistellessaan häntä vastaan. Hän putosi siitä.
Kuitenkin pääsiäisen jälkeiseen sunnuntaihin hän tuli teetä.
Rouva Leivers oli iloinen nähdessään hänet. Hän keräsi jotain oli kiukuttelu häntä,
että hän löysi asioita kovasti.
Hän tuntui ajelehtia hänelle lohdutusta. Ja hän oli hyvä hänelle.
Hän teki hänelle suurta ystävällisyyttä kohdella häntä melkein kunnioituksella.
Hän tapasi hänet pieniä lapsia etupiha.
"Olen iloinen olet tullut", sanoi äiti, katsoin häntä hänen hyvin houkutteleva
ruskeat silmät.
"Se on niin aurinkoinen päivä. Olin juuri menossa alas kentät
Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. "Hän tunsi hän haluaisi häntä tulemaan.
Se lohdutti häntä.
He menivät, puhuu yksinkertaisesti, hän lempeä ja nöyrä.
Hän olisi voinut itki kiitollisuudesta, että hän oli kunnioittava häntä.
Hän tunsi olonsa nöyryytetyksi.
Alareunassa Mow Sulje he löysivät sammas pesä.
"Näytänkö sinulle munia?", Hän sanoi. "Älä!", Vastasi Mrs Leivers.
"Ne näyttävät TÄLLAISEN kevään merkki, ja niin toiveikas."
Hän laittaa syrjään piikkejä, ja otti sieltä munia, niiden sijoittaminen Palm kätensä.
"Ne ovat melko kuuma - Minusta meidän pelottaa häntä pois", hän sanoi.
"Ay, reppana!", Sanoi rouva Leivers.
Miriam voinut olla koskematta munia, ja kätensä, joka tuntui hänestä,
kehtoa keinuttaa niitä niin hyvin. "Eikö ole outoa lämpöä!", Hän mutisi
päästä hänen lähelleen.
"Blood lämpöä", hän vastasi. Hän katseli häntä asettamalla ne takaisin, hänen ruumiinsa
vasten hedge, hänen käsivartensa saavuttaa hitaasti läpi piikkejä, kätensä taitettu
huolellisesti yli munat.
Hän oli keskittynyt toimimaan. Nähdessään hänet niin hän rakasti häntä, hän näytti niin
yksinkertainen ja riittävä itselleen. Ja hän ei päässyt hänelle.
Teen jälkeen hän seisoi arastellut klo kirjahylly.
Hän otti "Tartarin de Tarascon". Jälleen he istuivat pankin heinää at
jalka pinoa.
Hän luki pari sivua, mutta ilman sydäntä sitä.
Jälleen koira tuli kilpa jopa toista hauskaa toinen päivä.
Hän työnsi hänen kuono miehen rinnassa.
Paul sormeili hänen korvansa hetkeksi. Sitten hän työnsi hänet pois.
"Mene pois, Bill", hän sanoi. "En halua sinua."
Bill slunk pois, ja Miriam miettinyt ja pelännyt, mitä oli tulossa.
Oli vaikenemista nuoriso, joka teki hänet vielä kiinniotosta.
Se ei ollut hänen raivottaret, mutta hänen hiljainen päätöslauselmat, että hän pelkäsi.
Turning kasvonsa hieman syrjään, niin että hän ei voinut nähdä hänet, hän alkoi,
puhuu hitaasti ja vaivalloisesti:
"Luuletko - ellen keksiä niin paljon, saatat päästä kuin joku muu -
toinen mies? "Joten tämä oli, mitä hän oli vielä kovasti.
"Mutta en tiedä muita miehiä.
Miksi kysyt? "Hän vastasi, hiljaisella äänellä, että olisi pitänyt moittia häntä.
"Miksi", hän tokaisi, "koska he sanovat ei minulla ole oikeutta keksiä tällaista - ei meillä
tarkoittaa naimisiin - "
Miriam oli närkästynyt kenenkään pakottaa asioita keskenään.
Hän oli raivoissaan hänen oma isänsä epäillä, Paul, nauraen, että hän
tiesi, miksi hän tuli niin paljon.
"Kuka niin sanoo?" Hän kysyi, josko hänen kansansa ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.
He eivät olleet. "Äiti - ja muut.
He sanovat Tällä menolla kaikki harkitsee minua mukana, ja minun olisi
itseäni niin, koska se ei ole reilua sinua.
Ja olen yrittänyt saada selville - ja en usko Rakastan sinua kuin mies pitäisi rakastaa
vaimo. Mitä mieltä olet siitä? "
Miriam kumarsi päätään moodily.
Hän oli vihainen ottaa tämän kamppailun. Ihmiset pitäisi jättää hänet ja hänet yksin.
"En tiedä", hän mutisi. "Luuletko me rakastamme toisiamme tarpeeksi
naimisiin? "hän kysyi varmasti.
Se sai hänet vapisemaan. "Ei", hän vastasi totuudenmukaisesti.
"En usko niin - we're liian nuori."
"Ajattelin ehkä", hän jatkoi surkeasti, "että te, teidän intensiteetti asioita,
ehkä olen saanut enemmän - kuin voisin koskaan tehdä sinusta.
Ja vaikka nyt - jos luulet paremmin - we'll olla mukana. "
Nyt Miriam halunnut itkeä. Ja hän oli vihainen, liian.
Hän oli aina niin lapsi ihmisiä tekemään niin kuin he pitivät kanssa.
"Ei, en usko", hän sanoi tiukasti. Hän mietti hetken.
"Katsos", hän sanoi, "minun kanssani - En usko, yksi henkilö olisi koskaan monopolisoida minua - olla
minulle kaikki kaikessa - Minusta ei koskaan. "Tätä hän ei pitänyt.
"Ei", hän mutisi.
Sitten tauon jälkeen, hän katsoi häneen ja hänen tummat silmänsä välähtivät.
"Tämä on äitisi", hän sanoi. "Tiedän, että hän koskaan pitänyt minua."
"Ei, ei, se ei ole", hän sanoi hätäisesti.
"Se oli sinun tähtesi hän puhui tällä kertaa. Hän sanoi vain, jos olin menossa, minun pitäisi
pohtimaan itseäni mukana. "oli hiljaisuus.
"Ja jos pyydän teitä tulemaan alas tahansa, et lopettaa pois, jooko?"
Hän ei vastannut. Tällä kertaa hän oli hyvin vihainen.
"No, mitä meidän tulee tehdä?", Hän sanoi lyhyesti.
"Oletan olisin parempi pudota Ranskan. Olin juuri alkanut päästä sen kanssa.
Mutta kai voin mennä yksin. "" En näe, että me tarvitsemme ", hän sanoi.
"Voin antaa Ranskan oppitunti, varmasti."
"No - ja on sunnuntai-iltaisin. En lopeta tulossa kappeli, koska en
nauttia siitä, ja se kaikki sosiaalinen elämä saan.
Mutta olet ei tarvitse tulla kotiin.
En voi mennä yksin. "" Okei, "hän vastasi, vaan otetaan
hämmästynyt. "Mutta jos kysyn Edgar, hän aina mukana
meitä, ja sitten he voivat sanoa mitään. "
Oli hiljaisuus. Onhan niin, hän ei menetä paljon.
Kaikkien niiden puhu hänen kotonaan ei olisi paljon eroa.
Hän toivoi he mielessään oman yrityksen.
"Ja et ajattele sitä, ja anna sen vaivata teitä, te?" Hän kysyi.
"Voi ei", vastasi Miriam, katsomatta häntä.
Hän vaikeni. Hän ajatteli häntä epävakaa.
Hänellä ei ollut kiinteys tarkoituksen, ei ankkuri vanhurskauden joka piteli häntä.
"Koska," hän jatkoi, "mies saa koko hänen Polkupyörä - ja menee töihin - ja tekee kaiken
mitäkin.
Mutta nainen poikueet. "" Ei, en vaivaudu ", sanoi Miriam.
Ja hän tarkoitti sitä. Se oli mennyt melko kolea.
He menivät sisälle.
"Kuinka valkoiset Paul näyttää!" Mrs Leivers huudahti.
"Miriam, sinun ei pitäisi päästää hänet istumaan ulkona.
Luuletko olet ottanut kylmä, Paul? "
"Voi ei!", Hän nauroi. Mutta hän tunsi lopen uupunut.
Se kantoi hänet ulos, konflikti itse. Miriam säälinyt häntä nyt.
Mutta varsin varhain, ennen kello yhdeksää, hän nousi mennä.
"Sinä et mene kotiin, olet", kysyi rouva Leivers levottomana.
"Kyllä", hän vastasi.
"Sanoin olla aikaisin." Hän oli hyvin hankala.
"Mutta tämä on jo", sanoi rouva Leivers. Miriam istui keinuva-tuoli, eikä
ei puhu.
Hän epäröi, odotti häntä nousemaan ja mennä hänen navetan tavalliseen tapaan hänen
polkupyörän. Hän pysyi sellaisena kuin hän oli.
Hän oli tappiolla.
"No - hyvää yötä, kaikki!", Hän änkytti. Hän puhui hänelle hyvää yötä yhdessä kaikkien
muut. Mutta kun hän meni ikkunan ohi hän katseli
tuumaa
Hän näki hänen kalpeat, hänen kulmakarvansa neuloa hieman tavalla, joka oli tullut jatkuvasti hänen kanssaan,
hänen silmänsä pimeässä kipua.
Hän nousi ja meni ovelle heiluttaa hyvästit hänelle, kun hän kulki
Gate. Hän ratsasti hitaasti mänty-puita,
tunne nyk. ja kurja heittiö.
Hänen polkupyörä meni kallistaa alas mäkiä sattumanvaraisesti.
Hän ajatteli, että olisi helpotus taittaa niskansa.
Kaksi päivää myöhemmin hän lähetti hänet kirjan ja vähän huomata, kehottaen häntä lukemaan ja olla
kiireinen. Tällä hetkellä hän antoi kaikki hänen ystävyydessä
Edgar.
Hän rakasti perheen niin paljon, hän rakasti maatilalla niin paljon, se oli rakkain paikka
maan hänelle. Hänen kotinsa ei ollut niin rakastettava.
Se oli hänen äitinsä.
Mutta sitten hän olisi ollut yhtä onnellinen äitinsä kanssa missä tahansa.
Katsoo Willey Farm hän rakasti intohimoisesti.
Hän rakasti pikku ahdas keittiö, jossa miesten saappaat tramped, ja koira nukkui
yksi silmä auki pelossa poljettiin siitä, missä lamppu roikkui yli pöydän
yö, ja kaikki oli niin hiljaista.
Hän rakasti Miriam pitkä, matala sali, sen tunnelma romantiikkaa, sen kukkia, sen
Kirjat, sen korkea ruusupuu piano.
