Tip:
Highlight text to annotate it
X
Käännös: Heidi M Oikoluku: veps2i
Tämä peli...on PERSEESTÄ.
Vittu!
Vittu.
VITTU!
VITTU!
Vittu.
KUOLE!
VITTUPÄÄT!
Vieläkö yrität auttaa minua?
Anna kun kerron rehellisen mielipiteeni tästä pelistä.
Voi pojat, VIHAAN tätä peliä.
Se saa minut itsemurhan partaalle.
Ainoa lohduttava tieto on se, että kaikki näyttävät jakavan turhautumiseni.
Karate Kid on peli, joka on vainonnut monen lapsuutta.
Kaikki kertovat saman tarinan:
"Pidin elokuvasta, joten hankin Nintendo-pelin, enkä voinut sietää sitä,
mutta minun oli pakko jatkaa pelaamista, koska halusin pelata sen läpi."
Joten, mikä tässä pelissä on saanut niin monet epäonniset lapset
kasvamaan katkeriksi aikuisiksi, muistellen vihantäyttämää lapsuuttaan.
Huutaen televisioruudulle, heitellen ohjaimiaan?
Jokainen, joka on pelannut tämän todella vaikean paskan läpi,
ei koe minkäänlaista tyydytystä, vaan ennemminkin katumusta,
koska se on täyttä vitun ajan tuhlausta.
Tunne on samanlainen kuin nyrkkitappelun loputtua,
olet voittaja, mutta palkinnoksi kaikesta vaivasta
saat vain verisiä mustelmia ja katkenneita luita.
Se vain ei ole sen arvoista.
Suurin ongelma on se, että kontrollit ovat niin kömpelöt.
Hypätäksesi painat ylöspäin, joka ei juurikaan auta,
koska voit hypätä ainoastaan suoraan ylöspäin.
Sinun tulee olla täysin paikoillasi,
ja jos kosketat vihollista, lennät päinvastaiseen suuntaan.
Et pääse riittävän lähelle voidaksesi oikeastaan hyökätä ketään vastaan.
Jokaiseen kuoppaan kuolee ja niihin on niin helppo tippua.
Joten joka kerran kun saat osuman kuopan lähellä, olet periaatteessa kuollut.
Ensimmäinen kenttä on naurettavan helppo.
Taistelut ovat yksi yhtä vastaan, ja potkit kaikista paskat pihalle.
Ja siinäpä se, voitit.
Teet sen sitten uudestaan, ja uudestaan.
Kakkoskentän myötä peli muuttuu sivuttain vieriväksi.
Se on melkein kopio "Kung Fu"-pelistä, mutta paljon huonompi.
Silloin tällöin on näitä typeriä lähes mahdottomia bonuskenttiä,
ja luulenpa että on melko turvallista sanoa
että tämä olisi helpompaa oikeassa elämässä.
Kolmoskentässä vastassasi on taifuuni ja tuuli työntää sinua koko ajan taaksepäin.
Niin kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi, ilmassa lentelee oksia ja lintuja.
Jokaikinen lentävä esine vahingoittaa sinua, työntäen sinua taaksepäin,
ja joka paikassa on kuoppia.
Vihaan tätä peliä mutta miksi pelaan sitä?
No, se on kysymys jonka kaikki ovat kysyneet itseltään.
Jokaisella heistä on samat syyt:
olet vihainen ja haluat voittaa.
Haluat päihittää Nintendon,
mutta kylmä tosiasia on se, ettei kukaan muu kuin sinä itse välitä.
Vihdoin pääset neljänteen kenttään ja voi pyhä paska, että se on vaikea.
Et pääse kenenkään lähelle lyödäksesi heitä,
ja jokaisella on pitkä keihäs, joka heittää sinut taaksepäin.
Toisinaan kykenet lyömään vihollisia ylöspäin mennessäsi,
mutta alaspäin mennessäsi,
et pysty iskemään riittävän alas osuaksesi niihin.
Periaatteessa he kaikki vain vittuilevat sinulle,
tönien sinua ympäriinsä, etkä voi sille yhtään mitään.
Ja arvaa mitä.
Se oli viimeinen kenttä,
ja jos odotit jotain isoa loppuhuipennusta
palkkioksi kaikesta näkemästäsi vaivasta,
no, olit väärässä.
Pelin lopussa ei tapahdu muuta kuin herra Miyagin silmänisku.
Varsinainen paskakasa.
Ilmeisesti he päättivät, että kun kerran pelissä on vain neljä kenttää,
niiden on paras olla vaikeimmat neljä kenttää ikinä.
Kävisikö tällainen:
minä kehittelen pelin,
jossa on vain yksi jyrkänne jonka yli pitää hypätä, ja se on melkein mahdotonta.
Mutta jos onnistut, voitat pelin ja se siitä.
Mitä helvettiä he oikein ajattelivat tehdessään tällaisen paskaläjän?
Mitä helvettiä?
Jos olet todellinen Nintendo-keräilijä,
tee itsellesi palvelus äläkä hommaa tätä peliä, koska se ei ole sen arvoinen.
Se on tehnyt monen elämän surkeaksi.
Jos näet sen jossain alennuksessa yhdellä eurolla,
pysy kaukana, älä edes koske siihen.