Hän rakasti puutarhoja ja rakennuksia, jotka olivat heidän scarlet kattojen alasti
reunat kentät, hiipi kohti puuta ikäänkuin viihtyisyyttä, villi maa
scooping alas laaksoon ja ylös sivistymätön kukkuloiden toisella puolella.
Käyttö vain oli riemua ja iloa hänelle.
Hän rakasti Mrs Leivers, hänen unworldliness ja hänen viehättävä kyynisyyttä; hän
rakasti Mr. Leivers, niin lämmin ja nuori ja rakastettava, hän rakasti Edgar, joka palaa, kun hän
tuli, ja pojat sekä lasten ja
Bill - jopa kylvää Kirken ja Intian peli-kukko nimeltään Tippoo.
Kaikki tämä lisäksi Miriam. Hän ei voinut luopua siitä.
Niin hän meni niin usein, mutta hän oli yleensä Edgar.
Vain kaikki perhe, mukaan lukien isä, liittyi Charades ja pelejä illalla.
Ja myöhemmin, Miriam kiinnitti heidät yhteen, ja he lukevat Macbeth ulos Penny kirjat,
ottaen osia. Se oli hyvin jännittyneinä.
Miriam oli iloinen, ja rouva Leivers oli iloinen, ja Mr. Leivers nautti siitä.
Sitten he kaikki oppineet kappaleet yhteen tonic sol-fa, laulaa ympyrä ympäri
tulipalo.
Mutta nyt Paavali oli hyvin harvoin yksin Miriam.
Hän odotti.
Kun hän ja Edgar ja hän käveli kotiin yhteen kappeli tai kirjallisuuden
yhteiskunnan Bestwood, hän tiesi hänen puhua, niin intohimoinen ja niin epätavallinen nykyään, oli
hänelle.
Hän kateus Edgar kuitenkin hänen pyöräily Paul, hänen perjantai-iltaisin, hänen päivänsä
parissa toimivaa. Hänen perjantai-iltaisin ja hänen ranskalainen
oppitunnit olivat poissa.
Hän oli lähes aina yksin, kävely, pohdiskelemassa puu, lukeminen, opiskelu,
unta odottamassa. Ja hän kirjoitti hänelle usein.
Eräänä sunnuntai-iltana he saavuttavat vanhoihin harvinainen harmonia.
Edgar oli jäi Communion - Hän ihmetteli, millaista oli - Mrs Morel.
Niin Paavali astui yksin Miriam kotiinsa.
Hän oli enemmän tai vähemmän mukaan hänen oikeinkirjoituksen uudelleen. Kuten tavallista, he keskustelivat saarna.
Hän oli perustamassa nyt Full Sail kohti Agnostismi, mutta tällainen uskonnollinen
Agnostismi että Miriam ei kärsinyt niin pahasti.
He olivat Renan Vie de Jesus vaiheessa.
Miriam oli puinti-lattia, johon hän puidaan kaikki hänen uskomuksistaan.
Vaikka hän tallataan ajatuksiaan kun hänen sielunsa, totuus tuli ulos häntä.
Hän oli yksin hänen puinti-kerros.
Hän yksin auttoi häntä kohti toteutumista. Lähes välinpitämätön, hän jätti hänen
lausumat ja selittämiseen. Ja jotenkin, koska hänen, hän vähitellen
tajusi missä hän oli väärässä.
Ja mitä hän tajusi, hän tajusi. Hän tunsi hän ei voinut tehdä ilman häntä.
He tulivat hiljaa talon. Hän otti avaimen pois apukeittiö ikkunan
ja he tulivat.
Koko ajan hän jatkoi hänen keskusteluun.
Hän sytytti kaasun, teltavaa tulipalo, ja toi hänelle joitakin kakkuja alkaen ruokakomero.
Hän istui sohvalla, hiljaisesti levy polvensa.
Hänellä oli iso valkoinen hattu hieman punertavia kukkia.
Se oli halpa hattu, mutta hän piti siitä.
Hänen kasvonsa alla oli vielä ja mietteliäs, kullanruskea ja punaposkinen.
Aina hänen korvansa olivat piiloutui hänen lyhyen kiharat.
Hän katseli häntä.
Hän piti hänestä sunnuntaisin. Sitten hän pukeutui tummaan pukuun, joka osoitti
notkea liikkuvuus hänen ruumiinsa. Siellä oli puhdas, selkeä näyttää noin
häntä.
Hän jatkoi hänen ajattelun hänelle. Yhtäkkiä hän saavutettu Raamattua.
Miriam piti miten hän pääsi ylös - niin terävä, suora merkkiin.
Hän kääntyi sivuja nopeasti, ja lukea hänen luku St. John.
Kuten hän istui nojatuolissa lukeminen, tahallisuus, hänen äänensä vain ajattelua, hänestä tuntui kuin hän
käyttivät häntä alitajuisesti kuin ihminen käyttää hänen työkaluja jossain työssä hän on vääntynyt.
Hän rakasti sitä.
Ja wistfulness hänen äänensä oli kuin päästä johonkin, ja se oli kuin hän
olivat mitä hän saavutti kanssa.
Hän istui takaisin sohvalle häneltä pois, ja vielä tunne itseään kovin väline hänen
käsin tarttua. Se antoi hänelle suuri ilo.
Sitten hän alkoi horjua ja saada itsetietoinen.
Ja kun hän tuli jakeeseen, "nainen, kun hän on travail, hänellä murhe, koska
hänen hetkensä on tullut ", hän jäi ulos.
Miriam oli tuntenut hänen kasvavan epämukavaksi. Hän laski, kun tunnettu sanaa ei
ei seuraa. Hän jatkoi lukemista, mutta hän ei kuullut.
Surua ja häpeää teki mutkan päätään.
Kuusi kuukautta sitten hän olisi lukenut sitä yksinkertaisesti.
Nyt oli skotlantilainen hänen käynnissä hänen kanssaan.
Nyt hän tunsi oli todella jotain vihamielinen välillä, jotain josta
he häpesivät. Hän söi kakkua mekaanisesti.
Hän yritti mennä hänen väitteeseen, mutta ei päässyt takaisin oikealle Huom.
Pian Edgar tuli sisään rouva Morel oli mennyt hänen ystäviensä.
Kolme lähti Willey Farm.
Miriam brooded yli hänen split hänen kanssaan. Oli jotain muuta hän halusi.
Hän ei voinut olla tyytyväinen; hän voisi antaa hänelle mitään rauhaa.
Oli välillä ne nyt aina maaperää riitaa.
Hän halusi todistaa häntä. Hän uskoi, että hänen tärkein tarve elämässä
oli itse.
Jos hän voisi todistaa sitä, että itselleen ja hänelle loput voisi mennä, hän voisi yksinkertaisesti
luottamus tulevaisuuteen. Joten Saattaako hän pyysi häntä tulemaan Willey
Maatila ja tavata Mrs Dawes.
Siellä oli jotain mitä hän hankered jälkeen. Hän näki hänet, kun he puhuivat Clara
Dawes, Rouse ja saada hieman vihainen. Hän sanoi, ettei pidä hänestä.
Silti hän halusi tietää hänestä.
No, hänen pitäisi laittaa itsensä koetukselle. Hän uskoi, että oli hänessä haluja
korkeampia asioita, ja toiveet pienempi, ja että halu korkeampi olisi
valloittaa.
Joka tapauksessa hänen tulisi yrittää. Hän unohti, että hänen "korkea" ja "alempi"
oli mielivaltainen. Hän oli varsin innostunut ajatuksesta
Kokous Clara klo Willey Farm.
Mrs Dawes tuli päivä. Hänen raskas, Dun-värinen tukka oli kietoutunut on
Top päätään.
Hänellä oli valkoinen pusero ja tummansininen hame, ja jotenkin, missä hän oli, näytti tekevän
asiat näyttävät vaivaiseen ja merkityksetön. Kun hän oli huoneessa, keittiö
tuntui liian pieni ja keskiarvo kokonaan.
Miriam kaunis twilighty olohuone näytti jäykkä ja tyhmä.
Kaikki Leivers olivat varjoon kuten kynttilöitä. He löysivät hänet melko vaikea sietää.
Silti hän oli täysin rakastettava, mutta välinpitämätön, ja melko kovaa.
Paavali ei tullut asti iltapäivällä. Hän oli alussa.
Kun hän kääntyi pois hänen polkupyörä, Miriam näki hänet katsoa ympärilleen talossa innokkaasti.
Hän olisi pettynyt, jos kävijä ei olisi tullut.
Miriam lähti häntä vastaan, kumarsivat päänsä takia auringonpaistetta.
Nasturtiums olivat tulossa ulos Crimson alla viileässä vihreä varjo lehtensä.
Tyttö seisoi, tummahiuksinen, iloinen nähdessäni hänet.
"Eikö Clara tulla?" Hän kysyi. "Kyllä", vastasi Miriam hänen musiikillinen sävy.
"Hän on käsittelyssä."
Hän pyörillä hänen polkupyörän lato. Hän oli pannut komea tie, josta hän
oli melko ylpeä, ja sukat vastaamaan. "Hän tuli tänä aamuna?" Hän kysyi.
"Kyllä", vastasi Miriam, kun hän käveli hänen rinnallaan.
"Sanoit olisit tuoda minulle, että kirje mies Liberty.
Oletko muistaa? "
"Oh, viiva, ei!", Hän sanoi. "Mutta Nag minua kunnes saat sen."
"En halua nalkuttaa sinua." "Tee se vai ei.
Ja onko hän enää miellyttävä? ", Hän jatkoi.
"Tiedät, etten aina usko hänen on varsin miellyttävä."
Hän vaikeni.
Ilmeisesti hänen innokkuutta olla aikaista-päivä oli uusi tulokas.
Miriam jo alkoi kärsiä. He menivät yhdessä kohti taloa.
Hän otti leikkeet pois hänen housut, mutta oli liian laiska harjaamaan pölyn kenkänsä,
huolimatta sukat ja solmio. Clara istui viileässä salin käsittelyssä.
Hän näki nape hänen valkoinen kaula, ja hienon karvan nostaa siitä.
Hän nousi, katsoin häntä välinpitämättömästi.
Kätellä hän nosti kätensä suoraan, tavalla, joka tuntui heti pitää hänet
etäältä, ja vielä paiskata hänelle jotain.
Hän huomasi kuinka hänen rintansa paisui sisällä hänen puseron, ja miten olkapäänsä kaareva
komeasti alle ohut musliini yläreunassa kätensä.
"Olet valinnut hieno päivä", hän sanoi.
"Se tapahtuu niin", hän sanoi. "Kyllä", hän sanoi, "olen iloinen."
Hän istuutui, ei kiittää häntä kohteliaisuutta.
"Mitä olet tehnyt koko aamun?" Kysyi Paavali Miriam.
"No, näet", sanoi Miriam, yskä huskily, "Clara vain tuli isä - ja
niin - hän ei ollut täällä hyvin kauan. "
Clara istui nojaten pöydälle, holding syrjässä.
Hän huomasi hänen kätensä olivat suuret, mutta hyvin pidetty.
Ja ihon heistä tuntui lähes karkea, läpinäkymätön, ja valkoinen, hieno kultainen karvoja.
Hän ei ole mielessä, jos hän näki hänen kätensä. Hän tarkoitus halveksia häntä.
Hänen raskas varsi antaa huolimattomasti pöydälle.
Hänen suunsa oli kiinni kuin jos hän olisi loukkaantunut, ja hän piti kasvonsa hieman
vältyttiin. "Olit Margaret Bonford kokouksessa
toisena iltana ", hän sanoi.
Miriam ei tiennyt tätä kohtelias Paul. Clara vilkaisi häntä.
"Kyllä", hän sanoi. "Miksi", kyseli Miriam, "Mistä tiedät?"
"Menin muutaman minuutin ajan ennen kuin juna tuli", hän vastasi.
Clara käänsi selkänsä jälleen varsin halveksivasti.
"Luulen she'sa rakastettava pieni nainen", sanoi Paul.
"Margaret Bonford!" Huudahti Clara. "She'sa paljon viisaampi kuin useimmat
miehet. "
"No, en sanonut että hän ei ollut", hän sanoi, deprecating.
"Hän on rakastettava kaikille, että." "Ja tietysti, että on kaikki asiat"
sanoi Clara witheringly.
Hän hieroi päätä, melko kummissaan, hieman harmissani.
"Kai se on tärkeämpää kuin hänen nokkeluutta", hän sanoi, "joka loppujen lopuksi
ei koskaan saada hänet taivaaseen. "
"Se ei ole taivaassa hän haluaa saada - se on hänen osansa maan päällä", huudahti Clara.
Hän puhui ikään kuin hän olisi vastuussa joistakin riistäminen joka Miss Bonford
kärsi.
"No", hän sanoi, "Luulin, että hän oli lämmin, ja hirveän mukava - vain liian heikko.
Toivoin Hän istui mukavasti rauhassa - "
"'Parsinjalka miehensä sukat", sanoi Clara scathingly.
"Olen varma, että hän panisi pahakseni parsimiseen edes minun sukat", hän sanoi.
"Ja olen varma, että hän tekisi heille hyvin.
Aivan kuten en panisi pahakseni kenkävoide hänen saappaat jos hän halusi minun. "
Mutta Clara kieltäytyi vastaamasta tähän Sally hänen.
Hän puhui Miriam vähän aikaa.
Toinen nainen pidetään syrjässä. "No", hän sanoi: "Minä taidan mennä ja nähdä
Edgar. Onko hän maalla? "
"Uskon", sanoi Miriam, "hän on poissa kuorman hiiltä.
Hänen pitäisi olla takaisin suoraan. "" Sitten ", hän sanoi," minä menen tapaamaan häntä. "
Miriam ei uskaltanut ehdottaa mitään niistä kolme.
Hän nousi ja jätti heidät.
Päällä tien, jossa piikkipensaistonummet oli poissa, hän näki Edgar kävely laiskasti viereen
tamma, joka nyökkäsi hänen valkoinen-tähdellä otsaan kun hän veti clanking kuorma hiiltä.
Nuori viljelijä kasvot valaisi kun näki ystävänsä.
Edgar oli hyvännäköinen, tumma, lämmin silmät.
Hänen vaatteensa olivat vanhoja ja melko arveluttavaa, ja hän vaelsi
huomattavia ylpeyttä. "Hei!", Hän sanoi nähdessään Paavali paljaspäinen.
"Minne olet menossa?"
"Tuli tapaamaan sinua. Voi sietää "Nevermore."
Edgar hampaat välähti nauraa hilpeästi.
"Kuka on" Nevermore "?", Hän kysyi.
"Lady - rouva. Dawes - sen pitäisi olla rouva Raven että quothed "Nevermore."
Edgar nauroi vahingonilo. "Etkö pidä häntä?", Hän kysyi.
"Ei rasvaa paljon", sanoi Paul.
"Miksi sinä?" "Ei!"
Vastaus tuli syvä rengas vakaumuksesta.
"Ei!"
Edgar joka noudattaa ylös huulilleen. "En voi sanoa, hän on paljon minun rivillä."
Hän mietti vähän. Sitten: "Mutta miksi soitat hänelle
"Nevermore"? ", Hän kysyi.
"No", sanoi Paul, "jos hän katsoo miehen hän sanoo koppavasti" Nevermore, "ja jos hän
tarkastellaan itseään peilin hän sanoo halveksivasti "Nevermore," ja jos hän
ajattelee taaksepäin hän sanoo sen inhoa, ja jos hän odottaa hän sanoo kyynisesti. "
Edgar piti tätä puhetta, jättänyt tekemättä paljon pois, ja sanoi nauraen:
"Luuletko she'sa mies vihaaja?"
"Hän luulee olevansa", vastasi Paavali. "Mutta et ajattele niin?"
"Ei", vastasi Paavali. "Eikö hän mukava teidän kanssanne, niin?"
"Voisitteko kuvitella hänen nice kenenkään kanssa", kysyi nuori mies.
Edgar nauroi. Yhdessä ne puretaan hiilen
pihalla.
Paavali oli varsin itsetietoinen, koska hän tiesi Clara voisi nähdä, jos hän katsoi ulos
ikkunassa. Hän ei näyttänyt.
Lauantai-iltapäivisin hevoset harjattu alas ja huoliteltu.
Paul ja Edgar työskentelivät yhdessä, aivastelu ja pölyä joka tuli turkisten ja
Jimmy ja Kukka.
"Tiedätkö uusi laulu opettaa minulle?" Sanoi Edgar.
Hän jatkoi työtään koko ajan.
Takaisin hänen niska oli Sun-punainen, kun hän kumartui, ja sormet, jotka pitivät
harja oli paksua. Paul katseli häntä joskus.
"'Mary Morrison'?" Ehdotti nuorempi.
Edgar sovittu. Hänellä oli hyvä tenori äänellä, ja hän rakasti
Opi kaikki kappaleet hänen ystävänsä voisivat opettaa hänelle, jotta hän voisi laulaa vaikka hän oli
karting.
Paul oli hyvin välinpitämättömästi baritoni ääni, mutta hyvä korva.
Hän kuitenkin lauloi hiljaa, pelossa Clara. Edgar toistuva rivi selkeä tenori.
Välillä he molemmat katkesivat aivastaa, ja ensimmäinen, sitten toinen, väärin hänen
hevonen. Miriam oli kärsimätön miehiä.
Se meni niin huvittaisi heitä - jopa Paul.
Hän ajatteli se poikkeava hänessä, että hän voisi olla niin perusteellisesti imeytyy
mitättömyys. Se oli teetä, kun he olivat lopettaneet.
"Mikä biisi se oli?" Kysyi Miriam.
Edgar kertoi. Keskustelu kääntyi laulua.
"Meillä on niin hilpeä kertaa", Miriam sanoi Clara.
Rouva Dawes söi aterian hidas, arvokkaalla tavalla.
Kun miehet olivat läsnä hän kasvoi kaukana.
"Pidätkö laulaa?"
Miriam kysyi. "Jos se on hyvä", hän sanoi.
Paavali tietenkin värillinen. "Tarkoitat, jos se on laadukas ja koulutettu?"
hän sanoi.
"Mielestäni ääni tarvitsee koulutusta ennen laulaminen on jotain", hän sanoi.
"Voit yhtä hyvin kiinni ottaa ihmisten äänet koulutettu ennen sallittua
heitä puhumaan ", hän vastasi.
"Oikeasti, ihmiset laulaa omaksi ilokseen, pääsääntöisesti."
"Ja se voi olla toisten ihmisten epämukavuus."
"Sitten muiden ihmisten pitäisi olla läpät heidän korvissaan", hän vastasi.
Pojat nauroivat. Seurasi hiljaisuus.
Hän huuhdeltava syvästi, ja söi hiljaisuudessa.
Teen jälkeen, kun kaikki miehet olivat menneet, mutta Paul, rouva Leivers sanoi Clara:
"Ja löydät elämä onnellisempi nyt?" "Äärettömästi."
"Ja olet tyytyväinen?"
"Niin kauan kuin voin olla vapaa ja riippumaton." "Ja et menetä mitään elämässäsi?"
kysyi rouva Leivers varovasti. "Olen koonnut kaikki takanani."
Paul oli tuntenut epämukavaksi aikana diskurssi.
Hän nousi ylös. "Löydät olet aina pyllähdys yli
mitä olet taaksemme sinua ", hän sanoi.
Sitten hän otti lähtöään navetat. Hän tunsi ollut sukkela, ja hänen miehekäs
ylpeys oli suuri. Hän vihelsi kuin hän meni alas tiili
Track.
Miriam tuli hänelle hieman myöhemmin tietää, jos hän menisi Clara ja häntä
kävellä. He lähtivät alas Strelley Mill Farm.
Kun he olivat menossa vieressä puron puolesta Willey vesipuolella, katsomalla
jarru reunalla puuta, jossa vaaleanpunainen campions hehkui alla muutama auringonsäteet, ne
näki, kuin puiden rungot ja ohutta
pähkinäpensaita, mies johtava Great Bay hevonen kautta väylistä.
Iso punainen peto näytti tanssia romanttisesti kautta että dimness vihreää
Hazel drift, pois siellä missä ilma oli hämärä, ikään kuin se olisi aikaisemmin muun
häipyminen Sinikellot, jotka saattavat olla kukki varten Deidre tai Iseult.
Kolme seisoi hurmasi. "Mikä ilo olla ritari", hän sanoi,
"Ja ovat paviljonki täällä."
"Ja meidän hiljaa turvallisesti?" Vastasi Clara.
"Kyllä", hän vastasi, "laulaa teidän piikoja at your broidery.
Haluaisin tehdä oman lipun valkoisen ja vihreän ja heliotrope.
Olisin "WSPU" emblazoned kilpeni, alla nainen rehottaa. "
"En epäile," sanoi Clara, "että te paljon mieluummin taistella nainen kuin
anna hänen taistella itselleen. "" Olisin.
Kun hän taistelee itseään hän tuntuu koira ennen peili, mennyt
hullun raivoa oma varjo. "" Ja sinä olet peili? "hän kysyi,
kanssa curl ja huuleen.
"Tai varjo", hän vastasi. "Pelkään", hän sanoi, "että olet liian
fiksu. "" No, jätän sen teille olla hyvä ", hän
lausui nauraen.
"Ole hyvä, makea piika, ja anna minun olla fiksu."
Mutta Clara kyllästynyt hänen nenäkkyys.
Yhtäkkiä, katsellen häntä, hän näki että ylöspäin nostamalla hänen kasvonsa olivat kurjuutta ja
ei halveksia. Hänen sydämensä kasvoi tarjous kaikille.
Hän kääntyi ja oli lempeä Miriam, jonka hän oli laiminlyönyt siihen asti.
>
IX LUKU Osa 2 tappion MIRIAM
At puun reunaa he tapasivat Limb, ohut, tummaihoinen mies neljänkymmenen, vuokralainen Strelley
Mill, jonka hän juoksi karjan lisäämisen tilalla.
Hän piti riimu on voimakas ori välinpitämättömästi, ikään kuin hän olisi väsynyt.
Kolme oli päästää hänet kulkemaan ponnahduslautoja ensimmäisen puron.
Paul ihaili, että niin suuri eläin tulisi kävellä niin kimmoisat varpaat, loputon
yli tarmokkaasti. Limb revitä ennen heitä.
"Kerro isällesi, Miss Leivers", hän sanoi, erikoinen putkisto äänellä, "että hänen nuori
beas'es "koska rikkoi pohja aidan kolme päivä" Runnin '. "
"Mitkä?" Kysyi Miriam, värisevä.
Suuri hevonen hengitti raskaasti siirtäen kierros sen punainen kupeita ja etsivät
epäilyttävästi upeine suuret silmät ylöspäin sen laskea päänsä ja
kuuluvien harja.
"Tule hieman", vastasi Limb, "" Minä näytän sinulle. "
Mies ja ori eteni.
Se tanssi sivuttain ravistamalla sen valkoinen fetlocks ja etsivät peloissaan, sillä se tuntui
itsensä puro. "Ei nenäliina-pankyin '", sanoi mies
hellästi ja peto.
Se nousi pankin pikku hyppyjä, sitten roiskua hienosti läpi toisen puron.
Clara, kävely eräänlainen kärry luopua, katseli sitä puoli-kiehtonut, puoli-
halveksiva.
Limb pysähtyi ja osoitti aidan joissakin Willows.
"Siellä näet mistä he saivat läpi", hän sanoi.
"Minun miehen druv 'em takaisin kolme kertaa."
"Kyllä," vastasi Miriam, väritys kuin jos hän olisi syyllinen.
"Oletko tulossa sisään?" Kysyi mies. "Ei kiitos, mutta haluaisimme mennä
lampi. "
"No, aivan kuten olet mielessä", hän sanoi. Hevonen antoi pikku whinneys mielihyvän
on olla niin lähellä kotia. "Hän on iloinen takaisin", sanoi Clara, joka
oli kiinnostunut olento.
"Kyllä -'e ollut siisti askel päivän." He menivät portista ja näki
lähestyy heitä iso maalaistalo pienehkö, tumma, innokkaaksi näköinen nainen
noin kolmekymmentäviisi.
Hänen hiuksensa olivat koskettaneet harmaa, hänen tummat silmänsä näyttivät villi.
Hän käveli kädet selän taakse. Hänen veljensä meni eteenpäin.
Koska se näki hänet, iso lahti ori whinneyed uudelleen.
Hän tuli innoissaan. "Oletko kotiin, poikani!" Hän sanoi
hellästi jotta hevonen, ei mies.
Suuri peto siirtynyt kierroksella hänelle vaimennuksen päätään.
Hän salakuljetti suuhunsa ryppyinen keltainen omena hän oli piileskellyt hänen takanaan
takaisin, sitten hän suuteli häntä lähellä silmiä.
Hän antoi ison huokaus ilo. Hän piti päänsä sylissään häntä vastaan
rintojen. "Eikö hän loistava!" Sanoi Miriam hänelle.
Miss Limb katsoi ylös.
Hänen tummat silmät vilkaisi suoraan Paulille. "Voi, hyvä-ilta, Miss Leivers", hän sanoi.
"On ikäisille koska olet ollut alaspäin." Miriam esitteli ystäviä.
"Hevonen on hieno mies!" Sanoi Clara.
"Eikö hän!" Taas hän suuteli häntä.
"Kun rakastava kuin kuka tahansa mies!" "Enemmän rakastava kuin useimmat miehet, minun pitäisi
ajatella ", vastasi Clara.
"He'sa mukava poika!" Huusi nainen, jälleen käsittää hevonen.
Clara, kiehtoi iso peto, meni aivohalvaus hänen kaulaansa.
"Hän on lempeä", sanoi Miss Limb.
"Etkö luule iso kaverit ovat?" "He'sa kauneus!" Vastasi Clara.
Hän halusi näyttää hänen silmissään. Hän halusi hänet katsomaan häntä.
"Se on harmi, ettei hän voi puhua", hän sanoi.
"Voi, mutta hän voi - kaikki vaan", vastasi toinen nainen.
Sitten hänen veljensä siirtyi hevosen kanssa. "Oletko tulossa?
Käy peremmälle, herra - en ymmärtänyt sitä. "
"Morel", sanoi Miriam. "Ei, emme tulla, mutta toivomme
mennä tehtaan-lampi. "" Kyllä - kyllä, ei.
Oletteko kala, Mr. Morel? "
"Ei", sanoi Paul. "Koska jos et saatat tulla ja kala
tahansa ", sanoi Miss Limb. "Me tuskin nähdä sieluni viikon loppua
viikon lopussa.
Olisin kiitollinen. "" Mitä kalaa siellä lammessa? ", Hän
kysyi.
He menivät läpi etupiha, yli sulku, ja ylös jyrkkiä pankin
lampi, joka makasi varjossa, jossa on kaksi metsäinen luotoa.
Paul käveli Miss Limb.
"En mielessä uinti täällä", hän sanoi. "Älä", hän vastasi.
"Tule kun haluat. Veljeni on hirveän iloinen puhua
kanssasi.
Hän on niin hiljainen, koska ei ole ketään kenelle puhua.
Älä tule ja uida. "Clara tuli.
"Tämä on hieno syvyys", hän sanoi, "ja niin selvä."
"Niin", sanoi Miss Limb. "Uitko?", Sanoi Paul.
"Miss Limb juuri sanoi voisimme tulla, kun pidimme."
"Tietenkin on maatila-käsissä", sanoi Miss Limb.
He puhuivat hetken ja jatkoi sitten ylös villi mäkeä, jolloin yksinäinen, Haggard-
Eyed nainen pankki. Rinteessä oli kaikki kypsä auringonpaisteessa.
Se oli villi ja mättäinen, annetaan yli kaneja.
Kolme käveli hiljaisuudessa. Sitten:
"Hän saa minut tuntemaan olonsa epämukavaksi", sanoi Paul.
"Tarkoitatko Miss Limb?" Kysyi Miriam. "Kyllä."
"What'sa häntä vaivaa?
Onko hän menossa hassahtava kanssa liian yksinäiseksi? "" Niin ", sanoi Miriam.
"Kyse ei ole oikeanlainen elämä hänelle. Minusta on julmaa haudata hänet siellä.
En todellakaan pitäisi mennä ja nähdä häntä enemmän.
Mutta - hän järkyttää minua. "" Hän saa minut tuntemaan sääliä häntä - kyllä, ja
hän häiritsee minua ", hän sanoi. "Oletan," tokaisi Clara äkkiä ", hän
haluaa miehen. "
Kaksi muuta olivat hiljaa hetken.
"Mutta se yksinäisyys lähettää hänelle säröillä", sanoi Paul.
Clara ei vastannut, vaan astui ylämäkeen.
Hän käveli kädellään roikkuu, jalat heilu kun hän potkaisi kautta
kuollut ohdakkeita ja mättäinen ruoho, sylissään roikkua vapaana.
Sen sijaan kävely, hänen komea kehon tuntui blundering mäkeä ylös.
Kuuma aalto meni Paul. Hän oli utelias hänestä.
Ehkä elämä oli julmaa hänelle.
Hän unohti Miriam, joka käveli hänen vieressään puhui hänelle.
Hän vilkaisi häntä, löytää hän ei vastannut hänelle.
Hänen silmänsä olivat kiinteät edessä on Clara.
"Oletko edelleen sitä mieltä hän on epämiellyttävää?" Hän kysyi.
Hän ei huomannut, että kysymys oli äkillinen.
Se juoksi hänen ajatuksiaan.
"Jotain häntä vaivaa", hän sanoi. "Kyllä", vastasi Miriam.
Ne löytyy mäen piilotettu villi kenttä, kaksi puolta, jotka tukivat
mennessä puuta, muut sivut korkea löysä suojaukseen orapihlaja ja vanhin pensaita.
Välillä umpeenkasvanut pensaat olivat aukkoja että karja olisi voinut kävellä läpi
olisi ollut mitään karjaa nyt. Siellä turpeen oli sileä kuin puuvillasametti,
pehmustettu ja rei'itetty, jonka kanit.
Kenttä itsessään oli karkea ja täynnä korkeita, iso cowslips että ei ollut koskaan
leikata. Klustereita vahva kukkia nousi kaikkialla
yläpuolella karkea mättäiden taivutettu.
Se oli kuin satamaselän täynnä rusketus, keiju merenkulku.
"Ah!" Huusi Miriam, ja hän katseli Paul, hänen tummat silmät dilating.
Hän hymyili.
Yhdessä he nauttivat alalla kukkia. Clara, vähän matkan päässä, oli kiinnostunut
cowslips disconsolately. Paul ja Miriam pysyivät lähellä toisiaan,
puhumista vaimeaa sävyjä.
Hän polvistui yhden polven, nopeasti kerätä paras kukkii, siirrytään tupsu on tupsu
levottomasti, puhuu hiljaa koko ajan. Miriam tempasi kukkia rakkaudella,
viipyvä niiden yli.
Hän tuntui aina hänen liian nopeasti ja lähes tieteellinen.
Silti hänen rypäleterttuja oli luonnollista kauneutta enemmän kuin omaansa.
Hän rakasti heitä, mutta jos he olivat hänen ja hänellä oli oikeus niihin.
Hän oli enemmän kunnioitusta heille: he pitivät jotain hän ei ollut.
Kukat olivat hyvin tuore ja makea.
Hän halusi juoda niitä. Kuten hän kokosi heidät, hän söi hieman
keltainen trumpetit. Clara oli vielä vaelteli
disconsolately.
Going häntä kohtaan, hän sanoi: "Miksi et hakemaan?"
"En usko siihen. Ne näyttävät paremmilta kasvaa. "
"Mutta haluat joitakin?"
"He haluavat jättää." "En usko he tekevät."
"En halua ruumiita kukkia minusta", hän sanoi.
"That'sa jäykkä, keinotekoinen käsite", hän sanoi.
"He eivät kuole mitään nopeammin vedessä kuin niiden juuret.
Ja sitä paitsi, ne näyttävät kauniilta kulhoon - ne näyttävät Jolly.
Ja sinä vain soittaa asia ruumis, koska se näyttää ruumiin kaltainen. "
"Onko se vai ei?", Hän väitti.
"Se ei ole yksi minulle. Kuollut kukka ei ole mikään ruumiin kukka. "
Clara nyt huomiotta häntä. "Ja aivan niin - millä oikeudella olet vetää
heitä? "hän kysyi.
"Koska pidän niistä, ja haluavat niitä - ja siellä on paljon niitä."
"Ja se riittää?" "Kyllä.
Miksi ei?
Olen varma, että he haju kiva huoneessasi Nottingham. "
"Ja minun olisi pitänyt ilo katsella heidän kuolevan."
"Mutta sitten - sillä ei ole väliä, jos ne eivät kuole."
Sentähden hän jätti ja meni kumara yli möhkäleitä takkuinen kukat, jotka
paksulti vihmoi kentän kuin kalpea, valoisa vaahto-hyytymiä.
Miriam oli tullut lähelle.
Clara oli polvillaan, hengitys jotkut tuoksun cowslips.
"Luulen", sanoi Miriam, "jos kohdella heitä kunnioituksella et tee heille mitään haittaa.
Se on henki te nyppiä niitä, jotka asioista. "
"Kyllä", hän sanoi. "Mutta ei, saat 'em, koska et halua' em,
ja siinä kaikki. "
Hän ojensi nippu. Miriam oli hiljaa.
Hän poimi lisää.
"Katso näitä!" Hän jatkoi, "tukeva ja reipas kuin pieniä puita ja kuten pojat
rasvaa jalat. "Clara hattu makasi ruoho ole kaukana.
Hän oli polvillaan, taivutus eteenpäin vielä haju kukkia.
Hänen kaula antoi hänelle terävä Pang, niin kaunis asia, mutta ei ylpeä itsestään
juuri nyt.
Rinnat heiluivat hieman hänen puseron. Yleistavoitteena käyrä hänen selkänsä oli kaunis
ja vahva, hän pukeutui ei jää.
Yhtäkkiä tietämättä, hän oli sironta kourallinen cowslips yli hänen
hiukset ja kaula, sanoen: "Ashes to Ashes, ja pöly pölylle, jos
Herra ei ole sinua paholainen on. "
Chill kukkia lankesi hänen kaulaansa. Hän kohotti katseensa häneen, lähes säälittävää,
pelottaa harmaat silmät, mietin, mitä hän oli tekemässä.
Kukat heittäytyi kasvoilleen, ja hän sulki silmänsä.
Yhtäkkiä seisoi edellä hänen, hän tunsi hankala.
"Luulin, halusin hautajaiset", hän sanoi, levoton.
Clara nauroi omituisesti, ja nousi, poiminta cowslips häneltä hiukset.
Hän otti hatun ja kiinnitetty, se on.
Yksi kukka oli pysynyt sotkeutunut hänen hiuksiaan.
Hän näki, mutta ei kerro hänelle. Hän kokosi kukkia hän oli ripoteltu
yli hänen.
Reunalla puun Sinikellot ollut virrannut yli kentälle ja seisoi
kuten tulva-vettä. Mutta he olivat hiipumassa nyt.
Clara eksyneet jopa niitä.
Hän vaelsi hänen peräänsä. Sinikellot miellyttänyt häntä.
"Katsokaa kuinka he ovat tulleet ulos puusta!", Hän sanoi.
Sitten hän kääntyi salaman kanssa lämpöä ja kiitollisuutta.
"Kyllä", hän hymyili. Hänen verensä vatkata.
"Se tuo mieleeni villi miehet Woods, miten kauhuissaan he olisivat kun
he saivat rintaa rintaa avoin tila. "
"Luuletko, että he olivat?" Hän kysyi.
"Ihmettelen, joka oli pelästynyt keskuudessa vanhat heimot - ne murtumisesta irti
pimeydessä Woods kaikkia avaruuden valon, tai jotka tulevat auki hiipien
metsiin. "
"Luulisin toista", hän vastasi. "Kyllä, sinun tuntuu yksi avoin
tilaa lajitella, yrittää pakottaa itsesi pimeyteen, eikö niin? "
"Mistä minä tiedän?" Hän vastasi queerly.
Keskustelu päättyi siellä. Illalla oli syventää yli maan.
Jo laakso oli täynnä varjo. Yksi pieni neliö valoa seisoi vastapäätä osoitteessa
Crossleigh Bank Farm.
Kirkkaus oli Uinti yläosien Hills.
Miriam tuli hitaasti, kasvonsa iso, löysä kukkia, kävely nilkkoihin ulottuva
kautta hajallaan vaahto on cowslips.
Beyond hänen puut olivat tulossa kuntoon, kaikki varjo.
"Mennäänkö?" Hän kysyi. Ja kolmen kääntyi pois.
He kaikki olivat hiljaa.
Going alas polkua he näkivät valon kotiin halki, ja
Ridge mäen ohut tumma hahmotelman pientä valoa, missä Collieryn kylässä
koskettanut taivasta.
"On ollut mukavaa, ei se?" Hän kysyi. Miriam mutisi puoltavan lausunnon.
Clara oli hiljaa. "Eikö niin?", Hän jatkunut.
Mutta hän käveli päätään ylös, ja silti ei vastannut.
Hän voisi kertoa muuten hän muutti, ikään kuin hän ei välittänyt, että hän kärsi.
Tällä hetkellä Paul vei äitinsä Lincoln.
Hän oli valoisa ja innostunut kuin koskaan, mutta kun hän istui vastapäätä häntä rautatie
kuljetus, hän tuntui näyttää hauras.
Hänellä oli hetkellinen tunne kuin jos hän olisi liukumassa pois hänen luotaan.
Sitten hän halusi saada käsiinsä hänet, kiinnitän hänen, lähes ketju hänelle.
Hän tunsi, että hänen on pidettävä kiinni hänen kädellään.
He lähestyi kaupunkia. Molemmat olivat ikkuna etsivät
katedraali.
"Tuolla hän on, äiti!", Hän huusi. He näkivät suuren katedraalin makaa couchant
yläpuolella tavallinen. "Ah!" Hän huudahti.
"Niin hän on!"
Hän katsoi äitiään. Hänen siniset silmänsä olivat katsomassa katedraali
hiljaa. Hän tuntui taas olevan hänen ylitseen.
Jokin ikuinen lepo on nostanut katedraali, sininen ja jalo vastaan
taivas, näkyi hänen, jotain kuolemaan.
Mikä oli oli.
Kaikki hänen nuori ei hän voinut muuttaa sitä.
Hän näki hänen kasvonsa, iho vielä tuoreita ja vaaleanpunainen ja hieskoivu, mutta rypyt lähellä hänen
silmät, hänen silmäluomet tasainen, uppoamisen pieni, hänen suunsa aina suljettu pettymystä;
ja oli hänen samalla ikuista näyttää, kuin jos hän tiesi kohtalonsa viimein.
Hän löi sitä vastaan kaikki vahvuus sielunsa.
"Katso, äiti, kuinka suuri hän on kaupungin yllä!
Ajattele, on katuja ja katujen alla hänet!
Hän näyttää isompi kuin kaupungin kokonaan. "
"Niin hän tekee!" Huudahti hänen äitinsä, rikkomatta kirkas elämään uudelleen.
Mutta hän oli nähnyt hänet istumaan, etsii jatkuvasti ulos ikkunasta tuomiokirkko, hänen
kasvot ja katse, mikä hellittämättömyys elämän.
Ja rypyt lähellä hänen silmänsä ja suunsa kiinni niin kovaa, sai hänet tuntemaan itsensä hän
hulluksi. He söivät aterian että hän pitää villisti
liioiteltu.
"Älä kuvittele, pidän siitä", hän sanoi, kun hän söi kyljys.
"En pidä siitä, en todellakaan! Ajatelkaa rahaa hukkaan! "
"Et koskaan mieli rahani", hän sanoi.
"Unohdat Olen mies, kun hänen tyttö retki."
Ja hän osti hänelle hieman sinistä orvokit. "Lopeta heti, Sir!", Hän käski.
"Kuinka voin tehdä sen?"
"Sinulla ei ole mitään tekemistä. Seistä paikallaan! "
Ja keskellä High Street hän juuttuu kukkia hänen takki.
"Vanha juttu kuin minä!", Hän sanoi, haistaa.
"Katsos", hän sanoi, "Haluan ihmisten ajattelevan olemme kauheaa turpoaa.
Joten katso ikey. "" Minä kaksoisleuka päätäsi ", hän nauroi.
"Strut!", Hän käski.
"Ole fantail kyyhkynen." Hänellä meni tunti saada hänet läpi
Street.
Hän seisoi edellä Glory Hole, hän seisoi Stone Bow, hän seisoi kaikkialla, ja
huudahti. Mies tuli, riisui hatun, ja kumarsi
hänelle.
"Voinko näyttää kaupunkia, rouva?" "Ei kiitos", hän vastasi.
"Minulla poikani." Sitten Paavali oli ristin häntä ei
vastaat enemmän arvokkuutta.
"Mene sinä tiehesi!" Hän huudahti. "Ha! se Juutalainen talossa.
Nyt, muistatko että luento, Paul -? "Mutta hän tuskin kiivetä tuomiokirkon
Hill.
Hän ei huomannut. Sitten yhtäkkiä hän löysi pysty puhumaan.
Hän otti hänet vähän julkisia-talo, jossa hän lepäsi.
"Ei se ole mitään", hän sanoi.
"Sydämeni on vain hieman vanha, täytyy odottaa sitä."
Hän ei vastannut, vaan katsoi häntä. Jälleen hänen sydämensä oli murskattu kuumassa otteen.
Hän halusi itkeä, hän halusi murskata asioita Fury.
He läksivät jälleen, tahtiinsa vauhtia, niin hitaasti.
Ja jokainen askel tuntui paino rintaansa.
Hänestä tuntui kuin hänen sydämensä olisi puhjennut. Viimein he tulivat ylös.
Hän seisoi Enchanted katsellen linnan portilla, katsot tuomiokirkon edessä.
Hän oli aivan unohtanut itsensä. "Nyt tämä on parempi kuin luulin se voisi
olla! "hän huusi.
Mutta hän vihasi sitä. Kaikkialla hän seurasi häntä, hautovan.
He istuivat yhdessä katedraali. He osallistuivat hieman palvelua
kuoro.
Hän oli arka. "Kai se on avoin ketään?" Hän
kysyi häneltä. "Kyllä", hän vastasi.
"Luuletko heillä olisi kirottu posken lähettää meille pois."
"No, olen varma", hän huudahti, "he olisivat, jos he kuulivat kieli."
Hänen kasvonsa näyttivät loistaa jälleen iloa ja rauhaa aikana palvelua.
Ja koko ajan hän oli halunnut raivoa ja särkeä asioita ja itkeä.
Myöhemmin, kun he olivat kallellaan muurin yli, katsot kaupungin alla, hän tokaisi
yhtäkkiä: "Miksi can'ta mies on nuori äiti?
Mitä hän vanha? "
"No," äiti nauroi, "hän tuskin auttaa sitä."
"Ja miksi en vanhin poika?
Look - he sanovat nuoret ovat etu - mutta katso, he olivat nuoria
äiti. Sinun olisi pitänyt minua teidän vanhin
poika. "
"En järjestää sitä", hän esitti vastalauseensa. "Tule pohtimaan, olet niin paljon syyttää
kuin minä. "Hän kääntyi hänen, valkoinen, hänen silmänsä raivoissaan.
"Mitä sinä vanha!", Hän sanoi, vihainen hänen impotenssi.
"Miksi et voi kävellä? Miksi et voi tulla kanssani sinne? "
"Kerran", nainen vastasi, "Olisin voinut ajaa jopa että kukkula paljon parempi kuin
teitä. "" Mitä hyötyä on sen minulle? "hän huusi,
lyömällä nyrkillä seinään.
Sitten hän tuli haikea. "Harmi teistä tulla kipeäksi.
Vähän, se on - "" huonosti! "Hän huusi.
"Olen hieman vanha, ja sinun täytyy sietää sitä, että kaikki."
He olivat hiljaa. Mutta se oli niin paljon kuin he voisivat kantaa.
He saivat Jolly jälleen yli teetä.
Kun he istui Brayford katsomassa veneitä, hän kertoi hänelle Clara.
Hänen äitinsä kysyi häneltä lukemattomia kysymyksiä. "Kuka sitten hän elää?"
"Äitinsä puolesta Bluebell Hill."
"Ja he ovat tarpeeksi pitämään heidät?" "En usko niin.
Mielestäni ne eivät pitsiä työtä. "" Ja missä piilee hänen charmia, poikani? "
"En tiedä, että hän on hurmaava, äiti.
Mutta hän on mukava. Ja hän näyttää suoraan, tiedät - ei bittinen
syvä, ole vähän. "" Mutta she'sa paljon vanhempi kuin sinä. "
"Hän on kolmekymmentä, olen menossa kahdeskymmenes-kolme."
"Et ole kertonut minulle mitä haluat häntä."
"Koska en tiedä - eräänlainen uhmakas tapa hänellä on - tavallaan vihainen tavalla."
Rouva Morel harkita.
Hän olisi ollut iloinen nyt hänen poikansa rakastua joku nainen joka olisi - hän
ei tiennyt mitä. Mutta hän harmitteli niin, sai niin raivoissaan yhtäkkiä,
ja taas oli melankolinen.
Hän halusi hän tiesi muutamia kivoja nainen - Hän ei tiedä, mitä hän halusi, mutta jätti sen
epämääräinen. Ainakaan hän ei ollut vihamielinen
Ajatus Clara.
Annie oli kyseessä naimisiin. Leonard olivat lähteneet töihin
Birmingham. Yksi viikonlopun kun hän oli kotona hän oli sanonut
hänelle:
"Et näytä kovin hyvin, minun poika." "En tiedä", hän sanoi.
"Minusta tuntuu muutenkin tai ei mitenkään, MA." Hän kutsui häntä "ma" jo hänen poikamainen
muoti.
"Oletko varma että he ovat hyviä majoitusta?" Hän kysyi.
"Kyllä - kyllä.
Vain - It'sa pituusleikkurin kun on kaataa oma teetä out - "ketään riekko jos
te tiimi se teidän lautasen ja sup se ylös. Se jotenkin vie "maun irti."
Rouva Morel nauroi.
"Ja niin se musertaa sinut?", Hän sanoi. "En tiedä.
Haluan mennä naimisiin ", hän tokaisi, mutkainen sormiaan ja katselee
saappaansa.
Seurasi hiljaisuus. "Mutta", hän huudahti: "Luulin että sanoit
olisit odottaa vielä vuosi. "" Kyllä, olen sanonut niin ", hän vastasi sitkeästi.
Jälleen hän pitää.
"Ja te tiedätte", hän sanoi, "Annie'sa hieman tuhlari.
Hän on pelastanut mitään yli yksitoista kiloa. Ja tiedän, poika, et ole ollut paljon
tilaisuuden. "
Hän värillinen jopa korvia. "Minulla kolmekymmentäkolme mälli", hän sanoi.
"Se ei mennä pitkälle", hän vastasi. Hän ei sanonut mitään, mutta kierretty sormiaan.
"Ja te tiedätte", hän sanoi, "olen mitään -"
"En halunnut, MA!" Hän huusi, hyvin punainen, kärsimystä ja remonstrating.
"Ei, minun poika, tiedän. Olin vain haluavat minulla oli.
Ja ottaa pois viisi kiloa häät ja asioita - se jättää kaksikymmentäyhdeksän kiloa.
Et tee paljon siitä. "Hän kierretty vielä, impotentti, itsepäinen, ei
etsimisessä.
"Mutta oletteko todella halua mennä naimisiin?" Hän kysyi.
"Tuntuuko sinusta kuin olisit pitäisi?" Hän antoi hänelle yksi suora katse siniseen
silmät.
"Kyllä", hän sanoi. "Sitten", nainen vastasi, "meidän kaikkien on tehtävä
Parasta mitä voimme sitä, poika. "Seuraavan kerran hän katsoi ylös oli kyyneliä
hänen silmissään.
"En halua Annie tuntea vammaisia", hän sanoi, kamppailee.
"Oma poika", hän sanoi: "Sinä olet vakaa - you've sai kunnollinen paikka.
Jos mies oli tarvinnut minua olisin mennyt naimisiin häntä viime viikon palkka.
Hän voi olla vähän vaikea aloittaa nöyrästi. Nuoret tytöt ovat sellaisia.
He odottavat sakon kotiin he ajattelevat he ovat.
Mutta minulla oli kalliita huonekaluja. Se ei ole kaikki. "
Joten Häät pidettiin lähes välittömästi.
Arthur tuli kotiin, ja oli upea yhtenäinen.
Annie katseli Nizzassa kyyhky-harmaa mekko hän voisi sunnuntaisin.
Morel kutsui häntä hulluna menossa naimisiin, ja oli viileä hänen vävy.
Rouva Morel oli valkoinen vinkkejä hänen konepellin, ja hieman valkoista hänen puseron, ja oli
kiusoitteli sekä hänen poikaansa fancying itse niin mahtava.
Leonard oli iloinen ja sydämellinen, ja tuntui pelokas typerys.
Paavali ei voinut aivan mitä Annie halusi päästä naimisiin.
Hän oli ihastunut häneen, ja hän hänestä.
Silti hän toivoi melko lugubriously että se kääntää kaikki oikealle.
Arthur oli hämmästyttävän komea hänen tulipunainen ja keltainen, ja hän tiesi sen hyvin,
mutta oli salaa häpeän yhtenäinen.
Annie huusi hänen silmänsä ylös keittiö lähtiessä äitinsä.
Rouva Morel huusi hieman, sitten taputti häntä selkään ja sanoi:
"Mutta älä itke, lapsi, hän tulee sinulle hyvää."
Morel leimattu ja sanoi olevansa tyhmä mennä ja sitoa itsensä ylös.
Leonard näytti valkoinen ja ärtynyt.
Rouva Morel sanoi hänelle: "Minä s'll luottaa hänet sinulle, minun poika, ja pidä
olet vastuussa hänestä. "" Voit ", hän sanoi, melkein kuolleena
koettelemus.
Ja kaikki oli ohi. Kun Morel ja Arthur olivat sängyssä, Paul istui
puhuu, sillä hän usein teki, hänen äitinsä. "Et ole pahoillani hän on naimisissa, äiti,
olet? "hän kysyi.
"En ole pahoillani hän naimisissa - mutta - Tuntuu oudolta, että hänen pitäisi mennä minulta.
Näyttää jopa siltä minusta kovasti, että hän voi mieluummin mennä hänen kanssaan Leonard.
Niin äidit - Tiedän, että se typerä. "
"Ja sinä saat olla onneton hänestä?" "Kun ajattelen omaa hääpäivä," hänen
äiti vastasi: "Voin vain toivoa hänen elämänsä tulee olemaan erilainen."
"Mutta voitko luottaa häneen olla hyvä hänelle?"
"Kyllä, kyllä. He sanovat, hän ei ole tarpeeksi hyvä hänelle.
Mutta minä sanon, jos ihminen on aito, kun hän on, ja tyttö on ihastunut häneen - niin - se pitäisi
olla kunnossa.
Hän on niin hyvä kuin hän. "" Joten et mielessä? "
"En olisi ikinä anna tyttären minun naimisiin mies En tuntenut olla aito
läpikotaisin.
Ja kuitenkin, kahvilassa kuilu nyt hän on poissa. "He olivat molemmat kurja, ja halusi hänen
takaisin.
Se tuntui Paul äitinsä katseli yksinäinen, hänen uusi musta silkki pusero sen bittinen
valkoista leikkaus. "Joka tapauksessa, äiti, en s'll koskaan naimisiin"
hän sanoi.
"Ay, he kaikki sanovat, että minun poika. Olet ei täyty yksi vielä.
Vain odottaa vuoden tai kaksi. "" Mutta minä mene naimisiin, äiti.
Minä elää teidän kanssanne, ja meillä on palvelija. "
"Ay, minun poika, se on helppo puhua. Näemme kun sen aika tulee. "
"Mihin aikaan?
Olen lähes kaksikymmentä-kolme. "" Kyllä, et joka menisi naimisiin
nuori. Mutta kolmen vuoden kuluttua - "
"Aion kanssa juuri samaa."
"Näemme, poikani, me näemme." "Mutta et halua minua mennä naimisiin?"
"En haluaisi ajatella sinua läpi elämäsi ilman, että kukaan välittää
sinulle ja tee - ei. "
"Ja sinä luulet minun pitäisi mennä naimisiin?" "Ennemmin tai myöhemmin jokainen ihminen pitäisi."
"Mutta et halua sitä myöhemmin." "Olisi vaikea - ja erittäin kova.
Se on kuten sanotaan:
"'Pojan poikani kunnes hän vie hänet vaimoa, mutta tyttäreni tyttäreni koko
hänen elämänsä. '"" Ja luuletko että minä antaisin vaimo ottaa minua
olet? "
"No, te ette pyydä häntä naimisiin äitisi samoin kuin te," Rouva Morel hymyili.
"Hän voi tehdä mitä hän piti; hän ei olisi puuttua."
"Hän wouldn't - kunnes hän oli saanut sinut - ja sitten näkisitte."
"En koskaan näkemään. En koskaan naimisiin kun minulla sinua - I
ei. "
"Mutta En haluaisi jättää sinua kukaan, poikani», hän huusi.
"Te ette jätä minua. Mikä sinä olet?
Fifty-kolme!
Minä annan teille asti seitsemänkymmentäviisi. Siinäpä se, olen rasvaa ja neljäkymmentäneljä.
Sitten minä naimisiin vanhoillinen elin. Katso! "
Hänen äitinsä istui ja nauroi.
"Mene nukkumaan", hän sanoi - "mennä nukkumaan." "Ja meillä on ihan talon, sinä ja minä,
ja palvelija, ja se tulee olemaan vain kunnossa. Olen s'll ehkä täynnä maalaukseni. "
"Aiotteko mennä nukkumaan!"
"Ja sitten s'll on poni-kuljetuksen. Katso itse - hieman Queen Victoria
ravi kierroksella. "" Minä sanon teille mennä nukkumaan ", hän nauroi.
Hän suuteli häntä ja meni.
Hänen tulevaisuuden suunnitelmat olivat aina samat.
Rouva Morel la hautovan - noin tyttärensä, noin Paavali, noin Arthur.
Hän harmitteli klo menettää Annie.
Perhe oli hyvin läheisesti. Ja hän tunsi täytyy elää nyt, olla kanssasi
lapsensa. Elämä oli niin rikas hänelle.
Paavali halusi hänet, ja niin teki Arthur.
Arthur koskaan tiennyt, kuinka syvästi hän rakasti häntä. Hän oli olento hetkellä.
Koskaan vielä hän olisi ollut pakko päästä toteuttamaan itseään.
Armeija oli kurinalainen hänen ruumiinsa, mutta ei hänen sielunsa.
Hän oli täysin terve ja erittäin komea. Hänen tumma, voimakas hiukset istui lähellä hänen
pienehkö pää.
Siellä oli jotain lapsellista hänen nenäänsä, jotain lähes tyttömäinen hänen
tumman siniset silmät.
Mutta hänellä oli hauskaa punainen suu mies hänen ruskeat viikset, ja hänen leukansa oli
vahva.
Se oli hänen isänsä suuhun, se oli nenä ja silmät oman äitinsä kansan - hyvä-
näköinen, heikko-periaatteellinen folk. Rouva Morel oli huolissaan hänestä.
Kerran hän oli todella ajaa kamppeet hän oli turvassa.
Mutta kuinka pitkälle hän voisi mennä? Armeija ei ollut oikeastaan tehnyt hänelle mitään hyvää.
Hän ärsytti katkerasti viranomaisen virkamiehet.
Hän vihasi tarvitse totella kuin hän olisi eläin.
Mutta hän oli liian paljon järkeä potkia. Niin hän käänsi huomionsa saada
paras irti.
Hän voisi laulaa, hän oli siunaus-kumppani. Usein hän joutui naarmuilta, mutta ne olivat
miehekäs naarmuja, jotka ovat helposti läpi sormien. Niinpä hän teki hyvissä ajoin pois, kun taas
hänen itsekunnioituksensa oli tukahduttaminen.
Hän luotti hänen hyvännäköinen ja komea hahmo, hänen hienostuneisuutta, hänen kunnollinen
koulutus saada hänet useimmat mitä hän halusi, ja hän ei ollut pettynyt.
Silti hän oli rauhaton.
Jotain tuntui kalvaa häntä sisältä. Hän ei ollut koskaan vielä, hän ei koskaan yksin.
Äitinsä kanssa hän oli melko vaatimaton. Paul hän ihaili ja rakasti ja halveksivat
hieman.
Ja Paavali ihaillut ja rakastanut ja halveksivat häntä hieman.
Rouva Morel oli ollut muutaman kilon vasemmalle hänen isänsä, ja hän päätti ostaa hänelle
poika pois armeijasta.
Hän oli villi ilosta. Nyt hän oli kuin poika ottaa loma.
Hän oli aina ollut ihastunut Beatrice Wyld, ja hänen lomauttaa hän piristyi kanssa
hänet jälleen.
Hän oli vahvempi ja parempi terveys. Kaksi kävi usein pitkiä kävelyretkiä yhdessä,
Arthur ottaen hänen käsivartensa sotilaan muoti, melko jäykästi.
Ja hän tuli soittamaan pianoa kun hän lauloi.
Sitten Arthur olisi avata hänen tunika kaulus. Hän kasvoi huuhdellaan, hänen silmänsä olivat kirkkaat, hän
lauloi miehekäs tenori.
Jälkeenpäin he istuivat yhdessä sohvalla. Hän näytti flaunt hänen ruumiinsa: hän tiedosti
hänestä niin - vahva rinta, sivut, reidet niiden tiiviit housut.
Hän piti langeta murretta kun hän puhui hänelle.
Hän joskus savua hänen kanssaan. Joskus hän kestäisi vain muutaman
whiffs hänen savuke.
"Ei", hän sanoi eräänä iltana, kun hän saavutti hänen savuke.
"Ei, tha doesnā. Minä gi'e sinulle savu suudella jos ter'sa
mieli. "
"Halusin haiku, ei suudella ollenkaan", hän vastasi.
"No," THA s'lt ha'ea tuulahdus ", hän sanoi," ja Wi 't' suudella. "
"Haluan tasapeliin sinun ***", hän huusi, tarttuma varten savuke välillä hänen
huulet. Hän istui hänen harteilleen koskematta
häntä.
Hän oli pieni ja nopea kuin salama. Hän vain karkasi.
"Minä gi'e sinulle savu suudelma", hän sanoi. "Tha'rt knivey riesa, Arty Morel", hän
sanoi, istuu takaisin.
"Ha'ea savu suudelma?" Sotilas nojautui eteenpäin hänelle hymyillen.
Hänen kasvonsa olivat lähellä hänen. "Shonna!" Hän vastasi kääntyen pois hänen
pään.
Hän otti piirtää hänen savukkeen, ja joka noudattaa suunsa ja laittoi huulensa lähelle
häntä. Hänen tummanruskeat rajata viikset erottui
kuten harjalla.
Hän katsoi puckered crimson huulet, sitten yhtäkkiä nappasi savukkeen päässä
sormiaan ja syöksyi pois. Hän, leaping jälkeen hänen tarttui kampa alkaen
hänet takaisin hiukset.
Hän kääntyi, heitti savukkeen häntä. Hän nosti sen ylös, laita se hänen suuhunsa, ja
istuutui. "Haitat!" Hän huusi.
"Anna minulle kampa!"
Hän pelkäsi, että hänen hiukset, erityisesti tehnyt hänet, tulisi alas.
Hän seisoi kädet päätään. Hän piilotti kampa välillä polvilleen.
"Olen kuin sain sen", hän sanoi.
Savuke vapisi välillä hänen huulensa naurusta, kun hän puhui.
"Valehtelija!", Hän sanoi. "Totta kuin olen täällä!", Hän nauroi, tulokset
kätensä.
"Sinä röyhkeä imp!" Hän huudahti, ryntää ja scuffling varten kampa, jonka hän oli
alle polvilleen.
Kuten hän paininut hänen kanssaan, kiskoi hänen tasainen, tiukka peittämä polvet, hän nauroi
kunnes hän makasi takaisin sohvalle ravistamalla naurusta.
Savuke putosi hänen suustaan lähes poltto hänen kurkkuunsa.
Hänen herkkä rusketus veren huuhdeltava ylös, ja hän nauroi, kunnes hänen siniset silmänsä olivat
sokaisi hänen kurkku turvonnut melkein tukehtuminen.
Sitten hän nousi istumaan.
Beatrice oli ottamassa häntä kampa. "Tha kutittaa minua, Beat", hän sanoi paksusti.
Kuin salama hänen pieni valkoinen käsi meni ulos ja smacked hänen kasvonsa.
Hän aloitti, räikeitä häntä.
He tuijottivat toisiaan. Hitaasti uppoasennus hänen poskeaan, hän
putosi hänen silmänsä, sitten päätään. Hän istuutui sulkily.
Hän meni kodinhoitohuoneeseen muuttaa hänen hiuksiaan.
Yksityisissä siellä hän vuodata muutama kyyneleitä, hän ei tiennyt mitä varten.
Kun hän palasi hän oli kuroa lähietäisyydeltä.
Mutta se oli vain elokuva yli hänen tuleen. Hän ja ryppyiset hiukset, oli sulking heti
sohva. Hän istui vastapäätä, on nojatuoli, ja
kumpikaan puhunut.
Kello rastilla hiljaisuus kuin puhaltaa. "Olet pieni kissa, Beat", hän sanoi
pituus, puoli anteeksipyytävästi. "No, sinun ei pitäisi posketon", hän
vastasi.
Oli taas pitkä hiljaisuus. Hän vihelsi itsekseen kuin mies paljon
levoton mutta uhmakas. Yhtäkkiä hän meni poikki hänen luokseen ja suuteli
häntä.
"Tuliko se, pore fing!" Hän pilkkasi. Hän nosti kasvonsa, hymyilevä uteliaana.
"Kiss", hän kutsui häntä. "Uskalla minä?" Hän kysyi.
"Mene!" Hän haastoi, suunsa nosti hänelle.
Tarkoituksella, ja erikoinen vapiseva hymy joka tuntui levisi hänen koko
ruumiin, hän pisti suuhun hänen.
Välittömästi käsivarret ristissä ympäri häntä. Heti Long Kiss oli valmis hän
veti takaisin päätään häneltä, pisti herkkä sormensa hänen kaulaansa kautta
avoin kaulus.
Sitten hän sulki silmänsä, antaen itsensä ylös jälleen suudella.
Hän toiminut omasta vapaasta tahdostaan. Mitä hän tekisi hän teki, ja teki kukaan
vastuussa.
Paul tuntui elämä muuttuu hänen ympärillään. Ehdot nuoret olivat poissa.
Nyt se oli koti aikuinen ihmisiä.
Annie oli naimisissa naisen, Arthur oli seuraava omaksi ilokseen tavalla tuntematon
hänen folk. Niin kauan he olivat kaikki asuivat kotona, ja
lähtenyt siirtämään aikaa.
Mutta nyt, Annie ja Arthur, elämä antaa ulkopuolella äitinsä talon.
He tulivat kotiin loma ja lepo.
Joten oli tuo outo, puoli-tyhjä tunne siitä talon, ikään kuin linnut
oli lentänyt. Paul tuli yhä ratkaisematta.
Annie ja Arthur oli mennyt.
Hän oli levoton seurata. Silti kotiin oli hänelle viereen hänen äitinsä.
Ja silti oli jotain muuta, jotain ulkopuolelta, jotain mitä hän halusi.
Hän kasvoi yhä levoton.
Miriam ei tyydyttänyt häntä. Hänen vanha hullu halua olla hänen kanssaan kasvoi
heikompi.
Joskus hän tapasi Clara Nottinghamissa, joskus hän meni tapaamisia hänen kanssaan,
Joskus hän näki hänet Willey Farm. Mutta nämä viime otteeseen tilanne
tuli kireät.
Oli kolmio välisestä vihamielisyydestä Paul ja Clara ja Miriam.
Clara hän otti fiksu, maallinen, pilkaten sävy hyvin antagonistisia ja Miriam.
Sillä ei ollut merkitystä aiempaan.
Hän voisi olla intiimi ja surullinen hänen kanssaan. Sitten heti Clara ilmestyi, se kaikki
katosi, ja hän soitti sen tulokas. Miriam oli eräänä kauniina iltana hänen kanssaan
vuonna heinää.
Hän oli ollut hevonen-rake, ja lopettanut, tuli auttamaan häntä laittaa heinää
vuonna kukot.
Sitten hän puhui hänelle hänen toiveita ja malttinsa, ja hänen koko sielunsa tuntui valehdella
paljas hänen edessään. Hänestä tuntui kuin hän katseli hyvin
väräjävä juttuja elämän hänessä.
Kuu tuli ulos: he kävelivät kotiin yhdessä: hän näytti tulleen hänen
koska hän tarvitsi häntä niin pahasti, ja hän kuunteli häntä, antoi hänelle kaikki hänen rakkautensa ja
uskonsa.
Tuntui hänestä hän toi hänelle parhaan itse pitää, ja että hän vartija
se koko ikänsä.
Ei, taivas ei vaalia tähdet varmemmin ja ikuisesti kuin hän olisi vartija
hyvä sielu Paul Morel. Hän lähti kotiin yksin, tunne Ylistetty,
iloinen hänen uskonsa.
Ja sitten seuraavana päivänä, Clara tuli. Heidän piti olla teetä Hayfield.
Miriam katseli illalla piirustus kultaa ja varjo.
Ja koko ajan Paavali oli urheilun kanssa Clara.
Hän teki korkeammalle kasoista heinää että he hyppivät yli.
Miriam ei välittänyt pelistä, ja seisoivat sivuun.
Edgar ja Geoffrey ja Maurice ja Clara ja Paul hyppäsi.
Paul voitti, koska hän oli valo.
Clara veri oli herännyt. Hän voisi käyttää kuin Amazon.
Paavali rakasti määrätietoisesti hän ryntäsi Hay-kukko ja hyppäsi, laskeutui
toisella puolella, rinnat ravistettu hänen paksut hiukset aueta.
"Sinä koskea!" Hän huusi.
"Sinä koskea!" "Ei!" Hän välähti, kääntyen Edgar.
"En koskenut, minä? Enkö minä selvää? "
"En voinut sanoa," nauroi Edgar.
Kukaan heistä ei voisi sanoa. "Mutta sinä kosketti", sanoi Paul.
"Olet lyöty." "En koskenut!" Hän huusi.
"Pelkkänä kuin mitään", sanoi Paul.
"Box korvansa minulle!" Hän huusi Edgar. "Ei," Edgar nauroi.
"En uskalla. Sinun täytyy tehdä se itse. "
"Eikä mikään voi muuttaa sitä, että olet koskettanut," nauroi Paul.
Hän oli raivoissaan hänen kanssaan. Hänen pikku Triumph ennen nämä pojat ja
miehiä oli poissa.
Hän oli unohtanut itsensä peliin. Nyt hän oli nöyrä häntä.
"Mielestäni olet halveksittavaa!" Hän sanoi. Ja taas hän nauroi, niin, että
kidutettu Miriam.
"Ja tiesin et voisi hypätä että kasaan", hän kiusoitteli.
Hän käänsi selkänsä hänelle.
Kuitenkin kaikki näkivät, että ainoa henkilö, hän kuunteli, tai oli tietoinen
ja, oli hän, ja hän hänen. Se ilo miehet nähdä tämän taistelun
niiden välillä.
Mutta Miriam kidutettiin. Paavali saattoi valita vähemmän tilalle
korkeammalle, hän näki. Hän voisi olla uskoton itselleen,
uskoton todella huolissaan Paul Morel.
Oli vaara hänen tulee kevytmielistä, hänen perässä juokseminen hänen
tyytyväisyys kuten mikä tahansa Arthur, tai kuten hänen isänsä.
Se teki Miriam katkera ajatella, että hänen pitäisi heittää pois hänen sielunsa tälle
nenäkäs liikennettä joutavuus Clara.
Hän käveli sisään katkeruuden ja hiljaisuus, kun taas kaksi muuta kokoontuivat toisiaan, ja Paul
sported.
Ja sen jälkeen hän ei omista sitä, vaan hän oli pikemminkin hävetä itseään, ja
heittäytyivät itseään ennen Miriam. Sitten taas hän kapinoi.
"Se ei ole uskonnollinen olla uskonnollinen," hän sanoi.
"Odotan varis on uskonnollinen, kun se purjehtii taivaalla.
Mutta vain se, koska se tuntuu itse kuljettaa mihin se on menossa, ei sillä
mielestä on ikuinen. "
Mutta Miriam tiesi että pitäisi olla uskonnollinen kaikessa, on Jumala, mitä
Jumala voisi olla, läsnä kaikessa. "En usko, Jumala tietää niin paljon
Itse ", hän huusi.
"Jumala ei tiedä asioita, hän on asioista. Ja olen varma, että hän ei sielukas. "
Ja sitten tuntui hänestä, että Paavali oli väittäen Jumalan omalle puolelle, sillä hän
halusi oman tiensä ja omaksi ilokseen.
Oli pitkä taistelu hänen ja hänen.
Hän oli täysin uskoton hänelle edes omaa läsnäoloa; sitten hän häpesi, sitten
katuva; sitten hän vihasi ja lähti jälleen.
Ne olivat alati toistuva olosuhteissa.
Hän harmitteli hänet pohjaan sielunsa. Siellä hän jäi - surullinen, mietteliäs,
palvoja. Ja hän aiheutti hänen suruaan.
Puolet ajasta hän suri häntä, puolet ajasta hän vihasi.
Hän oli hänen omatuntonsa, ja hän tunsi, jotenkin, hän oli saanut omatunto, joka oli
liikaa hänelle.
Hän ei voinut jättää häntä, koska yhdellä tavalla hän pitää parhaan häntä.
Hän ei voinut jäädä hänen kanssaan, koska hän ei ottanut loput hänen, joka oli kolmen
neljäsosaa.
Joten hän chafed itsensä raakuus hänen. Kun hän oli kahdenkymmenen yhden hän kirjoitti
kirjeestä, jonka on voinut olla vain kirjoitettu hänelle.
"Saanko puhua meidän vanha, kulunut rakkaus, tämä viimeinen kerta.
Sekin muuttuu, eikö? Sano ei ole ruumista että rakkaus kuoli,
ja jätti sinut sen haavoittumaton sielu?
Katsos, voin antaa sinulle henki rakkautta, olisin antanut sen teille tämän pitkään, pitkään aikaan, mutta
ei sisältyvät intohimo. Katso, olet nunna.
Olen antanut sinulle mitä antaisin pyhä nunna - kuten mystikko munkki ja mystikko nunna.
Varmasti sinulle arvostusta sen parhaiten. Silti te pahoillani - no, on valitettavaa -
muut.
Kaikissa suhteissa ole ruumista tulee. En puhu sinulle aistien kautta -
vaan Hengen kautta. Siksi emme voi rakastaa yhteisessä
mielessä.
Meillä ei ole jokapäiväistä kiintymystä.
Toistaiseksi olemme kuolevaisia, ja elää rinnakkain toistensa kanssa olisi valitettavaa,
jotenkin sinun kanssasi en voi pitkään olla triviaali, ja tiedäthän, olla aina yli
tämä kuolevainen valtio olisi menettää sitä.
Jos ihmiset naimisiin, ne on elää yhdessä helliä ihmisiin, jotka saattavat olla tavallista
toistensa kanssa ilman tunnetta hankala - ei kaksi sielua.
Joten katson sitä.
"Pitäisikö Minä lähettää tämän kirjeen? - En usko. Mutta - se on parasta ymmärtää.
Au revoir. "Miriam lukenut tämän kirjeen kahdesti, jonka jälkeen
hän sinetöity se ylös.
Vuotta myöhemmin hän rikkoi sinetin näyttää äidilleen kirjeen.
"Olet nunna - olet nunna." Sanat menivät hänen sydämensä uudelleen ja
uudelleen.
Mikään ei hän koskaan ollut sanonut oli mennyt häntä niin syvästi, herkeämättä, kuten kuolevainen haava.
Hän vastasi hänelle kaksi päivää sen jälkeen puolue.
"" Meidän läheisyyttä olisi ollut kaiken kauniin mutta yksi pieni virhe, "hän
noteerata. "Oliko virhe minun?"
Lähes välittömästi hän vastasi hänelle Nottingham, lähettämällä hänelle samalla
vähän "Omar Khaijam." "Olen iloinen, vastasi; olet niin rauhallinen
ja luonnon laitat minut häpeään.
Mitä ranter olen! Olemme usein ulos myötätuntoa.
Mutta perustekijät voimme aina yhteen mielestäni.
"Minun täytyy kiittää teitä sympatiaa minun maalaus ja piirustus.
Monet luonnos on omistettu sinulle.
En innolla kritiikkiä, joka Häpeäkseni ja kunniaa, ovat aina
Grand arvostuksiin. Se on ihana vitsi, että.
Au revoir. "
Tämä oli vuoden ensimmäisen vaiheen Paul rakkaussuhteeseen.
Hän oli nyt Noin kahdessakymmenessäviidessä kolmevuotias, ja vaikka vielä neitsyt, sukupuoli vaisto
että Miriam oli liikaa jalostettu niin kauan kasvoi nyt erityisen vahva.
Usein, sillä hän puhui Clara Dawes, tuli että paksuuntuminen ja elävöittävää hänen
verta, että erikoinen pitoisuus rinta, ikään kuin jotain olisi elossa siellä,
uusi ihminen tai uusia keskuksen tietoisuuden,
varoittivat häntä, että ennemmin tai myöhemmin hän piti pyytää yksi nainen tai toisella.
Mutta hän kuului Miriam. Ja että hän oli niin kiinteästi varma, että hän
salli hänen oikealle.
>